torstai 23. syyskuuta 2021

Ennen tarvittiin leipäkortti ja pelikortit.

 

Kun korona ja sote poistuvat, jäljelle jää mainokset

Kiirettä pitää kun yrittää pysyä mukana nykymenossa. Kerronko muutaman viime viikon kokemuksistani? Kerronpa hyvinkin. Kun tilaamassani paperilehdessä ei ollut enää muuta luettavaa kuin korona- ja sotejuttuja, tilasin uuden nettinäköislehden. 56 sivuissa näköislehdessä oli 21 sivua karamelli ja auto mainoksia. Ne muut jutut sisältävätkin sitten sote ja korona juttuja.

Nettikauppa tyssäsi henkilökorttiin, joka oli mennyt vanhaksi. Uuden kortin hankinta onkin jo pitempi juttu. Pitää käydä valokuvassa. Vanha kuva olisi ollut parempi. Siinä ei olisi ollut ryppyjä. Poliisiasemalta piti tilata henkikorttiaika. Siellä oli valittavina kuukauden tai viikon päästä ajat. Tilasin viikon. Poliisiasemat ovat hyvin vartioituja nykyään. Tarvitsin kaksi saattajaa, jotka johdattivat kahden lukitun oven taakse toimistohenkilön luokse. Siellä verrattiin valokuvaa näkymään nykytilasta ja otettiin sormenjäljet. Lupasivat lähettää kortin R-kioskiin. Ei postiin eikä kotiin, kun kummassakaan ei ole tarvittavaa laatikkoa. Saatto ulko-ovelle kuten tullessa. Tulihan kortti R:lle. Oma aikansa sielläkin meni henkilöni tunnustamiseen ja sainhan kortin, jota kioskin pitäjäkin joutui odottamaan muutaman minuutin ennen luukun avautumista. En enää kerro miten pankit nykyään palvelevat vanhaa ihmistä, jolla ei ole nettiä ja muutkin kyvyt ovat vaillinaisia. Pankkiin voi soitta ja tilata vastaanottoajat, edellytyksellä jos löytää pankin  puhelinnumeron ja jos joku soittoon vastaa. Jos vastaanottoaika löytyy, pitää sitä odotella ulko-ovella. Satoi tai paistoi. Ennen marisin kun pankki poisti penkit pankkisalista. Nyt sekin aika on ohi.

Poliisiasemalla käynnistäni päästää aasinsillan kautta marinaan, jota oppositiossa pitävät yllä poliisien lukumäärästä ja määrärahoista. Hallitus kertoo kaksi kertaa nostaneen poliisin määrärahoja, mutta se ei näy poliisien määrän lisäytymisessä. Eipä tietenkään.  Mihin määrärahat käytetään päättävät korkeat poliisiupseerit ja virkahenkilöt. Heidän näkemys poliisien tarpeesta perustuu siihen mikä pöydän takaa näkyy. Onko se lisää hallintoa, haalarikameroita, rynnäkköautoja vai jotain muuta vastaavaa?  Sitä eivät näytä päättävän ministerit.

Värit sopivat hyvin symboleiksi, mutta nimiksi niistä ei ole. Siniset ovat politiikasta kadonneet ja vihreistä en ainakaan minä saa tolkkua. Vihreissä näyttää olevan mahdollista pulpahtaa nopeasti jopa lähes tuntemattomuudesta ministeriksi asti. Sitä enteilee vihreiden puoluekokouksen varapuheenjohtajavaalit. Tällaiseksi tulokkaaksi näytetään nostettavan varapuheenjohtaja Atte Harjanne. Asiat ovat niin, miltä ne näyttävät. Henkilöt ovat sellaisia miten he esiintyvä, kirjoittavat ja puhuvat. Atte Harjanne oli Alfa TV:ssä Sanna Ukkolan haastateltavana. Hänen puheilmaisunsa oli mielestäni sekava. Jos ei sisällöltään niin puhe takkusi sitä enemmän. Oliko liikaa sanottavaa? Siltä se vaikutti.

Puheilmaisun ykkönen on edelleen pääministeri Sanna Marin. Oli kysymyksessä eduskunta tai ruokaostokset  repulla tai ilman. Sanna Marin henkilön  kimppuun ovat käyneet erityisesti iltapäivälehdet. Tavalliselle tallaajalle ei näistä kimppuun käynneistä jää muuta kuin sääli kirjoittajia kohtaan. Ja tietenkin se, miten ylivertainen Sanna Marin on toimissaan ja puheissaan joita hoitaa.

sunnuntai 19. syyskuuta 2021

Tätä kirjoitusta ei Karjalainen julkaissut

Vapauden menetys on kova rangaistus

Karjalaisessa (30.8) oli henkilöhaastattelu Pyhäselän vankilan johtaja Hallintotieteiden maisteri Jaana Leinonen- Nielsenistä.  Haastattelu oli tyypillinen  vankila oloja pintapuolisesti käsittelevä juttu vankilanjohtajan näkökulmasta katsottuna. Kirjoituksessa todetaan, että työ vankilassa sisältää paljon raskaita aiheita ja vaikeiden asioiden kohtaamista. Vankilan johtaja toivoo itselleen lisää aikaa vankien kanssa keskusteluun ja alalle lisää koulutusta.

Pyhäselän vankilan asioita 30 vuotta ja vankeinhoitoa yli puolivuosisataa seuranneena höristän vieläkin korviani kun kuulen tai luen sanan vankila.  Lähtökohtani ja kiinnostukseni  vankila-asioihin lähtee 2000 vuoden takaa. Jo raamatussa mainitaan ammatti vanginvartija. Vankiloita ja vankeinhoitoa tänä aikana on ollut monenlaista. Pyörä alalla on keksitty, mutta sen tehokasta käyttöä ei ole ratkaistu. Tämän päivän kliseitä vankeinhoidossa ovat resulssi- ja henkilökuntapulapula, koulutuksen puute. Puretaan, siirretään ja rakennetaan uusia vankiloita. Horjuntaa tässä asiassa kuvaa, että käytössä on 150 vuotta vanhoja vankiloita ja purettavaksi on ehdotettu 30 vuotiasta Pyhäselän vankilaa. Tyhjää toimintaa lienee alalla lisääntyneet nimikkeiden muutokset. Vankeinhoitolaitos (VHL) kuvasi toimintaa ja nykyinen Rikosseuraamuslaitos (Rise) johtaa jo vankejakin harhaan. Pääajan vankilatoiminnassani sain käyttää kunniakasta Työmestarin titteliä. Nyt se ammattinimike on poistettu. Pahinta kuitenkin on kun sana työ on uhanalainen vankeinhoidossa. Kuitenkin työ on  yhteiskuntaa ylläpitävä voima. Sen korostaminen vangeillekin ei uskoisi olevan pahasta. Miksi työn mainitseminenkin  vankeinhoidossa yritetään korvata korvike sanoilla samalla kun lopetetaan perinteistä vankien vankilassa suorittamaa työtä.

Suomessa ja länsimaissa yleensä vankilatuomion ainoa seuraus on vapauden menetys. Muut toiminnot pitäisivät olla vankilassa samat kuin vapaudessakin.  Tuomion saaneen omista lähtökohdista riippuen olot vankilassa voivat huonontua mutta myös parantua. Vapauden menetys kohtelee rangaistuksen kärsijää tasapuolisesti. Kukaan ei tule vankilaan viettämään lomaa tai nauttimaan talon tarjouksista. Sitä osoittaa puliukkojenkin välttely vankilaa kohtaan, oli asuinpaikka heillä roskiksessa, sillan alla tai nuotiolla.

Jotkut pitävät vapauden menetystä liian pienenä rangaistuksena. Pitää muistaa, että vapauden menetykseen liittyy tavalla tai toisella yksinäisyys. Tätä yksinäisyyttä voi paikata hyvällä vankilan henkilöstöllä, sopivalla päiväohjelmalla, jolla tähdätään hyväksyttävään siviilielämään paluuseen. Käytäntö on osoittanut psykologien, lääkärien, pappien tai kopissa istuttajien epäonnistuneen vankeinhoidon tavoitteisiin pääsemisessä. Vankilassa on kaksi ongelmaa. Vangeilla on liikaa aikaa ja henkilökunnalla liian vähän.  Eikö silloin olisi hyvä tehdä vangeille sellainen päiväohjelma, joka olisi hänelle järkisyillä perusteltavissa. Sellainen oli vankien suorittama vankityö työosuusrahaa vastaan 70-luvulta aina 90-luvulle saakka. Siihen aikaan Helsingin Keskusvankilassa valmistettiin lähes kaikki TVH:n liikennemerkit, Postin kalusteet  ja kaikkiin liikennevälineisiin rekisterikilvet.

Vankien työtoiminta pitäisi nostaa uudelleen ensisijaiseksi vankeinhoidossa. Työtoiminta poistaa yksinäisyyden, antaa onnistumisen tunnetta, kun koko työpäivän voi puhua työkavereiden ja ilman puheenvuoropyyntöä lähimmän henkilökuntaan kuuluvan kanssa. Vapauden menetys jää tässäkin vielä rangaistukseksi.

Veijo Tuunanen  vankilasta eläköitynyt.

 

torstai 9. syyskuuta 2021

Vanhuskin tarvitsee huomiota, kuuntelijan

 

Korona selätetään, ei kuopata kokonaan

Ihminen on laumaeläin. Se seuraa mitä muut tekevät ja lähtee mukaan. Nimen omaan silloin, kun itsellä ei ole selvää ratkaisua tilanteeseen. Jokainen muistaa miten oltiin huolestuneita koronan alkuun vanhuksista. He saivat oikein oman nimikkoryhmän, riskiryhmä. Vanhuksista puhuttiin, rokotettiin ja eristettiin. Ja kas kummaa. Yksi riskiryhmäläinenhän se tätäkin juttua kirjoittaa. Kun onnistuttiin pitämään hengissä. Kiitos siitä.

Koronan aikana ollaan oltu huolestuneita milloin mistäkin. Riittääkö "turpasuojia", rokotteita ja hoitopaikkoja sairastuneille. Näytti riittävän. Alettiin huolestuja ihmisten toimeentulosta. Laajemmin sanoen heidän yrityksistään. Se hoitui lainan otolla ja tukien jaolla. Ainakin niille, jotka jakoon ehättivät ensimmäisinä. Huolen aiheet siirtyivät nuoriin ja koululaisiin. Siitä edettiin taide- ja urheilutilaisuuksiin. Kokeiltiin kokoontumisrajoituksia, turvavälejä  ja karenssiaikoja. Kaikki näytti pelaavan. Onnistumisen takuuna oli rokottaminen, joka eteni pienen porukan älämölöstä  huolimatta. Kun kaikki näyttää menevän hyvin, laumaihmisille tyypillistä ei ole kiittää onnistumisesta vaan keksiä syitä miten kaikki olisi mennyt vielä paremmin, jos ei olisi tehty niin vaan näin. Sitä sanotaan jälkiviisaudeksi. Pahimmillaan jälkiviisaus on sitä kun onnistumista yritetään vääntää epäonnistumiseksi. Tämä on tyypillistä suomalaisessa politiikassa juuri nyt kun persut ja kokkareet yrittävät koronan hoidossa väittää hallituksen epäonnistuneen.

Vanhuksista pitänee kirjoittaa muutama sana lisää. Taidan kuulua siihen ryhmään itsekin. Ensiksi pitää todeta, ettei meitä saa niputtaa yhteen. Meitä on moneen junaan ja asemallekin jää jotkut odottamaan uutta junaa. Kunto meillä vaihtelee vuodepotilaasta kuntourheilijaan ja varakkaasta vähävaraiseen. Toisin sanoen, mekin olemme yksilöitä tarpeinemme ja odotuksinemme. Varmaa yhteistä on vaan ikä. Korona toi keskusteluun vanhushuoltoon yksinäisyyden, kun hoitopaikat eristettiin muusta yhteiskunnan toiminnasta. Uskallan väittää yksinäisyyden olevan vanhuksille vanhushuollon yhteinen ongelma. Yksinäisyys on tunne ja se pohjautuu jokaisen henkilökohtaisiin muistoihin menneestä ajasta ja tämän päivän todellisuudesta. Yksinäisyyden tunne poistuu vain läsnäololla. Tapahtuuko se sitten vierihoidolla, vierailulla, kirjeellä, puhelinsoitolla kotona tai hoitokodissa, on saman tekevää. Vanhuksella on voimakas tunne-elämä ja halu olla mukana ainakin kuultuna hänen vanhoista kokemuksistaan. Yksinäisyyden poistaminen ei luulisi olevan vaikeaa omaisille eikä hoitohenkilökunnallekaan. Se ei vaadi koulutusta, vaan paikalla oloa ja kuuntelemista. Yksinäisyys on hylkäämistä ja hoidoista vähimmin toivottu.

Olin aikoinaan mukana perustamassa ja parikymmentä vuotta vankilahenkilökunnan edustajana  Suomen Punaisen Ristin Vankilavierailija toiminnassa. Siinä vangille tarjottiin vierailijaa sellaisille vangeille, joilla puuttui yhteys ja vierailijat yhteiskunnasta. Vangille tarjottiin vain vierailija ilman mitään oppia, tavoitetta johonkin uskoon tai elämän ohjeeseen. Keskustelu tapahtui vangin ehdoilla ja hänen aiheistaan. Tärkeimmäksi näytti muodostuvan kuuntelu. Minusta näyttää, että tämän päivän vanhushoitoon tarvittaisiin vankilavierailija toiminnan tapaista toimintaa. Tiedän Suomen Punaisella Ristillä olevankin pienimuotoisena tällaista, mutta kenttää riittäisi muillekin kansalaisjärjestöille ilman puoluepoliittista tavoitetta.

torstai 2. syyskuuta 2021

Karjalaisessa tänään julkaistu

 

Ei seppäkään ole seppä syntyessään

Enää ei eletä aikaa, jolloin kuntakokoukseen valittiin kylän suurin manttaalinomistaja ja hänen vastaparikseen työmiespuolelta henkilö, jolla oli polkupyörä. Nyt valitaan kuntavaltuutetut muilla perusteilla. Eletään digin  ja striimauksen aikaa. Nämä viime mainitut ovat tuoneet valtuutetut jokaisen nähtäviksi valtuustojen kokouksissa.

En puutu mihinkään yksittäiseen valtuuston kokoukseen. Olen seurannut lukuisia kokouksia kuntavaalien jälkeen läppärin välityksellä. Monesti joutuu  näkemään tilanteita, joita ei soisi näkevänsä ja kuulevansa. Joskus on lähellä myötähäpeäkin. Toki valtaosa valtuutetuista ovat ajan ja tapahtuman tasolla. Heidän tulisi ottaa vastuu valtuutetuista, joilta puuttuu aikaisempi valtuustokokemus. Heidän tulisi ohjata ja kouluttaa kokouskäytäntöjä tulokkaille. Kokoustekniikan hallitseminen ohjaa järjestäytynyttä toimintaa. Se ei ole itse selvyys juuri valitulle valtuutetulle. Eikä aina vanhalle veteraanillekaan. Kokouksissa, joissa puheenjohtaja hallitsee kokoustekniikan ja käyttää sitä rohkeasti ja oikein, vältytään tyhjiltä kiistoilta. Kokoustekniikan hallitseminen on tärkeä muotoseikka ja sen hallitsemattomuus johtaa hämmennykseen ja valituksiin. Yksikin pieni muotoseikka voi kaataa päätettävän asian. Lisäksi se saa kokousta seuraavat  kärsimään myötähäpeää ja viemään koko valtuustolta arvovaltaa.

Ei ole häpeäksi oppia vanhoilla päivillään uutta. Päätöksenteko järjestelmät ovat sitä monelle. Sitä ne olivat minullekin. Jouduin niihin tutustumaan eläkkeellä ollessani lähes täyspäiväisesti. Valtuutettujen niin vanhojen kuin uusienkin on muistettava, että nyt striimattuina he ovat myös laajasti esiintyjiä. Lähes TV-tähtien luokkaa. Se edellyttää vastuuta valtuutetuilta käyttäytymisessään ja toimissaan äänestäjien puolesta.

Veijo Tuunanen. aktiivinen ei valtuutettu