Pekka kuin pekka

Mikä on pekka?

Muistan ajan kun sivistys, tavarat ja ihmiset tulivat junalla Tohmajärvelle ja sieltä edelleen Mötön Kallen linja-autolla Kiteelle. Kalle otti kyytiin ihmisiä niin paljon kuin autoon mahtui. Elettiin pönttökaasuaikaa. Kemien mäelle pääsy asemalta riippui kehittikö puukaasu riittävästi häkää vai haitallista höyryä. Joskus piti matkustajista miehiä pyytää työntämään linjuria jyrkimmässä kinkamassa.  Rahastajakin linjurissa oli. Kerrottiin, että pystyi liikkumaan laukkuineen autossa vasta loppumatkassa. Linjuriauto oli maantien ässä. Yhteispelillä palvelu ja tarpeet palvelivat toisiaan.

 Tämän päivän linjuri on hallitus. Sen pitäisi palvella kansalaisten tarpeita. Kuskin paikalla könöttää pääministeri Orpo. Neuvottomana. Auto ei liiku ja kuski ei pääse paikaltaan poistumaan. Auton voimat eivät riitä Kirkkonummen rinteen nousuun. Jarrua pitää polkea kahdella jalalla, ettei auto lähde hallitsemattomaan peruutukseen. Kokemus pakittamisesta puuttuu.  Ei ihme, että tunninjuna tulee mieleen. Autossa toimii rahastajana ministeri Riikka Purra. Hän vastaa polttoainekuluista ja jakaa kulut matkustajien maksettaviksi. Periaate on jos et maksa, et tule kyytiin. Kyydissä ei ole tällä hetkellä kuin ministeri Anders Adlercreutz mukanaan jonkun säätiön asiapapereita, joita ei ole jättänyt matkatavaroina kuljetettaviksi. Muut ministerit ovat rasisminvastaisessa koulutuksessa.  Tien varressa olisi maahanmuuttajia työntämään autoa, mutta rahastajan mielestä ne eivät sovi työntäjiksi.

Muut mukaan lähtijät ovat jääneet Eduskuntatalon seisakkeelle. Siellä kököttää vähän liian suuressa haalarissaan Antti Lindtman ja Tytti Tuppurainen esiliinaan ja huiviin pukeutuneena valmiina palveluksiin. Vihreiden Sofia Virralla on matkatavarana kimppu uhanalaisia ja Oras Tykkysellä kassillinen raakkuja. Vasemmistoliitosta ei ole pyrkimässä kyytiin kukaan. He ovat lentoasemalla vilkuttamassa jäähyväisiä äänikuningattarelle Li Anderssonille. Onnessaan kylpevä Hjallis Harkimo. No, häntä ei nyt matkustaminen kiinnosta. KankiKaikkonen juoksee hallituksen linjurin perässä. Ottavat kyytiin aina alamäessä.

Kuka puuttuu? Hän on kristillisten puheenjohtaja Sari Essayah. Eikö hän ole kyydissä? Hänet tunnetaankin kyllä paremmin kävelijänä. Mutta sittenkin. Ei hallituksella ole hätää. Essayah on pekan kanssa takapyörien luona takaamassa, ettei hallitus autoineen kaadu tai peruuta hallitsemattomasti. Mikä on pekka? Ja nimenomaan pienellä kirjoitettuna. Pekka ennen vanhaan kuului jokaisen kuorma- ja linja-auton varustukseen. Pekaksi kutsuttiin puolipyöreää halkoa joka asetettiin auton tapapyörien taakse estämään hallitsematonta peruutusta.  Kristilliset ja RKP omilla pekoillaan takaavat, että hallitus ei pääse mäelle, eikä pääse pakittamaan. Ainoa tehtävä näillä kahdella pienpuolueella on pitää hallitus vallassa. M:O:T.

Jutullani haluan herättää lukijan kysymään missä on demokratia? Onko pääministeri omatahtoisesti luopunut vallastaan ja ryhtynyt vallassa pysyäkseen sylikoiraksi. Onko pääministerin tahto niputtaa ministerien tehtäviä huomioimatta niiden vaatimaa osaamista ja työmäärää?

 

Palaan lomalta kaikesta huolimatta

 

Hallituksen kelkka tuskin pääsee mäelle

Terveisiä lomalta, katkolta tai tauolta. Pakina pitäisi kyhätä. Muistan hienon ajan, kun maksettiin lomalta paluu rahaa. Monella oli vaikeuksia tulla maalta vanhan äidin ruokapöydästä kaupungin  hälyyn. Jos jätti tulematta jäi lomalta paluu rahat työnantajalle. Nyt kun hallitus, Orpo, Satonen ja Purra ovat ryhtyneet johtamaan työmarkkinoita, ei kohta tarvitse lähteä lomallekaan tai palata kun ei ole työpaikkaakaan. Suhdanteet kuuluvat sanovan niin.

"Annoin pikku sormen, se vei koko käden", lauletaan laulussa. Sanat sopii pääministeri Orpon  ja ministeri Purran välisiin suhteisiin. Orpo kokoaa työryhmiä, komiteoita jos jonkin sorttista porukkaa estämään työsyrjintää, fasismia, rotusortoa, samaan aikaan kun persut vievät maahanmuuttajien etuja pois sen kun kerkiävät. Suomi alkaa kohta olla tilanteessa maineeltaan, ettei tänne haluta tulla töihin, loisimaan tai turistiksi. Orpo on jäänyt hallitusohjelmallaan persujen ja heidän tavoitteiden puristukseen. Sitten on vielä tunnin juna, johon pääministeri näyttää omaehtoisesti hirttäytyvän. Hän sanoi uhmakkaasti televisiossa. Tunnin juna tulee, siitä ei ole kahta sanaa. Kuitenkin tosiasiassa näyttää parhaimmillaankin olevan, että välit Helsinki-Lohja ja Salo-Turku jäävät hamaan tulevaisuuteen resinaraiteeksi.

Rajalaki, käännytyslaki, millä nimellä sitä sitten kutsutaankin, ei ollut kunniaksi poliittisille puolueille. Meikäläistä jäi askarruttamaan miten samoilla perusteilla voi lakia vastustaa ja kannattaa. Väheksyä lain vaikutusta Eurooppalaiseen lain säädäntöön tai korostaa sitä. Se on monelle demareitakin kannattajalle jäänyt jos ei kiveksi kenkään, niin hiertymäksi ehkä. Molempien lain kannattajien tai vastustajien mielipiteet olivat olettamia venäläisten käyttäytymisestä. Ja siitä jos mistä ei suomalainen poliitikko saa selvää. Ei se kuuluisa Erkkikään. Demareiden enemmistön kääntyminen lakia kannattamaan lienee ollut ensisijaisesti pitää huolta puolueesta. Mielestäni päätöksellä ei mitattu demarikannattajien mielipidettä. Enemmän ehkä vanhaa sanontaa; demareilla on katto korkealla ja seinät leveällä.

Vanhana tuunarina, ammattiyhdistysaktiivina ja parhaat päiväni nähneenä. olen huolestunut hallituksen lähtemistä työmarkkina osapuoleksi. Ja vielä Satosen johdolla. Suomessa on aina työt tehty ja sovittu työnantajan ja työntekijän keskeisillä sopimuksilla. Perusteena on ollut, että näillä kahdella osapuolella on siihen paras osaaminen ja halu ratkaista ongelmia sopimuksilla tai lakoillakin. Aina on päästy eteen päin ilman suuria kolhuja. Hallitukset ja ministerit vaihtuu. Työmarkkinat ovat ja pysyvät. Tämä hallituksen valitsema kelkka ei tule menemään mäelle.

Eilen televisiosta näin ja kuulin miten kokoomus huolehtii köyhistä siirtämällä rahaa yksityisiin lääkäripalveluihin. Ja sitä kautta kansainvälisiin sijoitusyhtiöiden käytettäviksi. Kokoomus korostaa huolenpitoaan köyhistä. Persut eivät sitä tee, vaikka saavat merkittävän osan kannatuksestaan köyhältä kansanosalta. Persut tukkii rajoja maahanmuuttajilta. Luulen sen kolahtavan ennen pitkää omaan pilkkaan. Pitää muistaa, että RKP ja KD tukevat tätä hillitöntä menoa.

Kirjoituksista lehtikin tuunetaan.

 

Muutos voi olla mahdollisuus

Uuden oppiminen käy minulla hitaasti. Kirjoittamisessakin. Nyt pitäisi tietää miten itäsuomalainen kirjoitetaan. Isolla vai pienellä kirjaimella. Muualla kuin lauseen alussa. Itä-Suomi on tuttu. Puolet elämästäni olen elänyt siellä. Siinä ovat tulleet tutuiksi itäsuomalaisetkin. Eläimet ja eläjät. Itäsuomalainen lehmä on sivistyskielellä kyyttö. Pieni, vähäruokainen ja sitkeä, mutta kokoonsa nähden tuottoisa. Itäsuomalaisen ruoka on lanttukukko ja tönkkösuolattu muikku. Luonteeltaan itäsuomalainen on kenkku, äkkipikainen. Joidenkin mielestä myös kateellinen. Tällainen on itäsuomalainen mutta miten on uuden Itäsuomalaisen kanssa. Kohta se on lehti.

"Ei nimi miestä pahenna jos mies ei nimeään". Sanotaan myös: "Nimi on enne". Molemmat ovat kansan viisauksia. Sopinevat myös lehden nimen yhteyteen. Mikä muuttuu vai muuttuuko mikään kun Viikko Pohjois-Karjala lehti muuttaa nimensä Itäsuomalaiseksi? Asiaa on varmasti pohdittu kantilta jos toiselta. Ja varsinkin siltä toiselta. Minä voin pohtia sitä siltä kolmannelta. Palstan pitäjän kantilta. Omakohtaisen kokemuksen pohjalta. Olen kirjoittanut n. 50 vuotta viikottain erilehtiin. Nimimerkillä ja nimellä. Kiitoksia, moitteita ja huomiota olen saanut. Tasapuolisen runsaasti. Se lieneekin meikäläisen kirjoittamisen tarkoitus. Hyväksyntää 50% ja moitteita loput. Tuossa lieneekin lehden syvin tarkoitus. Tulla luetuksi ja herättää mielipiteitä.

Poliittisen lehden sisältöön liittyy tietenkin sisään rakennetuksi muitakin tavoitteita. Niiden esiintuomisessa on tapahtunut viime aikoina muutos. Osaltaan nopean netin ja toisaalta yhteiskunnan kehitysmuutoksen takia. Kaikki ihmiset eivät ole pysyneet mukana vauhdissa. Tai eivät ole halunneetkaan mukaan moiseen kyytiin. Heitä varten mm. tarvitaan paperilehtiä. Poliittista näkemystä esiintuoviakin. Siinä lienee sijaa uudelle Itäsuomalainen lehdelle. Lehden merkitys korostuu kun muistaa kuka kirjoittaa ja kenelle kirjoitus on tarkoitettu. Puoluetoverille vai äänestäjälle? Mielestäni se pitäisi olla tarkoitettu tulevalle äänestäjälle.

Sanaan itäsuomalainen, kirjoittipa sanan isolla tai pienellä, liittyy sanoma. Olen jostain ja kuulun ryhmään. Olen sellainen. Henkilökohtaisesti en tahdo ryhmittyä. Puolet muualla ja puolet Tohmajärvellä asuneena tiedän asuinpaikan merkityksen. Helsingissä asuin 30 vuotta ja Joensuussakin 9 talvea opiskeluaikoinani. Nykyään vieroksun ryhmittymisiä asuin-, iän-, sukupuolen- tai minkään muunkaan ryhmän mukaan. Omat elinolosuhteet ovat määrittäneet minua enemmän kuin heimo tai rotu. Sanottakoon sitä vaikka omanapaiseksi. Samaan aikaan olen oppinut pyrkimään yhteisten asioiden hoidossa suurempiin yksiköihin. Pois kyläpolitikoinnista. Se ei sovi mielestäni tähän päivään. Asiat voivat hoitua itäsuomalaisesta näkökulmasta paremmin kuin pohjois-karjalaisista tavoitteista. Nykyisin asioista päätetään valtakunnallisesti, koskivatpa ne sitten maata, maakuntaa tai syrjäkyläläisen elämää.

Hellekausi on pidetty. Ja EU-vaalit. Tulevaisuuden kannalta kumpaisestakaan en tätä kirjoittaessani tiedä mitään. "Juhannus on meillä herttainen", lauloi laulun  tekijä aikoinaan.  Toivotan sitä tässäkin. Muistutan veneessä seisojille. Saman voi tehdä maissa tai istualtaan. Vaikka äyskäriin.

Rajamiehet, kiekkoilijat ja politiikot.

 

Fataalia tiedotusta

Nyt on palstan pitäjällä jutun juurta. Samalle päivälle pätkähti kolme merkittävää asiaa. Hallituksen tiedotustilaisuus poikkeuslaista, rajalaista vai käännytyslaista. Lukija saa valita. Hallituksen tiedotuksesta en saanut selvää lain nimestä. Eikä selvää tainneet saada lehdistökään. Vaikeuksia ilmeni oikeusviranomaisillakin. Miten lie kansanedustajien kohdalla. Heillä on valta päättää antavatko vallan rajavartijoille päättää kuka rajalla käännytetään ja kuka otetaan vastaan. Tarve on tehdä jotain. Muistan kun sodan jälkeen rajavartiosto tuli Tohmajärvelle. Alkuun Sarkkisen taloon ja siitä Kirkkoniemeen omiin rakennuksiin. Rajavartijat näyttivät minulle vanhuksilta. Kerrottiin olevan vaikeuksia saada nuoriamiehiä rajavartiostoon. Oli huonot palkat. Paremmin tienasi asemalla lastaushommissa. Maailma muuttuu, mutta onko vauhti liian kova? Mielestäni on.

Toinen, Timo Vornasen tapaus on kohta kaluttu julkisuudessa loppuun. Hänen tiedotustilaisuutensa kesti 45 minuuttia. Siinä hän selvitti, ettei voi sanoa asiastaan mitään, koska tutkinta on kesken. Tapahtuma ammuntoineen ei olisi muuten enää huomion arvoinen, ellei osallistuja olisi kansanedustaja. Kansanedustajalta odotetaan ja vaaditaan tiettyjä ominaisuuksia, joita kaikkia Vornanen ei täyttänyt. Oli tutkinta kesken tai lopussa. Muutamiin sanontoihin kiinnitin Vornasen esityksessä huomiota. Hän sanoi tilanteen fataaliksi. Sana tarkoittaa; kohtalokas, tuhoisa ja lääketieteessä kuolemaan johtava. Esityksessään Vornanen kertoi kokeneensa uhkauksia ja uhkaa. Molemmat ovat hänen henkilökohtaisia kokemuksia. Niiden pohjalta tapahtumien kokonaisuutta ei voi pitää oikeutettuna tai hylättävänä. Ihmisellä on taustastaan johtuen monenlaisia ominaisuuksia tuntea pelkoa tai ratkaisumalleja tämän tyyppisiin asioihin. Vornasen tapaus on yksi niistä. Helsingissä ei mitenkään harvinainen. Lukuun ottamatta aseen käyttöä. Ravintoloissa vongataan, haistatellaan, nahistellaan ja ravintolan ulkopuolella uhotaan. Paikalliset ovat osaltaan tällaiseen jo tottuneet. Ulkopuolelta tulleille Helsingin elämä saattaa tuntua "fataalilta". Helsingissä huudellaan eritavalla kuin virkapukuiselle poliisille Joensuussa.

Samoille päiville kuin kaksi edellistä sattui kun Englanti voitti Itävallan jääkiekossa ja avitti Suomen  joukkueen syvimmästä sudenkuopasta. Mutta vain väliaikaisesti. Loppusijoitus MM kilpailussa kahdeksanneksi on karsea vastine sille "hypetykselle"  jota viikko tolkulla TV:ssä meille pakkosyötettiin. Tolkku on tuttu sana, mutta runomittaan sopii siihen joku toinenkin kun puhutaan Suomen jääkiekosta. Johtajat, liigamaksut ja sarjajärjestelmät ja rahan kähmiminen omistajille ei saisi ohjata jääkiekkoa. Siinä unohdetaan itse peli ja pelaajat. Ehkä NHL-pelaajia lukuun ottamatta. Onko Suomen jääkiekko fataalissa nykymenolla?

Pääministeri Orpo kiemurtelee ministeri Purran vieressä koettaessaan sovittaa neliöpalikkaa kolmioreikään. EU:n yhteisvelkaan Purra ja valtaosa politiikoista näyttää suhteutuvan kielteisesti. Orpo sanoo, että hän kriittisesti. Se muka tarkoittaa, että kriittinen on = kielteinen. Suomen kielessä kielteinen tarkoittaa arvostelua moittivassa mielessä. Miksi pitää kiemurrella?  Näyttää vain, ettei pussissa ole puhtaat jauhot. Siksi EU-vaaleissa on varminta äänestää demariehdokasta. Hänelle kyllä on kyllä ja ei on ei.

Taskuase, kuka sitä tarvitsee?

 

Kenelle äänesi annat

Ei tällaista ollut ennen vanhaan. Kun poliitikolta kysyy nykyään,  jota hän ei tiedä, vastaa hän, "kun isossa kuvassa katsoo" ja puhuu omiaan. Niinpä minäkin katson "isossa kuvassa".

Ennen luottamustehtäviin pätevöidyttiin pitkää linjaa perusjärjestöjen kautta. Nyt on suoralinja uusilla puolueilla. Ne tarvitsevat jäseniä äänestämään mutta myös luottamustehtäviin. Asennetta ja pyrkyryyttä löytyy, mutta aatetta harvoin. Riittää kun löytyy hokema, yleisesti tiedossa oleva asia, jonka omii ja joka jollain tavoin ärsyttää kansalaisia. Tässä isossa kuvassa ne ovat; turvallisuus ja maahanmuutto. Näillä kahdella asialla on Suomessa otettu yhdelle puolueelle haltuun kaikki merkittävimmät luottamustehtävät. Eduskunnan puhemiehen, sisäministerin, oikeusministerin ja valtiovarainministerin tuolien varjossa pääministerin istuin näyttää lypsyjakkaralta. Demokraattinen järjestelmä antaa heille aseman, mutta ei välttämättä taitoa hoitaa näitä tehtäviä.

Demokraattisen järjestelmän heikkous on siinä, että se pahimmillaan yhdellä äänellä voi jakaa kansan kahtia. Äänestäjillä ja ehdokkailla on valta estää tämä mutta kykyä harvoin. Luottamushenkilöt valitaan tai jopa houkutellaan ehdokkaiksi muun kuin puolueen näkyvyyden ja tavoitteiden perusteella. Yhteiskunnallinen menestyminen, palvelutehtävä vanhus- tai terveydenhoidossa tai poliisin läpimeno vaaleissa on varmempi kuin vuosikymmenien tarpominen puolueosastoissa. Näiden ammattien hoidossa löytyy aina moitittavaa tai parannettavaa, joka riittää perusäänestäjälle mennä näyttämään tyytymättömyytensä vanhaa järjestelmää kohtaan. Ovatko uudet kansanedustajat ja ministerit päteviä ja osaavia? Ei. Tiukassa paikassa ministerit häviävät tai keksivät vaikenemisilleen jonkin tekosyyn.  Puhuvat vain yleisellä tasolla. Sisälukutaitoa kansanedustajilta löytyy. Se näkyy eduskunnan kyselytunneilla.

Yhdelle puolueelle näyttää kertyneen moitittavaa käyttäytymistä tavallista enemmän, jota sanovat vastustavansa  Ne näyttävät nyt yhdistyvän poliisiin ja sen ammatin tuomaan julkikuvaan ja siinä yhteen puolueen käyttämään hokemaan. Turvallisuus. Poliisi mielletään suomessa turvallisuuden ja oikeuden mukaisuuden perikuvaksi. Maine poliisille on tullut satojen vuosien ajalla. Poliisiksi valitaan, tutkitaan, koulutetaan ja ylläpidetään mainetta arvomerkein. Ase, jota ennen kannettiin kaikissa virkatehtävissä näkyvissä antoi vallantunnetta tavalliselle kansalaiselle, mutta ennen kaikkea poliisille itselleen. Lukuisat viime aikaiset tapahtumat osoittavat, ettei poliisin ammatti anna mitään erikoista taitoa hoitaa luottamustehtäviä edes kansalaisen turvallisuuden osalta, joita vanhoilla keinoilla on hoidettu vuosisadat. Poliisikin on tavallinen ihminen. Pohjois-Karjalassakin. Kaikkine heikkouksineen.

Aseita sodassa tarvitaan. Niillä tapetaan ihmisiä. Metsästysaseilla eläimiä.  Tarkkuusammuntaa harrastetaan. Mihin tarvitaan taskuasetta? Ennen vanhaan teurastukseen. Nykyään ei mihinkään. Taskuase ei lisää turvallisuutta. Edes sen kantajalle. Taskuaseen pelotusvaikutus on mennyt ja kännykkä tullut tilalle. Taksiaikaan minulla oli taskuase, sitten virka-ase, myöhemmin taas taskuase. Luovuin taskuaseista. Niillä tapetaan ihmisiä Sitä en tahdo tehdä.