maanantai 20. lokakuuta 2008

Radio herää sotesta liian myöhään

Tämän aamun valtakunnan radion uutislähetyksissä käsitteli toimittaja Sakari Silvola Helli-liikelaitos asiaa ansiokkaasti.
Jutussa haastateltiin Rääkkylän kunnanjohtajaa ja terveyskeskuslääkäri Tapio Hämäläistä, joka viime mainittu on myös valtuuston puheenjohtaja.
Kunnanjohtaja yhtenä seutuvaliokunnan jäsenenä näki, että muutamat psykiatriset palvelut saattavat muuttua kaksi kertaa kuussa saataviksi. Arvioon voi antaa pohjatietoa se, että kunnanjohtaja Eronen on seutuvaliokunnan jäsen, joka on rakennellut mm. johtosääntöjä.
Tapio Hämäläinen näki Soten hätäisesti tehdyksi. Lausunnolla oleva uusi Terveyshuoltolaki voi tietää sotelle lyhyttä ikää ja jäljelle jäävät kalliit kustannukset ja haitta palvelujen saatavuuteen.
Samaa mieltä oli haastateltavana ollut Jussi Merikallio. Hänen titteliään en ehtinyt unen pöpperössäni kuulla. Helsingin herroja hän kuitenkin lienee.
Semmoista puhetta olisi pitänyt tulla tuutista silloin, kun Keski-Karjalan kuntien johtajat ajoivat sotea ainoana vaihtoehtona valtuutetuille ja kuntalaisille.
Sotesta tiedettiin kaikki ja varoitettiin kanssa, mutta meitä kriittisesti soteen suhtautuvia ei haluttu kuulla.
Omana huomionani olen pannut merkille, etteivät kunnanjohtajatkaan taida enää niin innokkaina puhua soten puolesta. Sama pätee niihin johtaviin luottamushenkilöihin, jotka löivät rystyset ruvella tahtia soten puolesta. Nouskaa nyt Soten kehittäjät vastaamaan puheistanne. Vuoden vaihde lähestyy ja palvelujen pitäisi olla kohta kondiksessa.

1 kommentti:

Esa A. Luukkainen kirjoitti...

Merikallio on Suomen Kuntaliiton sosiaali- ja terveysyksikön johtaja.
Lienee selvillä, mitä tuleman pitää. Sama viesti kuultiin hyvin selkeästi Kuntamarkkinoiden terveydenhuoltolain esittelyn yhteydessä. Ettei pitäisi tulla yllätyksenä. Kenellekään. Kaikki liikelaitoksen eteen suunniteltu on pitänyt tehdä tietoisena tulevista siirtymistä. Muuten sokeita ja kuuroja on enemmän kuin on oletettu.