lauantai 12. syyskuuta 2020

Paksua tekstiä johtajalta

Puheilla on merkitystä

Syöttikö Keskon pääjohtaja vuorineuvos Mikko Helander suoraan niiden lapaan, joilla on Suomen sosialismista ja Koreasta erilainen käsitys kuin hänellä sanoessaan (Karjalainen 28.8,),että "Sosialismi on viety Suomessa pitemmälle kuin missään muualla maailmassa Pohjois-Koreaa lukuun ottamatta". Myöhemmin hän väitti sanomaansa vitsiksi. Vitsinä juttu ei minua naurattanut, mutta K-kaupan ikiasiakkaana hämmästyin.

Ollaanko maailmassa tultu tilanteeseen, jossa johtajat johtavat itsevaltaisesti olivatpa sitten miltä elämän alueelta hyvänsä? He tekevät päätöksensä kuulematta heitä, jotka ovat heidät asemaansa asettaneet. Tämä näyttää pätevän niin politiikan- kuin liikemaailmaankin johtajiin. Jos asioihin ei voi vaikuttaa kuin mielenosoituksilla, lakoilla ja ostopoikoteilla niin mitä muuta vaikutus mahdollisuutta jää tavalliselle ihmiselle? Kohdaltani osoittaakseni Helanderin mielipiteen vääräksi joudun harkitsemaan kannattaako vähäisillä ostoksillani tukea kauppaa, jota Helanderin mielipiteillä johdetaan. Pohjois-Koreassa ostopaikan vaihto ei olisi mahdollista. Onneksi Suomessa on.

Hyvä esimerkki nykyjohtajuudesta on jääkiekkoseura Jokerit. Seuran johtamisesta ei saa selvää erkkikään. Päätettiinkö pelaamatta jääneestä ottelusta Suomessa, Valkovenäjällä vai Venäjällä? Uskottavin päättäjä taisi olla Jokereiden fanit, jotka uhkasivat poikotoida seuran kotiotteluita, jos joukkue matkustaa Lukasenkan maskotiksi.

Esimerkiksi johtajan puheista sopii tuolloin (2010) kristillisdemokraattien puheenjohtajana toimineen Päivi Räsäsen sanat Ylen Ajankohtaisen kakkosen ohjelmassa, että homosuhteet ovat "Jumalan tahdon vastaista syntiä." Ohjelmasta seurasi erobuumi kirkosta. Ihmiset esittivät mielipiteensä eroamalla kirkosta. Auttoiko se ihmisiä tai haittasiko kirkkoa, en tiedä. Vahva mielipiteen ilmaus se kuitenkin oli tavallisilta seurakuntalaisilta.

Yleisesti ottaen johtajien puheita kuunnellaan. Niitä kannatetaan, moititaan ja vääristellään. Viime mainittu näyttää saaneen entistä enemmän poliittisissa puheenvuoroissa. Vääristely ihmetyttää. Eikö totuuden muuntelijat tiedä, että nykyihminen osaa kuulla ja ymmärtää kuultua puhetta ilman selitystä katekismuksen tapaa; "mitä se on?" Sanna Marinilla on harvinaisen selvä puhe, joka on lyhyttä ja käsiteltävään asiaan pitäytyvää. Oppositio ja "puolipäivälehdistö" toistavat päivästä toiseen, ettei työajan lyhentämiseen nyt ole varaa, antaen samalla ymmärtää Marinin sellaista esittäneen. Kun pohjalla on selvä TV;n puhe ja kuva mitä Marin on asiasta sanonut, niin eihän muuta väittäjillä ole puhtaat jauhot pussissa.

UBM:n toim.joht. Jussi Pesonen viittasi TV:ssä Kaipolan tehtaan lopettamiseen vaikuttaneen vuosineljänneksen tiedot. Sen mukaan tehdas on kannattamaton. Yhteiskuntavastuuta Pesosen mukaan yhtiö kantaa maksamalla veroja. Yhtälöä en ymmärrä. Miten kannattamaton tehdas maksaa veroa?

Samalla kun onnittelen voittajia ja otan osaa hävinneiden puolesta, muutama havainto Keskustan puheenjohtaja vaalista. Saarikko 1157, Kulmuni 773, Honkonen 308, Tiainen 22 ja Tasanen 4 ääntä. Jos muiden saama äänimäärä lasketaan yhteen 1107 ääntä ja ajatellaan sen olevan Saarikkoa vastaan eroksi jää 50 ääntä enemmän Saarikolle mikä on 2,2 % kaikista annetuista äänistä. Tämä on pekulointia ja osoittaa vaarasta joka saattaa jäädä kytemään aina vaalien jälkeen.