Rangaistus tuskin ratkaisu
Pitäisi se tietää, ettei Öllölästä käsin Helsingin liikenteestä voi kaikkea tietää enempää kuin Helsingissä ymmärrettäisiin luonnon monimutkaisuus metsämaisemassa. Puhumattakaan keskieurooppalaisten mahdollisuutta ohjata etänä kumpaakaan. Helsingissä 30 vuotta asuneena tiedän kokemuksesta, ettei raitiovaunu koukkaa. Muun ajan metsäympäristössä rämpineenä tiedän, ettei EU:lla tai kaupungissa elävällä ole mahdollisuutta määritellä oikein jokaista hehtaaria, puroa tai lähdettä luonnon suojeluun. Luonnon monimutkaisuuden ovat jo metsäyhtiöt ainakin kohdaltamme kauppoja tehdessään jättäneet nykyisellä ohjeistuksella puronvarret, kosteikot ja vastaavat kohteet ostamatta. Tätä taustaa vasten Annika Saarikon omaisuuden suojelu ja hyppääminen opposition kelkkaan, näyttää tuoneen takapakkia keskustan kannatukseen. Sopimuksista kiinnipitoa arvostavat suomalaiset enemmän kuin oman edun tavoittelua aina kiukkupotkuihin asti.
Tätä kirjoittaessani katson kuvaa, jossa Päivi Räsänen, Ville Tavio, Riikka Purra, Harry Harkimo, Pia Kauma ja Mari-Leena Talvitie jättävät opposition välikysymystä hallitukselle nuorisorikollisuuden ja katujengien hallitsemiseksi. Riikka Purra esittää, että tulevan hallituksen pitää uudistaa maahanmuutto- ja kriminaalipolitiikka. Ville Tavio säestää yhtä utopitisillä muutoksilla, joita vain ei voida käytäntöön soveltaa. Samalla linjalla näyttää olevan Kauma. Päivi Räsäsen mahdollisuudet ja kyvyt katuväkivallan hallitsemiseen ovat jo koettu hänen ollessaan sisäministeri. Harry Harkimo on "ulalla" korjausehdotuksissaan kun ehdottaa linjaksi Tanskan ja Ruotsin tietä. Jos rikollisuus olisi maailmasta poistettu noilla muutosehdotuksilla olisi se tehty ennen näitä päiviä.
Kuolemantuomioita ja vankiloita on rikollisuuden estoon käytetty läpi historian. Jo raamatussa mainitaan ammattinimikkeenä vanginvartija. Rangaistuksilla ei ilmeisesti koskaan voida poistaa rikollisuutta. Niillä kuitenkin voidaan jossain määrin hallita sitä. Lähes kolmenkymmenen vuoden ajan sain elää päivittäin vankien ja heidän asioitaan huolehtivien ja vastaavien kanssa. Minulla oli myös tilaisuus tutustua vankeinhoitoon miten se tapahtuu ulkomailla. Kokemukseni perusteella voin vakuuttaa, että valta osa vangeista lusii tuomiotaan syyttömänä. Jotkut sanovat syyksi vahingon, huolimattomuuden tai humalan. Mikä on rikos, on useimmalle vangille vaikea ymmärtää. Miten on mahdollista ojentaa vankia rangaistuksella, jos tällä ei ole käsitystä siitä mistä häntä rangaistaan. Mielestäni oppositiossakin tiedostetaan tämä. Välikysymys lieneekin tarkoitettu vaalisyötiksi asiaa tarkemmin tuntemattomille ja saamiseksi helppoja ääniä vaaleissa ongelmalla, jota ei voi kuitenkaan lopullisesti ratkaista. Suomessa vankeinhoito perustuu tutkimukseen ja käytännössä saatuun tietoon. Ei puoluepolitiikan hyväksi käyttöön.
Suomessa rikollisten rangaistuksiin ovat riittävät rajat. Kiristyksellä tai helpotuksella tuskin on vaikutusta. Nuorisorikollisuuteen ja katuväkivaltaan voidaan vaikuttaa vähentävästi kodin, koulun ja yhteiskuntakasvatuksen kautta. Näissä kaikissa on viime vuosina lipsuttu. Kodeissa käytetään vapaan kasvatuksen metodia. Ei kerrota sitä mikä on sallittua mikä ei. Koulussa keskitytään ainekeskeiseen opetukseen ja menestykseen siinä. Huonosti menestyvät ja poikkeavat lapset jäävät sivuun tai oireilevat. Keinot ohjaukseen ja tarvittaessa ojennukseen jäävät käyttämättä. Yhteiskunta arvostaa rahallista menestystä. Elämän arvoista ei kerrota, eikä niiden positiivisistä vaikutuksista ihmisiin. Kaikesta edellä kerrotusta on tutkittua tietoa.