torstai 28. huhtikuuta 2022

Nauttiiko joku tappamisesta?

 

Hyvä kysymys

Mikä tekee ihmisestä sellaisen joksi hän sitten tulee? Kansan suusta kuulee kaikenlaista. Kun pienenä syntyy ja humalassa kuolee, ei tiedä eläneensäkään. Lapsi on viaton syntyessään. Uskonnoilla on omat näkemyksensä ihmisen hyvyyteen ja pahuuteen. Ja sitten on vielä kirjaviisaat kasvattajat. Taidan kuulua siihen suureen enemmistöön, jolla on vain kysymyksiä, eikä vastauksia ihmisen käyttäytymiseen. Tässä tilanteessa tulee mieleen Putin. Voisinko itse toimia kuin Putin?

Ennen kouluikää minua kasvatti pääasiassa Ukkini. Hänen menetelmä oli narraaminen ja leikinlasku. Piti erottaa hyvä pahasta ja leikki todesta. Ei saanut tulla narratuksi. Alakoulussa opin pyyhkimään nenäni, tervehtimään ja sanomaan kiitos. Oppikoulussa minusta piti tulla porvari. Ei tullut. Töihin piti lähteä. Kommunismiin asti en päässyt siinäkään hommassa mutta ammattiyhdistysmies minusta tuli. Aikani hitsattuani ja rasvamontussa möyrittyäni sain 25 viimeistä vuotta käydä töissä kravatit kaulassa. Viisikymmentä vuotta olen ihmisten iloksi ja kiusaksi parantanut kirjoituksillani maailmaa. Ei minusta Putiniksi ole, niin kuin ei miljardeista muistakaan ihmisistä.

Olen jostain tutkimuksesta lukenut, että ihmisen kaksi voimakkainta viettiä ovat suvunjatkamisvietti ja hengissä pysymisvietti. Ensin mainittu tuntuu paremmalta kun taasen hengissä pysymiseen liittyy usein ahdistavia tuntemuksia. Ihmisellä on myös monia tuntoja ja haluja, joiden varassa hän elää. Ihminen tykkää, pelkää, vihaa, haaveilee, tyytyy, alistuu, pakottaa, rakentaa, tuhoaa ja tappaa lajitovereitaan. Omissa ajatuksissaan hän samalla kaipaa hyväksyntää ja huomiota itselleen. Tällaiseksi joiltain osin uskon myös Putinin.

Vanha sanonta kuuluu: "Seura tekee kaltaisekseen". Tähän varoittavan sanan sanoi minulle kouluvuokraemäntäni Joensuussa varoittaessaan minua kaupungin pahoista pojista. Luulen jossain määrin saaneeni paremmat opit elämääni kuin Putin omaansa. En tiedä Putinin varhaiselämästä mitään. Kun katsoo hänen toimintaansa ja tekojaan, ei voi muuta kuin sääliä häntä. Säälittävintä on se vale, jota hän ympäristöönsä tuottaa ja johon hän näyttää uskovan itsekin. Hän sukeltaa, lentää, ratsastaa, urheilee. Ikävä vain, että se näyttää tapahtuvan vain kameran käydessä. Tekoryhdikäs kävely liian korkeista kullatuista ovista istumaan suhteettoman  pitkän pöydän ääreen on komiikkaa katsojalle. Ikäävä vain, ettei se ole komiikkaa hänen rikkaille kannattajilleen ja köyhille ja vanhoille ukoille ja mummoille. Komiikka oli kaukana viimeisimmästä videoesityksestä, jossa hän opasti puolustusministeriään Ukrainan "sotilasoperaatiossa". Jos satojatuhansia ihmisiä käskyllään tapattanut ihminen ilmentää toimintaansa noin, pöydän laidasta tukea etsien, on syytä pelätä mitä vielä on tulemassa. Vastuu tulevasta onkin Putinin lähipiirillä ja Venäjän kansalla. Putin on rakentanut järjestelmän, josta ei selvitä hänen antamilla keinoilla.

Ihmisen sanotaan käyttäytyvän kuin eläin. Se haluaa miellyttää. Jos se siinä ei onnistu se ryhtyy pelkäämään ja muuttuu myöhemmin aggreksiiviseksi. Ensin valikoituja kohtaan ja sitten kaikkia kohtaan. Näin näyttää syntyvän kansanmurhatkin. Säälin Putinia. Sääli on halvennuksen korkein muoto.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2022

Putinilta puuttuu tolkku

 

Arvot ohjaavat elämää

Mitä sitä kieltämään. Olin pitkän aikaa Natoa vastaan. Nyt olen sen puolesta. Olin pakotettu muuttamaan kantaani. Hengissä pysymisvietti ja arvot ovat sanelleet muutosta. Samalla odottelen joudunko vaihtamaan kantaani nykytaiteeseen, rokkiin, räppiin ja tatuointeihin. Nykytaide on mielestäni susitöitä, rokki räminää, räppi sekavaa puhetta ja tatuoinnit sutattua ihoa. Jos joku edellä mainituista tykkää niin siitä vaan. Meitähän on joka junaan.

Ja sitten vielä on Putinki. Kirjoitetaanko nimi noin? Sama se. Tarkoitan miestä, joka saa maailman kirjat sekaisin tapattamalla viattomia ihmisiä, lapsia ja vanhuksia koteihinsa. Sekaisin pitää olla jotain hänen omassa päässäänkin. Mutta miksi 140 miljoonaisesta Venäjän kansasta 80 % sallii tämän ja jopa kannattaa Putinkin päätöksiä? Se on pelottavaa ja siksi on tärkeää tukeutua Natoon. Olen sitä ikäluokkaa jolla on omakohtaiset muistot talvisodasta. Silloin vastustettiin samoista syistä Stalinin tavoitteita kuin mitä nyt ukrainalaiset taistelevat itsenäisyytensä puolesta. Yhtenäisyys oli suomalaisten pelastus ja niin näyttää olevan Ukrainassakin.

Yhtenäisyys on tärkeää siinäkin kun Suomi päättää liittyä Natoon.  Kysymys on niiden arvojen puolustamisesta joihin olemme tottuneet ja joita Venäjä on lähtenyt tuhoamaan itsenäisessä Ukrainassa. Venäläiset eläkööt miten itse tahtovat, mutta itsenäisten valtioiden asioihin ei ole voimapolitiikalla oikeus puuttua. Suomen suvereniteettiä pitää puolustaa vaikka aseilla olematta "sotahullu".

Mielipidetiedosteluissa näyttävät suomalaiset kääntyneen kannattamaan liittymistä Natoon. Sama näkyy poliittisissa päättäjissä. Tietenkin viimemainituissa löytyy niikkolaisia, väyrysläisiä ja turtilaisia, jotka mielipiteillään hamuilevat itselleen puoluepoliittista parempaa asemaa. Heidän hakuilunsa tuo ääniä kokoomuksen mielipidekasaan. Kokoomushan on kannattanut Natoa pitemmän aikaa kuin on kohtuullista. Siirtyminen kokoomukseen näkyy kaikissa muissa puolueissa mutta ei demarien kannatuksessa. Se on pysynyt entisellään, jopa vähän noussut maailman tuulista huolimatta ja osoittaa luottamusta demarien toimintaan. Kokoomuksen nousu mielipidepalstoilla on tapahtunut ilman heidän omaa ansiotaan. Mitä nyt Orpo käy joskus hymyilemässä ja esittämässä leikkauksia vähätuloisille ja veron alennuksia hyvätuloisille. Pinnat kokoomukselle tuovat eripuolueissa toimivat Nato epäilijät. Näin se näyttää menevän.

Jätän pöllöraadin ja jälkiviisaat sekä heidän vaikutuksensa gallupeihin käsittelemättä. Suomen terävin poliittinen johto on osoittanut toimintakykynsä koko eduskuntakauden aikana.  Presidentti, pääministeri ja eduskunnanpuhemies ansaitsevat kiitokset toiminnastaan. Yliälykkäät toimittajat ovat yrittäneet sekavilla kysymyksillään herättää huomiota haastatteluissa ja epäonnistuneet siinä. Viimeisin esimerkki tästä on TV:n Ykkösaamun toimittaja Seija Vaherkumpu. Hän haastatteli pääministeri Sanna Marinia ja koetti nivoa demareiden politiikkaa yhteen ja antaa sille yhteisen nimen "Halosen, Tuomiojan ja Marinin politiikka". Oli ilo katsoa Marinin vastaus kun hän sanoi, ettei demareilla ole tapana poliittista linjaa nimetä henkilöiden nimiin. Linja määritellään puoluekokouksissa ja toiminta tapahtuu sen pohjalta. Jääköön Vaherkummun toiminta arvioimatta mutta Sanna Marin osoitti taas osaamisensa ja kykynsä pääministerin tehtäviin.