keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Eikö Aasian tuntija?

Kun Esa Lahtela ilmoitti minut sote/Helli asiantuntijaksi, niin eikö toinen Esa, Esa A. Luukkainen pääkirjoituksessaan ilmoittanut minua kunta-asiain asiantuntijaksi. Kohta kysytään oikeissa lehdissä, mikä asiantuntija se Tuunanen on.
No, vankila-aikanani minua sanottiin kaikkien asiain erikoisasiantuntijaksi. Jotta se siitä ja loput tässä kirjeessä.
* * *
Esa A. Luukkaisen innoitti antamaan asiantuntijan tehtävää raportista: "Kunnan johtaminen, työnjako ja vastuu." Kirsi Hämäläinen on ollut yksi raportin värkkääjistä. Sivuja raportissa on kaikkiaan 146.
Vaikka asia onkin mielenkiintoinen, en aio raporttia lukea. En usko sen poikkeavan juurikaan raporteista, joita Suomessa värkätään pilvin pimein. Minulla on käsitys, etteivät kaikki raportteja tekemässä olleetkaan lue tekeleitään. Miksi siis minäkään.
* * *
Tiivistelmän sentään jaksoin lukea. Raportissa kannetaan huolta kunnanjohtajan, virkamiesten ja poliittisen johdon työnjaosta.
Kunnanhallituksen puheenjohtajan asemaa haluttaisiin korostaa tehtävillä, vastuulla ja maksettavalla palkkiolla.
Selkeyttämällä poliittisen johdon ja kunnanjohtajan työnjakoa voitaisiin vähentää kunnanjohtajan poliittista vastuuta ja lisätä viran houkuttelevuutta.
Loppu tiivistelmä puhuu pormestarimallista. Siitä ei tällä kertaa enempää.
* * *
Mitähän tuosta oikea asiantuntija sanoisi? Pitää miettiä kuka hän olisi? Ensimmäiseksi luulen, ettei kukaan raportin tekijöistä. Raportin aiheesta päätellen tekijät ovat edustaneet ilmeisesti kunnanjohtajia, virkamiehiä ja johtavia politiikkoja. Tittelistä huolimatta ilmeisesti kuitenkin itseään. Oma kuppi se on lähinnä puhutaan mitä puhutaan.
Oikea asiantuntija olisikin tavallinen veronmaksaja. Hänen pitäisi sanoa miten hänen asioitaan hoidetaan ja kuka niitä milläkin vastuulla hoitaa.
Mustasin edellisessä tähden välissä sanat poliittista vastuuta. Raportissa haluttiin siis vähentää kunnanjohtajan poliittista vastuuta.
Vai on sitä poliittista vastuuta liikaa kunnanjohtajalla. Siitähän on toitotettu aina, että vaikka kunnanjohtajalla on puolueen jäsenkirja takataskussa ollaan irti politiikasta. Vastuusta, kenellekään, en tiedä.
Jos olisin ollut raporttia laatimassa olisin kysynyt mikä on kunnanjohtajan vastuu päätöksistä yleensä. Tohmajärven kunnanjohtaja vasta viidessä lehdessä vakuutti, että vastuu päätöksistä on luottamushenkilöillä.
Jospa se onkin sitten niin, että vain poliittinen vastuu painaa kunnanjohtajia. Niin ainakin raportin tiivistelmästä voi päätellä. Tohmajärvellä kunnanjohtajan poliittinen vastuu osoittunee keskusta puolueelle.
Jos tehtävä jakoja aiotaan muuttaa, tietää se muutoksia myös palkkaukseen. Jos kunnanhallituksen puheenjohtajan tehtävät ja vastuu lisääntyvät, tietää se palkkion tai palkan korotusta. Jos tehtävät siirtyvät pois kunnanjohtajalta, on selvää, että palkaan tulee tarkistuksia alaspäin. Tai jos mennään virkamiesmäiseen järjestelmään kunnanjohtajien tehtävissä, siirrytään sopimuspalkoista virkamiesten taulukkopalkkoihin.
Hauskaa Vappua! Ilman puoluepoliittista vastuuta edes säästä.

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Maalataan piru seinälle

Seuraavassa tuon esiin mitä olisi voinut tapahtua, jos tilaajalautakunta olisi antanut Hellille luvan kilpailuttaa yhden terveysaseman vastaanottopalvelut kokonaisuutena mukaan lukien lääkäri- ja hoitopalvelut sekä tukipalvelut, kuten laboratorio ja röntgenpalvelut.
Keski-Karjalassa ei ole muita terveysasemia, joissa on oma rötgen ja laboratorio kuin Tohmajärvellä.
Annettu lupa olisi tiennyt Tohmajärven terveyskeskuksen palvelujen ulkoistamista, josta seuraavassa vaiheessa olisi ollut helppo yksityistää koko terveysasema.
Näin aiottiin toimia, vielä salaisen listan varjolla. Onneksi lautakunnasta löytyi vielä sen verran ötyä, että asia siirrettiin myöhempään kokoukseen. Nyt on vain oltava tarkkana, mistä tulee seuraava isku Tohmajärven terveyskeskukselle.
* * *
Terveyskeskuksessa on kaksi sairaanhoitajaa työssä. Molemmat ovat myös Tohmajärven kunnanhallituksen jäseniä. Molemmat ovat Väistöjä sukunimeltään. Vuokko Väistö on hallituksen jäsen, Leena Väistö hallituksen puheenjohtaja. Toisen tiedän tukevan voimakkaasti liikelaitos Helliä. Toisen tuesta nykymenolla en ole niinkään varma.
Kysykääpä te, jotka olette terveyskeskuksessa työssä, mitä vaikuttaa teidän työsuhteeseenne, jos terveyskeskuksen palvelut ulkoistetaan? Tai mitä, jos ne yksityistetään. Verratkaa muutosta entiseen oman kunnan työnä hoidettuun ja nykyiseen Hellin isäntänä oloon.
Uskon, että suatatte suaha vastauksen, mutta suottaapa olla jotta ette suakkaan.
Vastauksesta näette löytyykö sitä vastuunkantoa nyt kun sitä tarvittaisiin.
* * *
Annampa muutaman vaihtoehdon omasta harmaasta päästäni.
- Oman kunnan palveluna hoidettuna työssäolijoilla oli työpaikka Tohmajärvellä.
- Hellin palveluksessa heillä on työpaikka Keski-Karjalassa. Tosin tähän etuuteen kuuluu 5 vuoden irtisanomissuoja.
- Ulkoistetussa tai yksityistetyssä terveyspalvelussa ei ole kunnallista työpaikkaa. Niissä järjestelmissä valitaan työntekijät ilman siirtymäsopimuksia. He, jotka pääsevät työhön menettävät tietenkin irtisanomissuojansa. Tohmajärven terveyskeskukseen pääsemättömät, voivat jatkaa tietenkin edelleen Hellin palveluksessa. Mutta miten käy koko Hellin jos työt ulkoistetaan. Sanon senkin. Helli hajoaa, koska tynkä Hellissä ei riitä tehtäviä eikä rahaa moiseen järjestelyyn.
Jos esittäisin edellä olevat näkökantani lautakunnassa, estettäisiin se tai ainakin sanottaisiin, että olen taas väärässä.
Onneksi on tämä blogi. Kysykää luottamushenkilöiltänne. Heidän pitää tietää miten asiat ovat ja mihin niitä viedään. Minä vaan haikailen omiani.

torstai 23. huhtikuuta 2009

Ei oppi ojaan kaada

Pakko on palata samana päivänä toisen kerran palstalle. Kertomaan terveisiä seminaarin annista, jota saimme Nordic Healthcare Group Oy:n alustajilta Vesa Kolssilta ja Olli Tolkilta.
Käsiteltävänä, kuinkas muuten, oli taas Helli. Käsiteltiin Hellin tuottamia ja tilaajalautakunnan tilaamia palveluita. Miten ne ovat toteutuneet ja miten niitä pitäisi mitata ja ohjeistaa.
Käsittelen tässä mahdollisimman lyhyesti oleellisimmat alustajien esiintuomat tärkeimmät asiat.
- Kunnollinen palvelujen ja kustannusten seuranta on kaiken A ja O.
- Kuntalaisille on tiedotettava MINNE MENNÄÄN JA MITEN MENNÄÄN.
- Työkalut kuntoon. Mittareita on oltava useita samasta palvelusta.
- Hellistä pitää siirtää resulsseja tilaajalle. (myös henkilökuntaa)
- Työnjako menee palvelutuottajan ja tilaajan kesken uusiksi.
- Palveluohjaus on oltava tilaajalla.
Siinäpä muutama asia lyhyesti. Jokaista asiakohtaa käsiteltiin laajasti ja käsittelyyn liittyi keskustelu ja kysymysosiot.
* * *
Jos jotain omaa käsitystä yrittää päivästä muodostaa, on se, että olemme näiden konsulttien mukaan edenneet sote/Hellissä perin väärin. Tilaajan ja tuottajan roolit eivät ole oikein ja selvästi nykyisellään määritellyt.
Alustajat edellyttivät nopeaa muutosta nykyiseen järjestelmään.
Ihmettelen, ettei kukaan kuulijoista asettunut vastustamaan alustajien ehdottamia muutoksia. Paikalla oli tilaaja ja tuottaja puolien korkein virkahenkilöjohto. Oliko hiljaisuus merkki siitä, että alustajat miellettiin oikeassa oleviksi?
Olipa asiat miten hyvänsä, muutoksia on saatava syntymään. Ei voida edetä niin, että liikelaitos aikoo itse kilpailuttaa palveluja, joita itse myös kilpailun perusteella aikoo tuottaa. Tähän voisi puuttua jo vähäsemmälläkin kilpailutustuntemuksella.
* * *
Summa summarum. Kuka puuttuu sote/Hellin tarvitsemiin epäkohtien ja puutteiden korjaamiseen. Henkilökohtaisesti uskon näitä alustajia kuultuani heitä ja käväistyäni heidän netissään osoitteessa: http://www.nhg.fi/
Nyt on astuttava esiin, vastuuseen ja korjaamaan syntyneen tilanteen ne henkilöt, jotka määrätietoisesti ajoivat sosiaali- ja terveyspalvelut hoidettavaksi nykyisellä systeemillä. Sanoivat tätä ainoaksi oikeaksi. Aktiivisesti asiassa esiintyi seutuvaliokunta. Sehän muodostui kunnanjohtajista.
Jos nykyinen on oikea, niin jatketaan sitten tällä. Olli Tolkki sanoi, että tämä tie vie sammutustoimista huolimatta ilmi paloon.

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Oppia ikä kaikki

Tänään on opin saannin aika. Lähden Kiteelle koulutustapahtumaan. Sitä tarjoilee sote/Helliväelle Nordic Healthcare Group Oy. Toivottavasti opetus tapahtuu Suomen kielellä. Enklantti taisi olla kouluaikaan toisena vieraana kielenä. Jäi vähän heikoille, niin kuin muukin oppi.
Oppilaina ovat ainakin Hellin johtokunta ja sosiaali- ja terveyslautakunta vahvistettuina asianomaisilla virkahenkilöillä. Oppiaineina näkyy olevan ainakin tilaajan ja tuottajan roolit. Siis vähintäinkin tärkeä asia saada selville, kun on ehditty toimiakin jo kohta neljä kuukautta.
Jään odottamaan tiedon jyviä. Käytän niitä sitten myöhemmin ja jaan toisillekin. Kenelle kelpaa.
* * *
"Sitä saa, mitä tilaa", on yksi otsikko koulutustapahtumassa. Otsikko voisi olla: "Saako sitä mitä on luvattu, millä hinnalla ja missä."
Yhden asian soisin tänään selviävän. Se on mikä on tilaajan tehtävä ja mikä tuottajan tehtävä sote- asioiden hoidossa Keski-Karjalassa. Olen yrittänyt pitää siitä kiinni, ettei tuottaja voi kilpailuttaa tehtäviä joita itse on yhtenä kilpailijana tuottamassa.
Palataan asiaan.

tiistai 21. huhtikuuta 2009

YLEISTYYKÖ RÄÄKKYLÄN MALLI ?

Rääkkylän sivistyslautakunta on lähtenyt hoitamaan tehtäviään topakasti. Rasivaaran koulun johtavalle opettajalle Jukka Hirvoselle on lautakunta antanut huomautuksen blogikirjoittelusta Kauppalehteen. Lautakunnan päätös on julistettu salaiseksi.
Onko huomautus kannustava vai moittiva, siitä ei saa tietoa. Vahinko. Mielestäni asialla on tietty ero jos moititaan tai kehutaan. Kaikki luottamushenkilöt eivät huomautusta ole pitäneet perusteltuna.
Kunnanjohtaja Yrjö Eronen on kieltäytynyt kommentoimasta asiaa. Hän pitää asiaa työntekijän ja työnantajan välisenä. Ymmärrän työntekijäksi Hirvosen, mutta kumpi kunnanjohtajan mielestä on työnantaja. Kauppalehti vai Rääkkylän kunta? Sen olisi Erosen suonut sanovan.
* * *
Olipa asia miten hyvänsä. Nyt ilmitulleessa muodossa lautakunnan päätös on ainakin minulle käsittämätön. Mielestäni kysymys on sanan vapaudesta ja vapaa-ajalla harrastetusta lehtikirjoittelusta, johon sivistyslautakunnan tai muunkaan luottamushenkilöorganisaation ei pitäisi puuttua. Eikä siihen heillä ole toimivaltaakaan.
On Jukka Hirvosen asia pitääkö hän huomautuksen omanaan ja ansaittuna vai tuoko sen julkisuuteen. Hän voi myös kysyä kansalaisoikeuksiensa perään, jos katsoo sen tarpeelliseksi. Jäädään mielenkiinnolla odottamaan jatkoa.
* * *
Taustalla on ilmeisesti yhteiskunnassa meneillään oleva kilpailu siitä, kuka saa kirjoittaa mielipiteitään ja minne. Asia on minullekin tuttu omakohtaisten kokemusten perusteellakin. Olen kirjoitellut lehtiin pian puolen vuosisadan ajan. Nyt myös blogiin muutaman vuoden.
Aikoinaan lehtien omistajat huolehtivat kirjoittajista ja kirjoitusten sisällöstä. Myöhemmin samaan asiaan ovat tulleet mukaan lehtien yhteistyötahot kuten mainostajat. Viimeisin ja ehkä voimakkain vaikuttajataho, ainakin paikallislehtien sisältöön, on tullut kuntien puolelta.
Kuntien intressit kirjoitusten sisälttöön ovat vaihdelleet, miten puolueet ovat menestyneet vaaleissa. Lehtien väri on vaihdellut punasesta siniseen ja vihreyttäkin sieltä on näkynyt.
Viime mainittu on vaikuttanut, niin sitoutumattomuuteeni kun olen vedonnutkin, että olen joutunut vaihtamaan alvariinsa lehteä johon kirjoitan. Vapaa ehtoisesti, pakolla tai vapaa ehtoisella pakolla. Näin se vain on käynyt.
* * *
Viimeisin mutta tuskin vähäpätöisin yritykseni saada mielipiteitäni julkisuuteen on blogikirjoittelu. Tämäkin on saman julkisuuslain ja hyvän lehtimiestavan mukaista, siinä missä paperilehteen kirjoittelu. Vastata pitää joka sanasta.
Se tässä kirjoittelussa kuin myös vasta perustetussa verkkolehti KeskiKarjalanNelosissakin on, että teemme kirjoituksia ilman sentinkään korvausta mistään. Ainoa palkintomme kirjoituksista on, että juttujamme luetaan. Näin on tapahtunut. Lukijoita on ollut riittävästi. Siitä kiitos lukijoille.
Kirjoittelua riittää puoleltamme, jos terveyttä ja sanan vapautta Suomesta riittää.
Toivon Jukka Hirvosen jatkavan kirjoituksiaan. Se, että joku älähtää, on osoitus siitä, että juttusi on luettu ja sillä on ollut merkitystä.

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Siinä sitä ollaan, arvoisa kommentoija

Joko nyt ymmärrettäisiin, ettei puskasta saa tuoda päätösesityksiä ilman kunnollista valmistelua ja kunnanhallituksen päätösehdotusta.
Jätän lukijan ja pöytäkirjan ratkaistavaksi, mitä Jukka Haaranen vastaesityksen sisältöön lopulta kuului.
Omaan piikkiini otan epäselvän kirjoitukseni, joka johtuu kyvyttömyydestäni saada takapenkille selvää mitä valtuustopulpeteista puhutaan. Toinen asia on, että Värtsilä, Uusi-Värtsilä ja Peijonniemi lyövät aivokopassani valtuuston jäseniltä kuultuna sellaista volttia, että ilman oikolukijaa en näytä enää selviäväni. Pitää opettaa kissa lukemaan. Sorry!
* * *
Jälkikommenttina eilisesta valtuuston kokouksesta voisi todeta, että Peijonniemen koulun lopettamiseen vaikutti ratkaisevasti "viisikon" äänestyskäyttäytyminen. Aikaisemmista kokouskäyttäytymisistä olisi luullut heidän olevan lähikoulujen kannattajia. Nyt selvisi heidän äänestäessään Peijonniemen koulun lakkauttamisen puolesta, ettei näin olekaan.
Meikäläisen on vaikea nähdä heidän toiminnassaan ainakaan kouluasiassa kovin paljon johdonmukaisuutta.
Jos viisikko olisi äänestänyt lähikoulun puolesta, olisi äänestystulos ollut 15-12 ja koulu olisi saanut jatkaa toimintaansa.
* * *
Toivottavasti koulujen lakkauttamiset ovat nyt vähän aikaa sivussa. Päättäjien taivaalle näyttää nousevan uhkaavampia pilviä kuin mitä koulujen lakkauttamiset ovatkaan. Seuraavana luullakseni ryhdytään vakavasti keskustelemaan terveyskeskuksen asemasta ja tulevaisuuden näkymistä. Se purautuu kuntalaisten todellisuuteen vielä syvemmälle kuin mitkään muut kunnan palveluissa tapahtuvat muutokset.

Onneksi loppuivat lopetettavat koulut

Otsikko johtuu siitä, että nykyisellä kokousmenettelyllä saattaisi joku koulu jäädäkin toimimaan ohi kunnanhallituksen esitysten. Kysymyksessä on tämän iltainen kunnanvaltuuston kokous, jossa lyötiin muutaman puheenvuoron, kahden äänestyksen ja yhden kokoustauon jälkeen pönkä Peijonniemen koulun ovelle.
Totean lyhyesti kokouksesta seuraavaa:
Kunnanhallituksen päätösehdotus oli, että Peijonniemen koulu lakkautetaan 1.8.09 lukien.
Demarien ryhmävastaesityksen teki Matti Gröhn, että koulua ei lakkauteta.
Oman esityksensä esitti keskustan Jukka Haaranen. Se kuului, että Peijonniemen koulu lakkautetaan 1.8.2010 alkaen. Matti Kuittinen kannatti Jukka Haarasen esitystä.
Tähän väliin Antero Nenonen pyysi 5 minuutin kokoustaukoa.
Puheenjohtaja Matti Majoinen päätti keskustelun asiasta ja myönsi 5 minuutin kokoustauon.
Tauon jälkeen puheenjohtaja Matti Majoinen totesi, että hallituksen esitys on saanut kaksi vastaesitystä. Puheenjohtaja Majoinen kysyi ottaako valtuusto Jukka Haarasen esityksen käsittelyyn.
Vuokko Väistö esitti, että Haarasen esitystä ei oteta käsittelyyn. Antero Nenonen kannatti Vuokko Väistön esitystä.
( Mielestäni Vuokko Väistön esityksen jälkeen olisi puheenjohtajan tullut jättää Jukka Haarasen vastaesitys silleensä. Se ei täyttänyt kuntalain 53 pykälän eikä varsinkaan saman lain 55 pykälän asettamia ehtoja tullakseen valtuuston käsittelyyn ja mahdollisesti sitä kautta vaikkapa päätökseksi.)
Puheenjohtaja vei kuitenkin Jukka Haarasen esityksen äänestykseen, joka sai nyt muodon otetaanko se valtuuston käsittelyyn. Vastaansa esitys sai Väistön hylkäävän esityksen. Väistön esitys voitti äänin 19 - 8.
Seuraava äänestys suoritettiin kunnanhallituksen ja demareiden esityksen kesken.
Hallituksen päätösehdotus: Peijonniemen koulu lopetetaan 1.8.2009 sai 17 ääntä.
Demareiden ehdotus, että Peijonniemen koulua ei lopeteta sai 10 ääntä.
Loppukokous meni keskusteluun mitä edellisessä kokouksessa oikein tapahtui selvittelyyn. Eipä puheista oltu paljon edistetty. Entisissä juoksuhaudoissa ollaan ja syvässä, vaikka muuta puhutaankin.
Omana näkemyksenäni totean, että muotovirheeseen törmättiin taas tässäkin kokouksessa. Ei kuitenkaan asiankulun suhteen niin suureen kuin edellisessä valtuuston kokouksessa. Onko se todella niin vaikeaa kuntalain lukeminen, ettei sieltä menettelytapoja löydy?
Koulujen lakkautuksiin ja muihinkaan asioihin ei tänä päivänä saada näkymään muita vaihtoehtoja, ellei keskustapuolue niitä hyväksy. Ja tietenkin sitä ennen kunnanjohtaja.
Otan osaa kyläkoulujen puolustajat.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Muistan mitä muistan

Yleensä en vastaile kommentteihin. Sille tielle lähdettäessä on suossa, josta harvoin on paluuta. Ryvetään saman asian kimpussa kuukausikaupalla.
Nyt vastaan Apollon kommenttiin ja kysymykseen. Syynkin voin tässä sanoa. Muistan kyseisen tapahtuman, koska minua luottamushenkilönä silloin loukattiin.
Tapahtumapaikka oli Kitee ja kysymyksessä oli joku seminaari, jossa oli tarkoitus keskustella sote/Hellin mahdollisesta tulemisesta. Varsinaista keskustelua ei syntynyt, kun seutuvaltuuston puheenjohtaja Leila Luukkainen ei sitä kokousta johtaessaan sallinut. Ainakin minä tunsin paikalla olevani vain manipulaation kohteena.
Pyysin puheenvuoron, jonka puheenjohtaja myös minulle soi. Epäilin puheenvuorossani, että Hellin silloin vielä suunnitteluvaiheessa oleva hallinto eriytyy kunnallisen luottamushenkilöjärjestelmän vaikutuksesta. Luottamushenkilöt eivät silloisen eivätkä nyt toteutuneessa mallissa näkemykseni mukaan ole mitenkään vaikuttamassa palvelujen tuottamiseen, sen sisältöön tai tuottamistapaan.
Sitten kohta jonka katsoin silloin loukkaukseksi ja siksi katson sen edelleen. Olin paikalla valittuna luottamushenkilönä. En omia asioita hoitamassa. Esitin puheenvuorossani näkemyksen, jolla edustin taustaryhmäni käsitystä kyseisestä asiakohdasta. Olisin tällä perusteella halunnut myös sen saavan toisenlaisen vastaan oton puheenjohtajalta kuin mitä tapahtui.
Puheenjohtaja Leila Luukkainen vastasi jotakuinkin näin puolustaessaan Helli-liikelaitoksen tulevaa hallintojärjestelmää.
- Nyt eletään aikaa, jolloin politrukkia ei tarvita lääkärin rinnalle kun potilasta tutkitaan.
Kirjoitin asiasta lehteen tapahtuman jälkeen. Tämä juttu ei siis ole ainoa asiaa käsittelevä.
* * *
Nyt kun keskustelua käydään kuumana Hellin tai paremminkin Hellin hallinnon ympärillä olisin siihen suonut yhdeksi osallistujaksi myös Leila Luukkaisen. Silloinen hallinnon puolesta puhuja olisi toivottu keskustelija nyt kun käytännön asioista keskustellaan. Hänellä saattaisi olla sellaista tietoa, joka olisi tarpeen tänä päivänä. Hän voisi tuoda keskusteluun myös kesälahtelaista demarinäkemystä. Vaikkapa siitä muutetaanko Kesälahden terveyskeskuksen vuodeosasto palveluasumisyksiköksi.

Onko pakko salata?

Ei ainakaan kunnallisessa elämässä silloin, kun kuntalaisille tarkoitettuja palveluja suunnitellaan ja joista palveluista kuntalaiset maksavat kustannukset, joko suoraan kukkarostaan tai verojen kautta.
Minulle yhteislautakunnan esityslistasta, salaisesta listasta ja päätösehdotuksesta heräsi heti epäilys menettelyn asianmukaisuudesta. Siksipä teinkin vastaesityksen asian merkkaamisesta tietoon saaduksi. Tarkoitukseni oli, että asiaan voidaan ensin rauhassa tutustua ja palata sen jälkeen. Sehän ei puheenjohtaja Pennaselle kelvannut. Oliko hänen menettelynsä puheenjohtajan arvolle sopivaa tai kokouskäytäntöä loukkaavaa, saa jokainen pohtia mielessään. Myös puheenjohtaja itse.
* * *
Nyt ollaan asian kanssa Karjalaisen nettimielipide sivuilla. Tätäkö Hellin maineesta kiinnipitävät tahtoivat? Eikö johtaville virkahenkilöille ja luottamushenkilöille viesti mitään kokoustapahtumista tai lehtikirjoituksista. Tätä omaa palstaani en tohdi edes mainita asioista kirjoittaviin. Minulle on sanottu moneen kertaan, ettei moista sontaa kukaan lue.
Omituisinta on, että esimerkiksi sosiaali- ja terveyslautakunnassa ei puhuta eikä pukahdeta, mutta Karjalaisen mielipide sivulta löytyy kahden vieläpä saman kunnan lautakunnan jäsenen mielipidekirjoitus. Toinen on Saila Partasen kirjoittama ja toinen minun. Mielipiteitä ei voi kuvailla yhteneviksi.
* * *
Johtava lääkäri Martti Tolvasen suusta kuultuna minulle alkaa vähävähältä valjeta missä tässä Hellissä mennään ja mihin suuntaan.
Hänen ilmoituksensa, ettei Hellin "elinkaarimalli" sovi terveydenhoitoon, mietitytti vähän aikaan mitä ilmaisu piti sisällään. Ilmaisu "elinkaarimalli" on lähtöisin uuden Lahden moottoritien rakentamisesta. Ei ihme, jos se ei ole helposti sovitettavissa Hellin palveluihin.
Elinkaarimalli Hellissä tarkoittanee, että terveyspalvelut alistetaan yhdelle johtajalle mutta monelle erisektorille, joissa esimerkiksi lääkärin mielipiteillä ja hoito-ohjeilla ei ole ensisijaista merkitystä. Sektorijohtajat katsovat lääkärin ratkaisut omalta keskivertotaulukoltaan ja hyväksyvät tai hylkäävät naapurisektorin tarjoamat ratkaisut. Jos olen väärässä, niin etsikää parempi selostus elinkaarimallille.
* * *
Uskoako Hellin johtajien mielipiteitä siitä, että terveyskeskusten vuodepaikkoja on liikaa ja siksi ne on muutettava palveluasumispaikoiksi. Muuta perustetta heidän kannalleen en ole saanut kuin Suomen keskivertoluvut vuodepaikoista.
Vai pitäisikö uskoa johtava lääkäri Martti Tolvasen ilmoitusta, että nykyiset vuodepaikat juuri ja juuri riittävät. Ei ole hänen mukaansa hyvä asia, jos paikat vähenevät.
Käännyn Martti Tolvasen mielipiteen taakse. Olen sen henkilökohtaisesti käynyt terveyskeskuksissa toteamassa. Lisäksi muistan, että lääkäri määrää potilaiden hoidosta ja hoitopaikasta ainakin sinne saakka kunnes heiltä otetaan tämä valta pois ja siirretään vaikkapa tilaajalautakunnalle. Siinä vaiheessa ainakin minä häippäsen lautakunnasta. Tiedän, että tilalleni riittää siinäkin tapauksessa "vastuun kantajia".

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Tämä vastaesitys ei kelvannut puheenjohtajalle

Liite pöytäkirjaan



Vastaesitys:

Asia 35 perusteluineen ja liitteineen merkitään sosiaali- ja terveyslautakunnalle tiedoksi.

Vastaesityksen perustelut:

Keski-Karjalan kuntien sosiaali- ja terveystoimen yhteistoimintasopimus (allekirjoitettu 12.8.2008) määrittää kohdassa 3.1 kunnat; palvelurakenteen ja palvelujen tuottamistavan. ( Se on Helli)
Saman sopimuksen kohdassa 3.2 Yhteislautakunta; määritellään lautakunnan tehtäväksi; tehdä sopimuskunnille tarvittaessa esityksiä uusista palvelutarpeista ja tarvittavista rakennemuutoksista. ( Onko rakennemuutoksiin tarvetta 3 kk toiminnan jälkeen? Jos on, on esitykset tehtävä muutoksista kunnille)

Antaessaan päätösehdotuksen mukaiset ohjeet Helli-liikelaitokselle terveys- ja lääkäripalvelujen alihankinnan ja kilpailuttamisen periaatteista, ja vaikka ne tulkittaisiin valmisteluksi, ylittää lautakunta toimivaltansa.
Lautakunnan johtosäännön 4§ tulee toteutettavaksi vasta valtuustojen asiaa koskevien päätösten jälkeen.


Veijo Tuunanen

Helli kouristelee

Olin tänään sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa Kesälahdella. Olipa taas kokous. Yritän seuraavassa kuvata omalta kohdaltani lyhyesti kokoustapahtumia.
Kokouspykälä 35 kuului: "Lääkäripalvelujen kilpailuttaminen Helli-liikelaitoksessa, liite (liite salainen, laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 6§ 2 mom.)"

Ensiksikin on sanottava, että kyseisen pykälän otsikko puhuu lääkäripalvelujen kilpailuttamisesta. Ei julkiseksi merkitty paperi puhui enemmän muista kilpailukohteista kuin lääkäripalvelut. Siinä oli yhdeksän kilpailutettavaa kohtaa merkittävimpänä ehkä se, jossa kilpailutettaisiin koko terveysaseman palvelut yhtenä nippuna. Siinä olisi mukana hoitajapalvelut, tukipalvelut röntgeneineen ja laboratorioineen.

Johtavalääkäri Martti Tolvasen ja johtaja Airi Turusen alustusten jälkeen käydyssä keskustelussa alkoi näyttää siltä, ettei ohjeistusta Hellille lautakunnalta heruisikaan.
Kahden tunnin keskustelun jälkeen rohkenin, niin kuin tapanani on ollut silloin, kun siihen aihetta olen nähnyt, esittää päätösehdotukselle vastaesityksen kirjallisesti.

Esityslistassa oli päätösehdotus: "Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta antaa liitteessä olevat ohjeet Helli-liikelaitokselle terveyspalvelujen, erityisesti lääkäripalvelujen alihankinnan periaatteista ja kilpailuttamisesta."
Nyt herää kysymys miten lautakunta antaa ohjeistusta liitteestä, joka on "ei julkinen". Miten se sohrataan pöytäkirjaan, josta tulee julkinen. Omituista päätöskulttuuria.
No, puheenjohtaja ei nähnyt menettelyssä mitään omituista.

Asian etenemistä jouduttaakseni esitin kotonani väsäämäni kirjallisen vastaesityksen päätösehdotukselle ja vein sen puheenjohtaja Pennaselle ja pyysin sen liittämistä liitteenä kokouspöytäkirjaan.
Puheenjohtajapa ei ottanutkaan vastaeitystäni vastaan. Kun kysyin syytä hän sanoi, ettei päätösehdotusta ole vielä tehtykään. Vastasin hänelle, että se on esityslistassa kyseisen pykälän lopussa. Selitys ei hänelle kelvannut, vaan hän sanoi, että päätösehdotusta tekee parhaillaan esittelijä. Niin, kyllä hän kovasti siellä touhusi. Jätin kohdaltani asian sikseen. Sieltä tuli lopulta esittelijä Hakulisen muutosehdotus omalle päätösehdotukselleen.
Minun tekemäni vastaesitys ei kelvannut. Muualla yleensä vastaesitykset on otettu vastaan oltiinpa niitä kannatettu tai ei. Jos pöytäkirjoja kirjoitetaan siksi, että niistä käy selville kokoustapahtumat, niin Pennasen toimiessa puheenjohtajana minun kokouskäyttäytymiseni ei niissä näy.
Liekö Pennanen "hyvikkeeksi" tarjonnut minulle mahdollisuutta merkityttää pöytäkirjaan eriävä mielipiteeni. En sitä katsonut tarpeelliseksi, koska esittelijän muutosehdotuksessa sanottiin jotensakin että asiaan palataan myöhemmissä kokouksissa. Minun vastaesitys oli, että asia merkitään tiedoksi. Eipä siinä sitten juuri eroa voi havaita. Pennanen tarjosi myös minulle mahdollisuutta esittää paperini pöytäkirjaan pontena. Siinä nyt olisi ollut järkeä. Ruksata sana vastaesitys pois ja raaputtaa tilalle ponsi. Heh, heh.

Edellä oleva ei ole kokousselostus. Se on yksi kohta, jossa näin, että minun asemaani valittuna luottamushenkilönä puheenjohtajan taholta tietoisesti tahdottiin loukata. Demokradian ja aseman antaman voiman nimissä niin näytetään usein tehtävän. En tiedä miten muut kokouksessa mukana olleet asian tunsivat. Se riippuneen heidän elämän kokemuksestaan ja hankitustaan tietämyksestä miten kokouksissa menetellään.
Vaikea on ymmärtää myös tilannetta, jossa heti päätöksen jälkeen tauolla tultiin minulle selittämään miten oikein puheenjohtaja toimi ja miten väärässä minä olin.
No, he olivat tohmajärveläisiä asiantuntijoita ja kuuluisia siitä, etteivät ole koskaan väärässä. Heillä on hyvin asiat. Minä tässä yritän vielä opiskella ja ottaa opikseni mitä viisaammat neuvovat.
Tyhmyyteni uskalsin panna näytille vastaesitykseni muodossa heti tuonne alkuun.
Mitä valtuuksia kokoukselta pyrittiin saamaan, siitä kerron näkemykseni myöhemmissä jutuissani. Niin kuin senkin näkemykseni onko sosiaali- ja terveyslautakunnalla toimivaltaa antaa ohjeistusta Hellille muutoksiin jotka purautuvat pitkälle ns. palvelurakenteisiin ja toiminnan muutoksiin.

Muilta osin kokouksesta ei minulla ainakaan ole mitään pahaa sanottavaa.

maanantai 13. huhtikuuta 2009

Kevättä kohti

Hyvää pääsiäisen jälkeistä aikaa. Hyvin pyhät meni. Nyt on edessä arki ja uudet haasteet. Pitäisi käydä pilkillä. Sitä ennen on tänään Kesälahdella sosiaali- ja terveyslautakunnan kokous.
KeskiKarjalanNelosten pääkirjoituspalstalla näkyy tulevasta kokouksesta olevan jo juttu. Se on nykyaikaa. En ota enempää kantaa asiaan.
* * *
Kokouksen jälkeen palaan asiaan useammaltakin kannalta. Olen tutustunut kokousmateriaaliin ja lievästi sanottuna ne ovat herättäneet mieleeni kysymyksiä. Toivottavasti kokouksesta löytyy niihin vastaukset.
Ensimmäiseksi tahtoisin saada selville kuka tai ketkä sosiaali- ja terveysasioista nykyisellään Keski-Karjalassa päättävät. Julkitulleen esityslistan perusteella en sitä vielä ole saanut selväksi itselleni. Onko syy hatarassa päässäni tai siinä paljon puhutussa hallintohimmelissä, joka katsottiin välttämättömäksi rakentaa palvelujen turvaamiseksi. Toivottavasti lautakunnan muut jäsenet opastavat minut oikealle tielle. Edellytyksenä tietenkin on, että saavat minut vakuuttumaan asiansa oikeellisuudesta.
Palataan asiaan kokouksen jälkeen.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2009

Sekameteli soppaa

Edellisessä jutussani jäin odottamaan, lähettääkö kunnanjohtaja Olli Riikonen kiertokirjoituksensa julkaistavaksi myös paikallislehtiin ja julkaisevatko lehdet sen. Asia on ratkennut. Juttu oli näyttävästi eilisissä paikallislehdissä.
Miksikö moista pohdin? Siksi, että kunnanjohtaja vähätteli neljä vuotta sitten paikallislehtien merkitystä sanomalla minulle, että on sama mitä paikallislehdissä kirjoitetaan.
On hyvä, jos kunnanjohtajan mielipide on muuttunut paikallislehdistä ja niiden merkityksestä kuntalaisille.
* * *
Viimeisestä kunnanvaltuuston kokouksesta riittää mielipidettä. Ainakin nettikarjalaisen mielipidepalstalla. Parhaimmat "lakiasiaituntijat" veisivät kaikki valtuutetut sakoille tai jopa tiilenpäitä lukemaan.
Eräällä lailla rikoslaista on ryhtynyt etsimään perusteita "ulosmarssijoiden" rankaisemiseksi myös sanomalehti Karjalainen. Siellä siteerataan Aimo Ryynäsen artikkelia. En tunne muita Ryynäsiä kuin kenestä Jaakko Teppo laulaa.
Eikö helpompi olisi muistaa ja kirjoittaa mitä valtuuston kokouksessa tapahtui. "Ulosmarssi" oli seuraus puheenjohtajan ja kunnanjohtajan menettelystä kokouskulussa. Menettelystä kehkeytyi syy poistumiseen yhden pykälän ajaksi ja kokoukselta mennä hupsahti päätösvalta käsillä olevaan asiaan.. Ei pitäisi olla vaikea ymmärtää.
* * *
Samainen Karjalainen huomioi myös, ettei "ulosmarssista" ole edes ajateltu panna rikostutkintaa vireille.
No, sekin vielä? Eikö hommat Tohmajärvellä kouluasioiden hoidossakin ole jo tarpeeksi sekaisin?
Ja kuka rikostutkinnan ja mistä rikoksesta panee alulle? Aloite lienee kunnanjohtajalla. Hänhän kunnanpäätöksien laillisuudessa lienee päävastuullinen. Asia pitäisi ilmeisesti käsitellä myös kunnanhallituksessa. Hallitushan vastaa osaltaan kunnan laillisuusasioista. Valtuustoon ulosmarssia tuskin voi viedä. Sehän itse on asian osallinen.
Kunnanjohtajan esityksestä hallitus lienee lopullinen velvollinen panemaan alulle "rikostutkinnan".
Onko kunnanjohtajalla haluja "rikostutkinnan" alulle panoon? Olisi ainakin vakavasti pohdittava, mikä olisi hänen asemansa tutkinnan edetessä. Onko hän mitenkään osallinen kokoustapahtumiin.
Suosittelen, että annetaan asian jäädä sikseen. Se olisi kuntalaisten kannalta ilmeisesti paras ratkaisu. Jos asiaa lähdetään penkomaan rikoslain kautta, niin saataisiinhan siinä monta kertaa nimi lehteen ja tarpeellinen ennakkopäätös tulevia koitoksia varten.
Minua kiinnostaisi tietenkin selvittää, pitääkö virkavastuullisen ottaa osaa valtuustossa päätöksien tekoon, jotka ovat kuntalain vastaisia.
* * *
Parasta mitä näin pääsiäispyhien alla on tapahtunut on kuntaisten herääminen vapaaseen kansalaistoimintaan. Kaikkia se ei näytä ilahduttavan. Ei sellaisia, jotka tuntevat oman asemansa päätäntäkoneistossa uhatuksi.
Kuntalaisen aloitetta yritetään saada jotenkin hämäräksi toiminnaksi. Sitähän se ei voi olla. Aloitteella halutaan vaikuttaa kuntalaisten asemaan kunnan palvelujen tuotannossa. Ovatko ne riittävät ja oikeaan osoitetut? Asia halutaan kiinnittää huomiota ja saada keskusteluun ja vaikuttamaan sitä kautta myös palveluihin. Henkilökysymykseksi sitä ei voi vängätä. Sitäkin kun näytetään yritettävän.
Toisella lailla mutta kouluasiaan yritetään vaikuttaa Kiteelläkin. Sitä osoitti eilinen kansalaistapahtuma. Siitä kertoo Esa A. Luukkainen KeskiKarjalanNeloset verkkolehden tämän päivän pääkirjoituspalstalla.
* * *
Nyt on aika ryhtyä viettämään Pääsiäistä. Monet perheet kokoontuvat Keski-Karjalaan omaisten luo. Monet matkustavat samasta syystä pois paikkakunnalta.
Kevät sää näyttää juuri nyt parhaita puoliaan. Niin ristikansalle kuin maalisempaa elämää eläville.
Toivotan kaikille lukijoille parasta mahdollista Pääsiäistä. Mielenkiintonne lisääntyminen kirjoituksiani kohtaan on ollut kannustavaa. Postikortteja en ole lähettänyt kuin yhden tänä pääsiäisenä.
Olkoon tämä tähden väli pääsiäiskorttini. Allekirjoitajiksi uskallan merkitä myös pysyvän ihmissuhteeni ja kissamme Pyryn.( rapiat 8kg)

tiistai 7. huhtikuuta 2009

Riikonen luottamushenkilöiden selän taakse?

Kunnanjohtaja Riikonen selostaa asemaansa tämän päivän Karjalaisen yleisön osastossa. Saa nähdä julkaistaanko sama kirjoitus myös paikallislehdissä.
Kirjoitus on selostus siitä kunnallisesta päätöksenteko järjestelmästä, jolla kunnassa pitäisi toimia.
Oman toimintansa hän esittää sangen vaatimattomaan asemaan päätöksiä tehtäessä. Omana henkilökohtaisena kokemuksenani toimiessani yhtäaikaa hänen kansaan kunnanhallituksessa näen asian toisin.
Riikonen toimi virkamiehenä erittäin määrätietoisesti omaksumiensa asioiden puolesta. Hän yleensä sai kantansa yksinkertaisen enemmistön turvin päätökseksi. Valitettavaa menettelyssä oli se, ettei vaihtoehtoja otettu huomioon saati selvityksen alle. Niitä olisi ollut runsaasti, aina kansan äänestysaloitetta myöten. Aloitteet, vastaesitykset ja vaihtoehdot ovat kirjallisina pöytäkirjojen liitteinä. Jos ne ketä kiinostavat.
Kunnanjohtaja kirjoittaa Tohmajärvellä kiertävästä kansalaisadressista. Luin listan johdannon, ennen kuin kirjoitin nimeni ja osoitteeni listaan. Kysymyksessä on kuntalain 28§ mukainen aloite (ei adressi), joka suo kuntalaiselle mahdollisuuden tehdä aloitteita kuntaa koskevissa asioissa.
Pääsyy miksi minä kirjoitin nimeni aloitteeseen on Keski-Karjalan sosiaali- ja terveystoimen yhteistoimintasopimus. Siinä sanotaan: "Keskeisempien sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuus turvataan jokaisessa nykyisessä kuntakeskuksessa." Nyt kun on käynyt selväksi, että Tohmajärven terveyskeskuksen vuodeosasto saneerataan tehostetun palveluasumisen tarpeisiin ja lääkäreiden yöpäivystyskin Kiteellä on loppumassa, katson kuntalaisten rinnalla oikeaksi kysyä onko kunnanjohtaja toiminut kuntalaisten kannalta heidän tavoitteitensa ja etujensa mukaisesti.
Vastauksen kysymyksiin antaa kunnanvaltuusto ja kantaa siitä myös ns. poliittisen vastuun.
Muilta osin kunnanjohtajan kirjoitus on hänen mielipidekirjoituksensa. Tuntuu jopa hurskastelulta, kun hän lopussa pyytää kunnanhenkilöstölle työrauhaa ja hyviä ideoita kunnan kehittämiseksi. Tämän kirjoittaja on oman osansa ideoita esittänyt omalla nimellään. Ne ovat lähteneet kuntalaisen edun pohjalta, ei ainoastaan kunnan. Siinä kun on joskus iso ero. Ehkä ne siksi ovat tulleet torpatuiksi. Siitä en valita. Kuntademokratia Tohmajärvellä toimii näin.

maanantai 6. huhtikuuta 2009

Rengistä on tullut isäntä

Valta-aseman näkyvään muutokseen rengistä isännäksi tarvittiin aikaa tällä kertaa kolme kuukautta. Liikelaitos-Helli rakennettiin epäreaalisin uskomuksin ja tavoittein tuottamaan keskikarjalaisille vanhus- ja terveyspalveluja. Kuntien sanottiin olevan isäntiä palvelujen tilaajina. Isäntäkunnaksi nimettiin kättentaputusten kera Tohmajärvi.
Noin puolet keskikarjalaisista valtuutetuista eivät uskoneet lupauksiin 4,5 milj. euron säästöistä. Epäilijät pitivät hallintohimmeliä ylisuurena ja kalliina. Monet näkivät, etteivät lähipalvelut kuntakeskuksissa tule toteutumaan. Henkilökohtaisesti suurimpana ongelmana liikelaitos-Hellissä näin luottamushenkilöiden vaikutusmahdollisuuden siirtyvän virkamiehille. Renki-Hellistä on tullut isäntä, joka vaatii lisää rahaa ja määrää mitä sillä tehdään ja missä.
* * *
Tämän päivän lehdistä saa lukea, että Helli ei hyväksy Kesälahden kunnan päätöstä korjata Aurinkorinnettä. Helli katsoo ilman yhtäkään neuvottelua vuokrista, että ne ovat Hellille liian korkeat. Sanoisin menettelyä itsenäisen Kesälahden kunnan tekemään päätökseen törkeänä sekaantumisena. Mitä vaikuttanee asiaan se, että päätösehdotuksia Kesälahden puolella tekee kunnanjohtaja Turunen ja Hellin puolella johtaja Turunen. Sattuvat olemaan aviopuolisoita keskenään.
* * *
Tohmajärven pasmat ovat vielä enemmän sekaisin, vaikka naimakaupat täällä eivät olekaan mukana kuvioissa.
Kunnanjohtaja vakuutti moneen kertaan lähipalvelujen säilyvän Tohmajärvellä. No, onhan hän luvannut paljon muutakin.
Lehdistä on tihkunut milloin mitäkin tietoa terveyskeskuksen saneeraukseen liittyvistä asioista. Olenpa itsekin niistä kirjoittanut. Ennen Hellin perustamista monet liikelaitoksen perustamista kannattaneet luottamushenkilöt sanoivat, että Helli pitää perustaa, ettei terveyskeskuksen henkilökuntaa roikuteta löysässä hirressä. Nyt ei ilmeisesti roikuteta, kun Helli ilmoittaa vuodeosaston siirtyvän Kiteelle. Tohmajärveläisten pitää saneerata vuodeosastonsa tehostettuun palveluasumiseen. Tätä kunnanjohtaja eilisessä hallituksen kokouksessa ilmeisesti innokkaasti esitti.
* * *
Hallituksen esityslistalla eilen oli uudestaan Peijonniemen koulun lakkauttaminen. Edellinen kaatui valtuustossa puheenjohtaja Majoisen ja kunnanjohtaja Riikosen tekemiin alkeellisiin muotovirheisiin. Positiivista oli, että he tällä kertaa ottivat itse tekemistään selvää ja nyt yritetään paikata mitä paikattavissa on.
Mielipide sivuilla on ollut runsaasti kirjoituksia, joista monet selittelyssään ovat menneet pahasti huumorin puolelle.
Tulevassa valtuustossa nämä todelliset vastuunkantajat, joksi he itseäänm kutsuvat, voivat näyttää mitä mieltä ovat kouluasiasta. Luulen, että valtuuston lehterit taas täyttyvät yleisöstä.
* * *
Lopputoteamuksena voin sanoa heille, jotka surevat Hellin tekemiä päätöksiä ja niiden seurauksia, kuin myös heille, jotka eivät hyväksy Keski-Karjalassa tapahtuvia lähikoulujen lakkautuksia: Päättäjien on syytä katsoa peiliin. Kaikki asiat on tuotu esiin, jotka asioihin olisi luullut vaikuttavan. Luottamushenkilöt ovat valinneet sen vaihtoehdon, jonka mulloinkin virkamies on heille tarjonnut ratkaisuksi.
Keski-Karjala on asioiden hoito neljässä vuodessa siirretty luottamushenkilöiltä virkamiehille.
Miten asia voidaan palauttaa entiselleen, on kuntalaisten käsissä. Sitä varten kaiketi nimilistoja kerätään. Listoja en enää eilisen päätösten jälkeen ihmettele.

sunnuntai 5. huhtikuuta 2009

Tekeekö itsenäinen kunta itsenäisiä päätöksiä?

Kysymys lienee aiheellinen. Tämän päivän Helli-liikelaitoksen johtokunnan kokouksen esityslistasta voi luke,suora sitaatti: "Tohmajärvellä suunnitelmat vuodeosastopaikkojen muuttamiseksi palveluasumiseksi on tehty."
Esityslistan asiallisen sisällön ovat luoneet Juhani Junnilainen ja Airi Turunen.

Muutamaa tuntia myöhemmin kokoontuvalle Tohmajärven kunnanhallitukselle löytyy pohdittavaksi asia: "Vanhustyön ratkaisut, terveyskeskuksen saneerauksen jatkosuunnittelu."
Kokouksessa kuullaan asiantuntijoina Heli Pölöstä ja Juhani Junnilaista.

Herääkin kysymys mistä on kysymys. Uskon, että selvää vastausta ei tänä päivänä saa mistään. Ainoa, joka tarkalleen tietää missä ollaan menossa on kunnanjohtaja Olli Riikonen. Hänen sanaansa en ainakaan minä enää jaksa uskoa. Eikä hän kantaansa mielellään julkaisekaan. Tekee mieluimmin päätöksiä kuin päätösehdotuksia. Sellainenhan puuttuu tämän päiväisestä terveyskeskusasiasta.

Oman näkemykseni mukaan nyt ollaan tilanteessa, jossa todelliset asiat alkavat näkyä Hellinkin toiminnassa. Minulle ne eivät tule yllätyksenä. Olen niistä tälläkin palstalla kirjoittanut n. 300 juttua.
Tohmajärvellä ei ole kohta vuodeosastoa eikä kauaa lääkärin vastaanottoakaan. Hellin toiminnasta johtuvat lisääntyneet toimintakustannukset pakottavat rakennemuutoksiin. Se tietää tohmajärveläisille vaikeutuvaa palvelujen saamista ja veroäyrin korottamista.
Kuntalaiset ovat edushenkilöitensä kautta tiensä valinneet palveluille. Ovatko he valintaansa tyytyväisiä. Sillä ei päättäjät anna juuri painoarvoa.

Tekeekö itsenäinen kunta itsenäisiä päätöksiä?

lauantai 4. huhtikuuta 2009

Olen ylpeä takinkäännöstäni

Viisi vuotta sitten olin kannattamassa aseman ja Akkalankoulun lakkauttamista. Silloin taloudellisista syistä. Vähän aikaisemmin toimin nykyisen kunnanjohtaja Olli Riikosen valitsemiseksi Tohmajärven kunnanjohtajaksi. Jotkut ovat aika ajoin siitä minua muistuttaneet. Kyläkoulut eivät silloin lakkautuneet. Olli Riikosesta tuli Tohmajärven kunnanjohtaja.
* * *
Mikäli minulla nyt olisi mahdollisuus vaikuttaa molempiin asioihin, laittaisin mietintämyssyn päähän ja vaipuisin syviin mietteihin. Luulen, että molempien asioiden kohdalla minusta tulisi takinkääntäjä. Miksi?
Ensiksikin siksi, että aika nyt on toinen. Maailma ja yhteiskunta ovat muuttuneet muutamassa vuodessa voimakkaasti. Siitä on näyttöjä ja kokemuspohjaista tietoa pilvin pimein.
Rahamaailma on osoittatunut epäjumalaksi, joka on viemässä ihmiskuntaa yhä syvempään lamaan. Rahan ja jatkuvan kehityksen ylläpitämä "hyväolo" ei ole tuonutkaan sitä mitä se on luvannut. Nyt aletaan arvioimaan, mikä ihmiselossa on arvokasta ja todellista elämänsisältöä antavaa.
Tohmajärvellä voitaisiin vähän tarkemmin miettiä, mitä asetetaan vastakkain. Onko tärkeämpää pyörittää hampaita kiristellen kuntapyrokratiaa vai pitää yllä lähikouluja?
* * *
Olen nykyisin ehdottomasti lähikoulujen puolesta puhuja. Se oli selvästi kirjoitettu jo kuntavaalilennokkiini.
Mielipiteeni muutokseen on vaikuttanut maailmassa tapahtuneet ikävät kouluampumatapaukset. Suomessakin niitä on ollut jo kaksi.
Uskon teoriaan, jossa lapsen varhaiskehityksen tapahtumat vaikuttavat hänen käyttäytymiseensä läpi elämän. Uskon, että pienessä, turvalliseksi tuntuvassa lähikoulussa lapsi saa parhaan alun tulevalle kehitykselleen ja miksikäs ei myös maailman katsomukselleen. Tätä mahdollisuutta ei pitäisi muutaman euron takia asettaa uhan alaiseksi. Paljon puhuttu koulukiusaaminen jää huomaamatta isoissa kouluissa.
Kukaan ei ole osoittanut, että lähikoulujen sulkemisella saadaan kuntien taloutta kuntoon. Tulevaisuudessa kuntien elinkelpoisuuteen voi positiivisesti vaikuttaa juuri lähikoulut. Nehän ovat syrjäseutujen lähes ainoa vetovoimatekijä tänne muuttoa suunnitteleville.
* * *
Kunnanjohtaja Olli Riikosen kohdalla olen pettynyt hänen tapaansa ajaa yhtä ainoaa totuutta päätöksiksi. Se totuus on usein hänen itsensä oikeaksi valitsema. Ei häntä tästä ominaisuudesta voida "tuomita". Kyllä luottamushenkilöt ovat kaikki asiat päätöksillään siunanneet. Tosin kovin niukalla enemmistöllä.
Liikelaitos Helli ottaa tällaisen yhden totuuden alulle panemana ensiaskeleitaan. Hellille ei ole syytä hurrata, mutta ei ilkkuakaan. On syytä toivoa Hellille menestystä, mutta myös pelätä epäonnistumista kuntalaisten kannalta katsottuna.
Nyt ollaan taas menemässä yhden totuuden vallassa lopettamaan kyläkoulut. Perusteeksi luvataan 1.6 miljoonan euron säästöt. Näihin säästöihin en usko enempää kuin sote/Hellin 4,5 miljoonan euron säästöihin. Niihinhän ei usko edes säästöjen puolesta puhujat.
* * *
Kyläkoulujen lakkauttamisesta on päätöksiä tehty ja vielä tullaan tekemään. Yhtä selvää lienee, että päätöksistä tullaan tekemään myös valituksia hallinto-oikeuteen.
Valitukset parhaimmillaan tuovat samat asiat valtuustoon uudelleen päätettäviksi. Siksi vallituksia ei pitäisi tehdä arvovaltasyistä.
Valitusten takana tulee olla kuntalaisten vahva mielipide ja tahto saada päätökseen muutos. Tässä tapauksessa se lienee, että kyläkoulut säilyvät toistaiseksi.
Jos valituksia aiotaan tehdä, kuntalaisten on osoitettava itse oma tahtonsa, joko valittamalla itse tai tukemalla valittajia asiassa.
Lähikouluasiat etenevät tasatahtia koko Keski-Karjalan alueella. On ainakin yksi yhteinen asia kuntalaisten hoidettavaksi. Se ei näytä käyvän tasatahtia kunnanvirkahenkilöiden ja johtavien luottamushenkilöiden kantojen kanssa. Valitettavasti.

torstai 2. huhtikuuta 2009

Meno kiihtyy, kyyti kylmenee

Tohmajärven kunnanjohtaja on ottanut omatoimisesti selvää omista toiminnoistaan ja tulkinnoista Kuntaliiton lakimieheltä viimeisimmän valtuuston kokoustapahtumista.
Harjula oli opastanut kunnanjohtajaa samalle kannalle, joka suuremmalle osalle yleisölehteräisiäkin oli selvä kokouspaikalla. Valtuuston kokouksella ei ollut päätäntä valtaa yhden pykälän käsittelyn aikana.
Seuraavassa hallituksen kokouksessa näytetään otettavan yksi askel taakse päin. Kunnanjohtaja esittää hallitukselle uudestaan Peijonniemen koulun lakkauttamista.
Samaan aikaan kiertää kuntalaisten keskuudessa nimilista koulujen aseman innoittamana. Toisella suunnalla väsätään ilmeisesti valitusta valtuustokokouksen tapahtumista j.n. e.
* * *
Vailla sisäpiiritietoa, voin vain arvailla mitä tulevaisuus mahdollisesti tuo tullessaan.
Hallituksen esityslistasta ja tämän päivän Karjalaisen lehtijutusta käy ilmi, että Kuntaliiton lakimies Harjula on todennut valtuutettujen menetelleen virheellisesti. Hänen lausunnostaan, joka sekin lienee kunnanjohtajan "tulkinta" Harjulan kanssa käydystä puhelinkeskustelusta, ei tule selville ketkä valtuutetut ovat menetelleet kokouksessa virheellisesti. Hekö, jotka poistuivat kokouksesta kieltäytyen äänestyksestä asiassa, joka tulla tupsahti ohi esityslista ja ilman erillistä päätöstä ottaa asia kokouksessa käsiteltäväksi. Vai hekö toimivat virheellissti, jotka äänestivät asiasta, joka tuli käsittelyyn ohi asianmukaisen esikäsittelyn.
Esityslistassa puhutaan myös luottamustoimen laiminlyönnistä. Samassa yhteydessä perustellaan asiaa kuntalain 39§ ja 40 §:llä. Pykälien perusteella hallituksen esityslistassa sanotaan luottamushenkilön toimivan virkavastuulla. Jos näin on, kyseessä on virkarikos ja se vaatii toimia kunnanhallitukselta ja varsinkin kunnanjohtajalta. Asiaa ei saa jättää tähän epäselvyystilanteeseen. Kuntalaisten on tiedettävä missä mennään. Nyt ei ole epämääräisten tulkintojen ja vihjailujen aika.
* * *
Näyttää siltä, että asia aukeaa vasta oikeusasteissa. Minä en ainakaan pysty aikaisemaan solmua, jonka kunnanjohtaja ja valtuustonpuheenjohtaja saivat aikaan viimeisimmässä valtuustossa.
Olen luullut, että virkavastuulla toimitaan lautakunnissa ja eritoten kunnanhallituksessa. Mutta, että valtuutettu toimisi virkavastuulla on minulle uutta. Oli hyvä, että potkivat meikäläisen ulos valtuustosta.
Selvitettävä olisi sekin, onko valtuutettu pakoitettu äänestykseen, jonka kokee kuntalain vastaiseksi? Hallituksen esityslistan mukaan näin olisi. Nyt olisi aihetta soittaa taas Harjulalle.
Erityisen kinkkiseksi koulujen lakkauttamisen tekee jääviyskysymykset. Olen niistä kirjoittanut aikaisemmin. Jos niissä löytyy "sanomista" tulevat kaikkien koulujen lakkautuspäätökset uudelleen käsiteltäviksi.

Lähteekö Kirsi Hämäläinen Kiteeltä.

Tämän päivän tosi uutinen oli Kirsi Hämäläisen haku Kouvolan kaupunginjohtajaksi. Paikan haku yleensä on henkilökohtainen asia. Syitä paikan vaihtoon itse kullakin voi olla lukuisia. Niitä ei tarvitse kertoa välttämättä julkisuuteen.
Kirsi Hämäläinen on kuitenkin julkisuuden hankilö ja hänen toimensa vaikuttavat monella tavalla tavallisen keskikarjalaisen elämän menoon. Siksi Kirsi Hämäläisenkin virkapaikan mahdolliseen vaihtoon liittyviä vaikutuksia on syytä pohtia jo ennakkoon. Riippumatta siitä tuleeko Kirsi Hämäläinen valituksi Kouvolan kaupunginjohtajaksi tai ei.
* * *
Karjalaisen nettimielipidepalstan kaltaiseen keskusteluun ei ole syytä lähteä. Kirsi Hämäläinen on aikanaan Kiteelle valittu hakijoiden joukosta. Ei hän Kiteelle ole väkisin tullut.
Samalla on muistettava, että hänen esimiehenään toimii kaupungin hallitus. Mielestäni kaupunginjohtajan onnistuminen tai epäonnistuminen tehtävissään riippuu aina hallituksen jäsenistä ja viimekädessä valtuutetuista. Tämä ei kuitenkaan poista sitä, että toiset johtajat onnistuvat tehtävissään paremmin kuin toiset.
* * *
Jotain kaupunginjohtajan uuden paikan haku kertoo. Ensinnäkin sen, että hän haluaa pois nykyisistä tehtävistään. Syitä hakeutumiseen voi vain arvailla. Jotkut haluavat muutosta. He voivat hakea uusia haasteita, niin kuin nykytermi kuuluu.
Jos Kirsi Hämäläinen tulee valituksi, on selvää, että Kiteen kunnalliselämässä tulee tapahtumaan suuriakin muutoksia. Jokaisella johtajalla tuppaa olemaan oma johtamistapansa.
Mikäli Kirsi Hämäläinen ei tule valituksi Kouvolaan, tietää sekin jotain muutosta nykyiseen. Hämäläinen on profiloitunut voimakkaasti sote/Hellin syntyyn ja olemassa oloon. Sama lienee koulutoimen osalla. Molemmilla alueilla on riittävästi ongelmia ratkaistavaksi. Miten työmotivaatio tälläisessä tilanteessa kestää ja mitä haku pois paikkakunnalta vaikuttaa luottamushenkilöiden suhtautumiseen kaupunginjohtajaan, joka on hakeutunut muualle.
Siinäpä kysymyksiä muutama lisää kiteeläisille ja muillekin. Entisten ratkaisemattomien lisäksi. Ja näyttää sitä velkaakin kiteeläisillä olevan riittämiin.