tiistai 14. lokakuuta 2008

Himmelikö hajoaa ennen aikojaan?

Karjalaisen mielipidenetti on sekaisin kuin Jokisen eväät. Vai mitenkä se oli? Pitää Karjalaista kommentoida omassa blogissa.
Karjalainen otsikoi Sirpa Suomalaisen kirjoittamassa jutussa jotenkin näin; Lääkärit uhkaavat lähteä jos heidän asemaansa ei korjata Helli-liikelaitoksen hallinnossa...
Tätä tietoa olen osannut odottaa, mutta en vielä tässä vaiheessa. Hallintohärvelin ovat rakentaneet henkilöt, joilla ei ammatti-ihmisten arvomaailmasta ja käyttäytymisestä ole ollut alkeellistakaan tietoa. Tai sitten he ovat sen harkiten hylänneet.
Eivätkö härvelin rakentajat tiedä, että kaikki organisaatiot, joiden odotetaan toimivan, perustuvat sen kyseisen alan koulutettujen ammattiosaajien tietotaitoon. Ainakin sen verran, että heitä edes kuunnellaan. Lääkärin uskoisi edustavan oman alansa ammattituntemusta, joka tietää miten, missä ja milloin potilasta on paras hoitaa.
Olen jo aiemmin kirjoittanut mitä kunnanjohtaja Olli Riikonen vastasi minulle viimeisimmässä yhteisseminaarissa, kun kysyin eikö lääkäreiden mielipidettä voisi kysyä alan asiantuntijoina ennen kuin johtosääntöjä runnotaan voimaan.
Hänhän vastasi, että alan asiantuntemusta löytyy muualtakin kuin lääkäreiltä.
En tiedä mihin kaupungin johtaja Kirsi Hämäläisen "tietosulku" johtosääntöasioissa perustuu. Liikelaitoksen johtosääntö on ollut lausunnolla aikoja sitten Tohmajärven kunnanhallituksessa. Asia on julkinen. Kyllä siitä passaisi sanoa mielipiteensä Kirsi Hämäläinen, kun olen sanonut minäkin.
Se mitä seutuvaliokunta johtosäännöissä keskenään puhelee, ei kiinnosta ainakaan minua. Ei pitäisi kiinnostaa lehdistöäkään. Asia on siirtynyt jo aikoja sitten hallitusten ja kohta valtuustojen käsittelyyn.
Vai vedetäänkö taas kerran hätäilyn takia pie--a takaisin.?

Ei kommentteja: