Toiminnan
pitää näkyä teoissa
Jotain
tarttis tehrä demareiden kannatuksen laskulle. Viimeksi demariministerien
entiset erityisavustajat kertoivat Hesarissa miten puolueen voisi pelastaa.
Olisin innolla lähtenyt pelastustalkoisiin, jos olisin avustajien jutusta
saanut selvää mitä pitää tehdä.
Kysymyksen
heidän julkitulonsa herätti. Eikö erityisavustajat tehtävää hoitaessaan olisi
voinut tehdä sen mitä nyt jälkikäteen peräävät. Nyt heidänkin ohjeensa tuntuvat
jälkiviisaudelta.
******
On kaksi eri
asiaa puolueiden jäsen määrät ja puolueiden kannatus gallupeissa ja vaaleissa.
Viime vaalikaudella puolueiden yhteenlaskettu jäsenmäärä putosi 45000:lla.
Eduskuntapuolueiden yhteenlaskettu jäsenmäärä on nyt n. 263000, joista
demareiden osuus on n. 42000. Kepulaisia näyttää olevan puolta enemmän, joka
sekin putosi kaksi vuotta sitten laskennassa 30000 jäsenellä. Oliko syy
syntyvyyden laskussa? Keskustassahan
taannoin vielä laskettiin jäseniksi lapset kohta ristiäisten jälkeen.
Olivatpa
jäsenmäärät mitkä hyvänsä, ne eivät näy puolueiden vaalimenestyksessä. Puolueilla
ovat omat tavoitteensa ja ihanteensa. Tosin niidenkin sanotaan olevan kohta
lähellä toisiaan. Ainakin sanoissa.
Näyttää kun
puoluemenestys olisi entistä enemmän kiinni henkilöistä ja siitä miten
toimitaan. Ollaanko kiinni vanhoissa vai uskalletaanko kokeilla uutta. Erehdyksen
mahdollisuutta ei kannata pelätä. Erehtyminen kuvaa enemmän toimintaa kuin
vanhoissa kuvioissa kököttäminen. Puolueen toimintaan pitää saada mukaan myös
sellaiset henkilöt joilla ei ole jäsenkirjaa. Raamattu ei tee uskovaista eikä
jäsenkirja takaa viisautta.
******
Jokaisen
poliittisessa puolueessa aktiivisen henkilön takin selkämyksestä löytyy enemmän
oman porukan tekemiä puukoniskujen reikiä kuin ns. vastustajien tekemiä.
Olivatpa
Antti Rinteen ja Jutta Urpilaisen luottamuspaikkojen vaihtosyyt mitkä hyvänsä,
ne viestittivät kansalaisille, että jotain positiivista kehitystä on
tapahtumassa demareiden toiminnassa. Ennen pitkään se näkyy myös gallupeissa.
*******
Tohmajärven
pitäjäjuhla Potsipäivät on saanut nimensä Maiju Lassilan romaanista Tulitikkuja
lainaamassa. Maiju Lassila vietti Tohmajärvellä elämänsä ensimmäiset kaksi
vuosikymmentä. Tänä aikana hän keräsi tietämykseensä sen tohmajärveläisen
elämän menon, jota hän kuvasi myöhemmin kirjoissaan ja näytelmissään.
Algoth
Tietäväinen, myöhemmin Algot Untola oli opettaja, näytelmäkirjailija,
toimittaja, demari ja lopulta agitaattori ja kirjoitti eri salanimillä yli 20
kirjaa. Monet niistä taitavasti huumoria hyväksi käyttäen. Salanimillä siksi, etteivät lukijat sotkeneet henkilöitä
kirjoittajaan tai itseään romaanihenkilöihin. Naurun alaiseksi tulemista
pelättiin jo silloin ns. paremmissa piireissä.
Oman lukunsa
ansaitsisi Algot Untolan 49 vuotta kestänyt elämän kaari, joka päättyi
traagisesti luotiin matkalla teloituspaikalle Suomenlinnaan. Tästä tapahtumasta
ei ole juuri Potsipäivien 41 kertaa pidettyjen juhlien yhteydessä puhuttu. Enkä
puhunut siitä minäkään kun tänä vuonna pidin puheen Maiju Lassilan
muistomerkillä. Mitä sellaista pitää esillä, joka ei ole kunniaksi kenellekään.
Virhe on tapahtunut. Luulen, että se hävettää kaikkia.
Maiju
Lassilan kirjoista ja näytelmistä löytyisi Potsipäiville ohjelmaa niin
seminaareihin kuin kesäteatteriinkin. Vahinko, etteivät tohmajärveläiset pidä
esillä Lassilan tuotantoa ja hänen henkilöään, joka näyttää kelpaavan muualle.
Sastamalan Ellivuoren kesäteatterissa esitetään tänä kesänä Lassilan teosta
Mestari Nyke.
Veijo Tuunanen