maanantai 30. heinäkuuta 2007

Mualimoo kahtelemassa

Viikko meni pyöriessä Etelä-Suomessa. Mitään uutta en juuri siellä havainnut sitten edellisen reissun tapahtuneen. Vettä satoi ja tuuli niin kuin on näyttänyt tapahtuneen täälläkin.
Yöni vietin Taalintehtaalla. Se on paikka, jonne osa vanhan Värtsilän työläisistä evakoitiin sodan jaloista. Tehdas toimii edelleen ja nyt ilmeisesti jo toisen tai kolmannen polven evakoiden toimesta. Tekevät harkkovaluista lankaa, joka pääasiassa viedään laivoilla käyttäjämaihinsa.
Ei meikäläinen langan tekoa ollut katsomassa. Olin sukujuhlissa. Neljäviisikymmentä vierasta oli paikalla. Paikallisia ja muutama täältä kauempaakin.
Taalintehdas ruotsiksi kai Dahlbruk on ruotsinkielistä seutua, mutta vanhat värtsiläläiset ovat tunkeneet mietä ja sietä sen verran sekaan, että kun suomeksi kiroaa, niin kyllä se tehoaa.
Hyvin sopuisaa väkeä paremminkin kuin kielirajoja noudattavia intoilijoita.
Juttelin kuntaliitoksista heidän kanssaan. Kuinkas muuten. Kemiön seudulla kolme Ruotsin kielistä kuntaa ovat päättäneet liittyä yhteen. En niiden nimiä edes osaa kirjoittaa ovat sen verran venskeä. Meren rannan saaristokuntia kaikki. Uudeksi nimeksi ilman kiistoja tulee Kemiiön saari. Suomen kielellä. Se siitä täällä puhuttavasta kieliriidasta ruotsalaisten kanssa.
Salon seudulla kymmenen kuntaa liittyvät niin ikään yhteen. Sopii käydä katselemassa millaista seutua ja miten siellä eletään.
Sitten toiseen asiaan, joka kyrsii. Digidigi vaan.
Meikäläisellä on viisi telkkaria. Jotta ei tuntuisi kehulta niin en sano minkä kokoisia ja kuinka vanhoja vehkeitä ovat.
Joka tapauksessa telkkua olen saanut katsella ja hyvin on kuvat kulkeneet. Niin niillä vanhemmilla. Tämä viimeisin digidigi huilailee vähän väliä ja katkoo sanoja kuin isä ukko eläessään. Pahalta tuntuu kun kuuluttajalta häviää kesken sanan osa etuhampaista.
Jos kuvat eivät elokuun loppuun parane, niin on pantava pystyyn kansan liike. Viedään telkut eduskunnan portaille. Sieltä se digidigi itu on lähtenyt liikkeelle, kun joku inssinretku on keksinyt leventää omaa leikäänsä kansan kustannuksella.
Soneralle kiitokset siitä, ettei mummot mökeiltään soittele ambulansseja ja kauppalistojaan.
Nostakaa nyt niitä linjamaksuja sen verran, että mummot tokenevat soittoinnostaan.
Terveisiä eduskuntaan. Tällaista on vanhuspalvelu silloin kun se lähtee kustannusvastaavuudesta.
Miten se Irvin lauloi? Haistakaatte pasta te valtiovalta. Jne.

tiistai 24. heinäkuuta 2007

Kuka saa puhua

Ei Matti Vanhanen ole puhumista ensimmäisenä kieltänyt. Puhumattomuus demokratiassa tarkoittaa kuitenkin samaa kuin salailu, joka taas ei kuulu demokratiaan.
Ennen vanhaan ja vermasti vieläkin monet yksityistaloudet ja liikemiehet eivät puhu ennakkoon suunnitelmistaan. Heille puhumattomuus suotakoon aina tiettyyn salailuun saakka. He kun pelaavat omilla rahoillaan.
Politiikassa niin valtiollisella kuin kunnallisellakin tasolla pelataan veronmaksajien rehoilla ja se vaatii avoimmuutta. Varsinkin kun avoinmuuten vaatimus on kirjattu lakiin.
Mitä isot edellä sitä pienet perässä. Meikäläistäkin opastettiin heti kunnallispolitiikkaan tultuani mitä sopii puhua ja mitä ei ehdottomasti saa lehtiin kirjoittaa. Opastajat molemmat ovat noudattaneet hyvin kyseistä menetelmää. Liikoja heidän taholtaan eivät jutut ole veronmaksajille kiirineet. Se on heidän avoinmuuttaan.
Minä olen julkisuuden kipeudessäni kirjoitellut mitä sattuu. Niin kuin tämäkin sepustus. Kiellot eivät ole vielä katkaisseet kynästä lyijyä.
Tohmajärven kunnanhallitus lähtee tutustumismatkalle Venäjälle. Johtavine viekamiehineen ja yhteistoimintatahoineen. Mitä sieltä haetaan ei ole meikäläiselle selvinnyt.
Mielelläni olisin suunnannut tutustumismatkan Joensuuhun tai Kiteelle. Siellä suunnalla kun uskoisin löydettävän nopeammin yhteistyökumppaneita.
Mutta ei Kiteelle eikä Joensuuhun, kun ne eivät sovi johtaville matkanjärjestäjille.
Tekee mieli kysyä, mitä ajattelevat tavalliset veronmaksajat tulevaisuudestaan. Ei hyvältä näytä tässä vaiheessa. 350000 euron projektikin köhii vielä alkukuopissaan. Tiettävästi mistään ei ole vielä sovittu.
Niin ei ole tiedoitettu. Kuuluneeko tämäkin niihin salassa pidettäviin asioihin, joita Vanhanen varjelee veronmaksajilta valtiollisella tasolla. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä Tohmajärvelläkin.
Kesän jatkoa. Mieluimmin sateetonta.

maanantai 16. heinäkuuta 2007

Serkkuja ja mansikoita

Kesälomien sanovat olevan parhaimmillaan menossa. Niinpä minullakin. Pitäähän eläkeläisenkin vähän hellittää kesäaikaan. Vaikka toisaalta sanotaan, että vanhasta pitää ottaa kaikki irti mitä siitä vielä on irti otettavaa.
Lomalaisten kunniaksi järjestin serkkutapaamisen mökille. Tapaamisia oli ollut jo aikaisemminkin, mutta meikäläinen ei ollut ehtinyt kaikkiin niihin mukaan. Nyt katsoin vuoroni tulleen.
Hyvin serkut kutsua olivatkin noudattaneet. Mitä heitä olisi ollut parikymmentä paikalla. Etupäässä täältä Tohmajärveltä, mutta muutama oli Itävallasta, Ruotsista ja loput ympäri Suomea.
Kalasoppaa tarjottiin, seljankaa, venäläisittäin kun rajan pinnassa ollaan. Juomana olutta, valkovinkkua ja mehua. Niin ja nurkan takaa kossua. Kuinkas muuten kun kesäjuhlia kerran vietetään. Säädyllisesti kuitenkin kaikkea. Ei rötyten.
Tämmöisellä serkkutapaamisella on puolensa. Lapsena aina murrosikään asti ovat serkukset paljonkin tekemiseissä keskenään. Sitten sukuun tuppautuneet vävyt ja minukat ovat hajottaneet serkut toisistaan. Nyt kun näkö, kuulo ja osalla muistikin vielä pelaa on mukava kokoontua muistelemaan menneitä aikoja.
Näin tapahtui meidänkin serkkutapaamisessa. Puhetta ja naurua riitti. Vakavissakin asioissa. Niin kuin siinä kun ilmoitin edelleen olevani suvun viisain henkilö.
* * *
Luottamushenkilöasioissa on meneillään kesätauko. Kokouksia ei pahemmin ole häiritsemässä ajatuksen kulkua.
Meikäläistä kun ottaa pannuun se kummallisuus, miten viisaus kunnallisasioissa on voinut sivuuttaa minut täysin. Ja se vielä enemmän, että tietotaito kunnallisissa asioissa on kumuloitunut kahdelle henkilölle. Kunnanhallituksen puheenjohtajalle ja kunnanjohtajalle.
Mitenkäkö tämmöiseen ajatukseen olen päätynyt? No silleen, että kun olen yrittänyt nostaa puheenvuoroissani ja valtuutetun aloitteissa keskusteluun mielestäni kuntalaisen kannalta tärkeitä asioita, eivät ne ole saaneet näitä tärkeitä henkilöitä juuri korvaansa lotkauttamaan esittämilleni asioille. Muuta kuin tietenkin suoraan vastustamaan.
No, eiväthän he kahdestaan asioista päätä. Kyllä heillä on vankka hiljainen tuki luottamushenkilöiltä. Sitä vaan en tiedä mistä syystä, kun keskustelu asioista puuttuu. Hiljainen enemmistö, tosin nyt jo niukka, nostaa kätensä äänestyksissä ja millä perusteella, se ei aina taida selvitä kaikille.
Sitä tässä ihmettelen kun laki patistaa etsimään vanhus- ja terveyspalvelujen järjestämiseen yhteistyötahoja. Yritettiin valtuutetunaloitteen voimalla kysyä asiaa joensuulaisilta. Se kiellettiin. Kunnanjohtajan menettelystä on valitettu.
Seuraavaksi yritettiin kysyä tohmajärveläisiltä, kumpi olisi heille sopivampi suunta palveluille Kitee vai Joensuu. Se estettiin valtuustossa.
Viimeisenä, mutta ei suinkaan huonoimpana vaihtoehtona tehtiin aloite selvityksestä kuntaliitoksen mahdollisuudesta Kiteen kanssa. Siinä keskustelussa meikäläinen mainittiin kehityksen jarruksi. Minkä kehityksen? Kukaan ei sanonut. Pitänee kysyä uudelta vasta nimitetyltä kehityspäälliköltä.
Jos kaikkien edellä mainittujen esitysten yläpuollelle nostetaan, niin kuin näyttää käyvän uuden organisaation ja sille johtajien nimeäminen vastaamaan Keski-Karjalan vanhus- ja terveyspalveluista niin heps kukkuu.
Sanon vie palvelut Tohmajärveltä, maksaa enemmän ja jää iän aikaiseksi kiistakapulaksi kuntien kesken.
Jos se onkin perustarkoitus, niin okei. Virkamiehiä tulee lisää ja entisetkin jatkavat niin kauan kuin veronmaksajia riittää.
Keskustelua kaipaan Keski-Karjalan kuntien tulevaisuudesta. Hyväksymällä hiljaisesti keskustelutta parin voimakkaan ihmisen kannanotot ainoina oikeina, ei luottamushenkilö ole täyttänyt paikkaansa kuntalaisen puolesta puhujana.
Hyvvee kessee nyt kuitennii. Illekkeyttän ja tuhmuuttan kirjotin minkä kirjotin. Kehityksen jarru.

lauantai 7. heinäkuuta 2007

Kirje korvesta 2

Lupasin esitellä itseni.

Olen elämänkokemusta ja nyt myös jo kansalaisluottamusta nauttiva ikäisekseni vitaalinen ihminen. En ole homeopaatti enkä selipaatti, vaan leski. Tykkään tuunata itsekseni ja katselen mielelläni kuvia.

Viime vuodet olen harrastanut vuoroviljelyä. EU:n kiusaksi. Joka toinen vuosi olen kylvänyt ja joka toinen vuosi niittänyt.

Ennen vanhaan harrastin sivutöinä pienimuotoista kotiteollisuutta. Ei se täällä onnistunut. Poliisit särkivät tehtaan.

Vaimon kuoltua piti hävittää karja. Kuka lehmiä hoitaisi, kun minä teen vain tupatöitä. Varsinkin talvisin. Vaimon eläessäkin lämmitin tuvan uunia.

Vaimon hautajaiset olivat komeat. Ruokapidot. Oli hyvä hernerokka. Muistopuheissa surkuttelivat minua. Turhaan. Kyllä minä kotiin haudalta selvisin.

Terveys on kondiksessa. Hammaslääkärissä en ole käynyt kuin yhden kerran. Silloin poistivat viimeisen hampaan.

Harvoin olen tarvinnut ihmislääkäriäkään. Viimeksi kun kävin, lääkäri määräsi vaatteet pesulaan ja minut täisaunaan.

Kylän juhliin olen osallistunut aina silloin kun eivät ole pois käskeneet. Häissä käyn mielelläni. Hautajaisista ei ole väliä. Niissä pappi häärii pääpäsmärinä. En tykkää pelottelusta.

Sukupuolisesti olen vielä kiinnostunut asiasta. Varsinkin naisista. Naisen pitää olla kuitenkin nuori. Mieluummin alle seitsemän kymmenen.

Metsää meikäläisellä on melkoisesti. Naapurit sanovatkin, että meikäläisellä humisee kahdessa paikassa. Hongikossa ja korvien välissä.

Olen hyvä kirjoittaja. Jo silloin kun vessan seiniin kirjoiteltiin. Myös piirrokset onnistuivat. Kirkkoveneeseenkin piirsin satiaisen perämieheksi. Opettaja hymyili ennen kuin antoi korville.

Ukki ja isä kirjoittelivat aikanaan paljon. Vekseleitä.

Niin, että tässä lyhyt esittely itsestäni. Kirjoitan toiste lisää. Seuraavan kerran haukun naapurit ja jonkun julkun.

perjantai 6. heinäkuuta 2007

Potsipäiviä odotellessa

Oliko viisasta venyttää potsipäiviä viikon mittaisiksi? Se selviää aikanaan. Viimeistään huomenna, jolloin on potsitoripäivä.
Muistan kun päiviä supistettiin kahteen ja puoleen päivään. Sillä oli tarkoitus saada kansaa keskitetymmin tapahtumiin. Erityisesti potsitoria voi pitää päivien pelastajana.
Alkuaan kymmenkunta vuotta sitten potsipäivien järjestäminen hoidettiin lähes kokonaan talkootyönä. Talkootyöt taisivat loppua ei niinkään talkoolaisten puutteeseen, vaan pikemminkin "valtapoliittisiin" näkökohtiin.
Viime mainittuja näkökohtia ajamaan piti tietenkin panna pystyyn projekti. Se tietenkin maksoi ja tuloksetkin ovat olleet kaikkien nähtävänä. Tuloksia ei ole näkynyt.
Ellei sellaisiksi lueta valotolpissa heiluvia Tohmajärvi-viirejä. No, projektin tulosta eivät ole viiritkään.
Tohmajärvellä olisi jopa kesäpäiviksi pohdittavaa tulevasta terveys- ja vanhuspalvelujen järjestämisestä. Hiljaiselta näyttää sillä rintamalla.
Ovatko tohmajärveläiset todella sitä mieltä, mitä heidän luottamushenkilöiden enemmistö valtuustossa näyttää kannattavan. Pitääkö todella rakentaa palveluja tuottamaan Keski-Karjalaan uusi organisaatio uusine johtajineen?
Jos ovat sitä mieltä, niin mihin he kantansa perustavat? En yhtään puolesta puhujaa luottamushenkilöiden puolelta ole kuullut. Paitsi kunnanjohtaja ja hänen kaksi lähintä. No, tähän sopii se lehmä ojassa juttu.
Kunta- ja palvelurakenneuudistuslaki vaatii palvelujen järjestämiseen 20000 ihmisen asukaspohjan. Se on fakta, eikä siitä ylitse päästä ilman uusia järjestelyjä.
Eikö keskusteluun pitäisi nostaa myös yhdeksi vaihtoehdoksi kuntaliitokset. Se olisi ylivoimaisesti varmin, halvin ja kuntalaisen kannalta viisain vaihtoehto. Siinä ainakin teoriassa jää loppukontrolli palvelujen käyttäjille ja sitä kautta kuntalaisille.
Missä ovat Tohmajärvellä terveys- ja vanhuspalvelujen investointeihin valtiolta saadut rahat?
Rakennetaanko niillä vai palautetaanko takaisin valtiolle?