keskiviikko 17. marraskuuta 2021

Luottamus on henkilökohtainen tunnetila

 

Tarve ja laiskuus ohjaa

Luottamus on tunne. Sitä on tai ei ole, olipa kysymyksessä asia tai toinen ihminen. Luottamus tai sen menettäminen ei perustu välttämättä tietoon tai toisten mielipiteisiin. Luottamuksen saaminen tai sen menettäminen ohjaa toimiamme olimmepa arvoasteikon ylä- tai alaportailla. Asia nousi uudelleen esiin kun poliisin pöytäkirjat toivat julkisuuteen Huoltovarmuuskeskuksen toimet  maskihankinnoista. Hankinnathan piti lain mukaan hoitaa Sairaanhoitopiirit. Hankintoja ryhtyi hoitamaan HVK johtajiensa ohjaamina ilman tarvittavaa tietotaitoa ko. tehtävään. Kirittäjinä hankintoihin toimi  kolme ministeriötä johtajinaan ministerit Tuula Haatainen,  Aino-Kaisa Pekonen ja Krista Kiuru unohtamatta pääministeri Sanna Marinia ja presidentti Sauli Niinistöä.  Näiden kaikkien takana oli iso porukka toisiinsa ristiriitaisia tietoja keskenään välittävä asiantuntija verkosto. Ei ihme, että maskien toimittajiksi valikoitui kaksi bisneshenkistä yrittäjää; Onni Sarmaste ja Tiina Jylhä tunnetuin seurauksin. Heidän toimittavat kasvomaskit olivat sairaalakäyttöön sopimattomia ja kalliita mutta onneksi niitä saatiin vähän. Jälkiviisauteen en ryhdy. Tapahtumasta otetaan opiksi. Jos jotain haittaa hankinnasta jäi, se on mainehaitta. HVK ja sen johtaja Lounema joutui  myllerrykseen, jota kuvattiin "talvisota henkiseksi". Pääministeri Sanna Marinin ilmoitettua, ettei Lounema nauti hänen luottamustaan, Lounema erosi tehtävästään. Jotta tästä jutusta tulisi tolkkua, pyydän lukijaa palaamaan kirjoitukseni neljään ensimmäiseen lauseeseen.

Olen politiikan aktiivinen seuraaja. Ettei jäisi epäselvää kuvaa edellä kirjoitetusta luottamus osiosta, niin tulkoon sanottua, että olen tämän hetkiseen Suomen poliittiseen johtoon tyytyväinen. Hallituksessa olevat ministerit ovat asioihinsa perehtyneitä ja heillä on kyky esittää asiat ilman lunttipapereita kuulijoille. Erityisen maininnan paneutumisessa asioihin ja niiden suulliseen ilmaisuun tavallisille ihmisille ymmärrettävästi kannattaa mainita ulkoministeri Pekka Haavisto ja varsinkin pääministeri Sanna Marin. Kaikki ministerit kelpaavat malliksi osaamisestaan kansanedustajille, jotka eivät tahdo lukiessaan saada selvää omista lunttipapereistaan.

Minullekin tulee joskus sinisiä ajatuksia. Ei kuitenkaan sellaisia, että ne johtaisivat mihinkään merkittävään. Varsinkaan Woltin tapaisiin ratkaisuihin, jotka toisivat edes itselle jotain toimeentuloa saati rikkauksia. Yrittänyt kyllä olen kahdella patentilla. Niinpä ikkunasta taivaalle tuijotellessa olen tullut loppu tulemaan, että kehitystä yllä pitää tarve tai laiskuus. Woltin pojat tajusivat, etteivät ihmiset itse viitsi asioilla juosta kaupoissa eikä ravintoloissa.  Varsinkaan varakkaissa valtioissa. Piti kehittää uusi versio juoksupojalle. Ratkaisu löytyi pilvipalveluista, kännykästä ja halukkaista reppuselistä. Jo tämä idea toi 7 miljardia pätäkkää. Mikä sisään laitetaan, pitää sieltä myös joskus poistaa. Tätä poistumaa sanotaan kansankielellä paskaksi tai jätteeksi. Ensimmäiseen on keksitty toimivat viemärit, mutta muulle jätteelle on hyvä nuoruuden aikainen ystäväni kehittänyt "imutuksen". Järjestelmän joka poistaa roskiksilla juoksun ja vanhakantaiset roskakuilut kerrostaloista.  Järjestelmä on myyty Eurooppaan ja nyt näyttää myös, että Moskovaan. Tämä Göran Sundholm on sama henkilö, joka 90-luvulla oli perustamassa omilla rahoillaan tehdasta Ylämyllylle, mutta luopui siitä kun ympäristön asukkaat vastustivat tehtaan tuloa naapuriin.  Sopii kuuklettaa millainen mies on Göran Sundholm.

torstai 4. marraskuuta 2021

Kateutta kastellaan moittimalla

 

Trollaus Suomessa kukoistaa

Maria Veitola nosti Yökylä ohjelmassa esiin kaksi kansan suosikkia, jotka omalla osaamisellaan ovat paikkansa ansainneet. He molemmat ovat valtakunnan ykkösjulkkiksia. Heidän tekemisiin seurataan. Toinen sanoo jättäneensä aktiiviajan taakseen. Toinen on kansakunnan kaapin päällä. Heillä molemmilla on, tai pitäisi olla myös yksityiselämä. Mutta onko? Miksi julkisuus käsittelee Kaisa Mäkäräistä silkkihansikkain ja Sanna Marinia lyödään vyön alle samoista ominaisuuksista. Kummankaan työntekoa ja siinä menestymistä ei moitita.

Yökylä ohjelmassa julkkikset näyttävät hiukan yksityisyyttään. Ja siihen sekin loppuu kun ohjelma julkaistaan. Niin Mäkäräinen kuin Marinkin näyttivät harrastuksiaan tai niiden puutteita. Marin on alkanut juoksemaan ja Mäkäräisellä on vaikeuksia lopettaa se. Marin tekee kotitöitä ja siivoaa intohimoisesti. Mäkäräisellä on vaikeuksia kotitehtävissä ja kahvin keittokin tuottaa ongelmia. Marin arvostaa yhteistyötä myös perhe-elämässä kun Mäkäräinen sanoo olevansa päällikkö ja "kuningas" kotioloissa. Marinilla pestiin hampaita antaumuksella. Mäkäräisellä ei moiseen tuhrattu aikaa. Molemmat tykkäsivät musiikista ja pyrkivät sitä kuuntelemaan. Kaisa jopa fanitti Apulantaa ja Santapukki Kaisaa, että muurasi Kaisan talon seinän kivistä. Sanna Marin asuu työsuhde asunnossa.  Kaisa kutoo intohimoisesti kukka-amppeleita ja Sannalla siihen tuskin nykyoloissa jää aikaa.  Minusta kumpaisenkaan yksityiselämästä ei löydy mitään erikoista. Ei ainakaan moitittavaa.

Mutta kun iltapäivälehdet ja seiska laittavat parhaat agenttinsa töihin niin johan Sanna Marinia ollaan työntämässä jopa psykiatrille. Ja sieltähän löytyy tarvittaessa diagnoosi joka potilaalle. Ei työn tekemisestä vaan vapaa-ajan käytöstä. Tämä on henkilökohtainen näkemykseni Timo Haapalan, Juha Ristimäen, Eeva Lehtimäen ja Sanna Ukkolan kirjoituksista ja puheista riepotellessaan pääministeriä sananvapauden nimissä epäoleellisista asioista hänen tehtäviensä hoitoon.  Miten on mahdollista, kun molemmilla on miljoonia faneja toinen jätetään nokkimatta mutta toisen kimpussa ollaan asioista, jotka eivät haittaa hänen työntekoaan. Syy on järjestelmässä, jonka olemme itse luoneet. Sanottakoon niitä vaikka mielipiteen- ja sananvapaudeksi, median tehtäväksi tai yksityisyyden suojaksi ne koskevat tässä tapauksessa vain Kaisa Mäkäräistä. Miksi ei myös pääministeri Sanna Marinia?  Elämmekö edelleen boomerien aikaa yhteiskunnallisten asioiden hoidossa? Ikivanhan pitää pysyä. Ainakin silloin kun itseä parempaa pääsee kiven takaa katsomaan kun tätä nokitaan.

Meissä suomalaisissa elää kateus. On elänyt isojaon ajoista alkaen. Ihmisille annettiin maata ja asumukset rakennettiin kauas toisistaan. Elettiin omissa oloissa. Mitä nyt joskus käytiin naapurissa katsomassa miten siellä elettiin. Jos paremmin kuin itsellä, niin kadesiemen oli kylvetty. Huomio ei kohdistunut asioiden parempaan hoitoon vaan isäntään ja emäntään. Jos heillä menisi huonommin niin oma asema parantuisi. Paras konsti omanarvon nostoon oli etsiä virheitä naapurista vaikka niitä ei olisikaan ja levittää niitä muiden tietoon. Isojaossa alkoi  trollaus ja sen jatkoa hoitavat iltapäivälehdet. Ei pahuuttaan vaan markkinaraossa, jota tarjoavat elämässään isojaon tasolle jämähtäneet lukijat.

Kun edellä olevaan lisätään puoluepolitiikka ja pääministeri Sanna Marin kohteeksi, ei parempaa moitittavaksi löydy. Niin pitkään kun hänen toimissaan ei muuta moitittavaa löydy kuin vapaa-ajan vietto, kirjoitukset ja puheet hänestä ovat trollausta.