perjantai 29. kesäkuuta 2007

Kirje korvesta 1.

Arvoisa palstanpitäjä. Kirjoitan sinulle ensimmäistä kertaa. Ehkä myös viimeistä, jos ei vastausta tule.
Kirjoitin minä presidentillekin. Alavirta vai mikä lie vienyt kirjeeni. Vastausta ei ole tullut. Täällä meidän nurkilla on vaikea saada kotiapua. Semmoista nykyaikaista. Kunta tuputtaa omia hoitsujaan. En minä niistä persjaloista. Vanhojakin ovat. Nelikymppisiä.
Lehdissä, ainakin kuvien perusteella, näytetään esiteltävän nuorempaa porukkaa. Ajattelin, jos joku niistä rintavista, tulisi meikäläistä avittamaan kotitöissä. Olin vahingossa kirjoittaa; kotiöissä. Tarkennan, etten toivo kotiavuksi hiilellä töhrittyä tai neulatyynyä. Ovat epähygieenisiäkin. Laihoja on visuaalisesti vaikea asettaa meikäläisen maisemaan.
Aikaisemmilla lehti-ilmoituksilla en ole saanut kotiapua. Vaikka tositarpeeseen olen pyytänyt. Kahdella palstalla ja rippikuvalla. Nykykuvat vanhentaa. Ajattelin, jos teidän blogissa meikäläinen saisi palstatilaa. Tulisin miellyttävällä tavalla julkuksi. Olin vahingossa kirjoittaa; mulkuksi.
Julkisuuden henkilöt näyttävät pärjäävän hyvin elämässään. Ilman rahaakin. Minulta fyrkkaa ei puutu. Sen takia en pyri palstalle. Olin vahingossa kirjoittaa; paskalle. Sopisin mielestäni hyvin palstallenne. Haastateltavaksi tai komromistiksi. Eikös ne toimittajat ole ammattinimeltään semmoisia.
Ruma saatan olla, mutta uskoisin, että hyvä kirjoittaja. Naamastahan näkee vain elämän kokemuksen. Osaan haukkua tuttavat ja tuntemattomat. Aiheetta. Taka-ajatuksena minullakin on kuitenkin saada nuori muija.
Nyt loppui paperi ja sopivasti kynästä lyijy. Seuraavassa kirjeessä esittelen tarkemmin itseni. Samalla haukun näytteeksi naapurin.

PS. Ohessa valokuvani. Olen kesäpäivän kilossa synnyinkotini rappusilla.

tiistai 26. kesäkuuta 2007

Tänään seutufoorumissa

Kiteelle olivat kokoontuneet kaikki Keski-Karjalan kuntien "terävän" pään luottamushenkilöt ja virkamiehet. Mitä varten minä siellä olin, oli monelle varmasti ihmettelyn aihe.
Lehdistö ei ilmeisesti ollut saanut kutsua tilaisuuteen, koskapa heitä ei paikalla nähty edes kahvituksen aikaan.
Foorumi noudattaa kokouksissa perinteistä kunnallista tietodustaktiikkaansa. Sitä samaa, jota nykyisin näyttävät pääministeritkin noudattavan. Joko murahdetaan tai ei lehdistölle ja sitä kautta kansalle puhuta mitään.
Sote-hankkeesta, joka lienee jotain sellaista, jolla Keski-Karjalan kuntien pitäisi selvitä terveys- ja vanhuspalveluistaan tulevina vuosina, oli puhumassa kunnanjohtaja Olli Riikonen. Uskon hänet hankkeen isäksi. Äitihän on Kunta- ja palvelurakennelaki.
Hanke kustannuksiltaan on ilmoitettu 350000 euron hintaiseksi. Josta konsultit vienevät suurimman osan. Sehän kuuluu hankkeiden henkeen. Kuntalaisille jää seuraukset. Nekin yleensä rajoittuvat kustannusten maksuun.
Kuunneltuani aikani johtajien puheita tulin taas kerran vakuuttuneeksi, että nyt on käsillä asia, josta ei selvitä läpihuutojuttuna tulevissa valtuuston kokouksissa. Niin paljon on hallintomalli kateissa ja sitä myöten tietenkin kustannukset kuntien kesken.
Pidin pienen puheenvuoron, jossa epäilin vaikeuksia hankkeen toteuttamisessa. Tulipa malliksi mikä hyvänsä. Neljä kuntaa ja yhtämonta kunnanjohtajaa saavat syntymään sopan, jota kuntalaiset saavat karvaasti maistaa tulevaisuudessa monta kertaa.
Uskalsin varovaisesti tarjota uusien organisaatioiden perustamisen sijalle harkittavaksi muutoksia Keski-Karjalan kuntalukuun. Se olisi helpoin ja halvin ratkaisu ja ilmeisesti myös toisi parhaat palvelut kuntalaisille.
Olen ollut esittämässä yhtenä allekirjoittaneena valtuutetun aloitteessa yhden yhteisen kunnan perustamista Keski-Karjalaan. Ilmeisesti aloite tiedettiin ja se vaiettiin täälläkin.
On tosi törkeää, ettei aloitteet omassa kunnassakaan pääse edes keskusteluun. Perustellutkaan. Ei siis ihme, jos kunnanjohtajatkin vaikenevat. Kysyn vaan kenen edun mukaisesti.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2007

Tänään näin

Juhannus on takana. Onnellisesti. Käytettävissä olevien tietojen mukaan kukaan suvustamme ei ole jättäytynyt pois ruokavahvuudesta.
Poliittinen elämä saattaa rauhottua kesäksi. Politiikoista en ole varma. Varsinkaan tästä keskustan hurmuri pojasta. Hän saattaa pälähtää esiin vaikka kesän sonninäyttelyssä.
Kunta- ja palvelurakennelaki, vai mikä kehveli se on nimeltää, saattaa aiheuttaa pikkupolitiikoille harmia kesän aikana. Pahimmillaan lakia seuraillessa saattaa mennä joiltain luottamushenkilöpaikka ja joiltain jopa pitemmällä tähtäimellä eläkepaikka.
Tohmajärvi, tämä Jähmätorvi, on lyönyt kellokkaidensa johdolla kantansa lukkoon. He ovat valinneet tupailtojensa aloituslauluksi: "Mikään ei muuttua saa". Tai jos jotain muutetaan, tehdään kuntaan lisää johtajia ja päälliköitä. Tosin se nostaa palkkakustannuksia, mutta samalla kuulema innostaa tulemaan joitakin aamusella työpaikalle.
Tohmajärven kunta on tiukassa parin miehen kuristotteessa päätöksen teoiltaan. Valtuutetun aloitteisiin vastataan ylimielisesti, jos vstataan lainkaan. Aloitteiden perusteet jätetään täysin ottamatta huomioon, puhumattakaan, että ne otettaisiin edes keskusteluun.
Demokratia on sellaista. Helppo tällaisessa on elää. Vastuuhan jää äänestäjille. Heidän pitäisi kuitenkin vaalienkin välillä tarkkailla mitä edusmiehet puuhaavat. Ei yksin sitä mitä puhuvat

torstai 21. kesäkuuta 2007

Tänään näen blogista vaivaa

"Hiki päässä sinun on leipäsi syötävä." Lainaus on raamatullinen, mutta muokattuna muotoon; hiki päässä sinun on tietokoneen käyttö opeteltava, sopii tähän päivään.
Olen käynyt naapurissa tarkastamassa toimiiko tämä uusi blogini. Matkaa naapuriin on 500 metriä ja sen kun juosten olen suorittanut puolenkymmentä kertaa, niin johan tietokone nostaa kuntoa paremmin kuin keppijumppa.
Sivumennen, epäilen naapurin olevan vielä astetta tyhmemmän kuin minä. Liekö tuolla edes laajakaistaa?
Jyhannus painaa meikäläistäkin. Mökille tässä on lähdettävä. Itikan syötiksi. Vaikka on minulla pysyvä ihmissuhde siihen hommaan. Pitää häntä sen verran auttaa, että saa rauhassa siivota.
Enempää en tällä kertaa kirjoita, kun ei ole tietoa tallentuuko teksti mihinkään.
Syksyllä lupaan tekstiä. Tavataan sitä ennen ja opetellaan pikku hiljaa suoraan lukemaan. Vitsi, vitsi. Huumori painaa päälle, kun Weli Ruuht eläessään.

tiistai 19. kesäkuuta 2007

Tänään näen näin

On tuhat syytä perustaa blogi. Kohdallani kuitenkin ainoaksi syyksi nousee kirjoittamisen pakko. Näihin päiviin olen kirjoittanut pakinoita lehtiin. Neljänkymmenen vuoden aikana lienee pakinoitani julkaistu muutama tuhat.
Vasta nyt on käynyt selväksi, että juttuni ovat tulleet epäasiallisiksi. Ei lukijoiden mielipiteissä, vaan päätoimittajien näkökannalta katsoen.
Syykin minulle on selvästi tuotu esiin. Pakinani ovat kuulema tulleet poliittisiksi. Lehden kannalta katsoen. Ihme, että se vasta nyt on huomattu. Muutaman vuosikymmenen viiveellä. Mitähän ne päätoimittajat lukevat? Eivät näköjään ainakaan omia lehtiään.
Nyt siis kirjoittelen lämpimikseni blogiin. Jos kuka lukee, niin ok. Jos ei lue, niin kirjoittaminen on ainakin minua helpottanut. Tavataan silloin tällöin. Viimeistään syksymmällä.