Kirjoituksista lehtikin tuunetaan.

 

Muutos voi olla mahdollisuus

Uuden oppiminen käy minulla hitaasti. Kirjoittamisessakin. Nyt pitäisi tietää miten itäsuomalainen kirjoitetaan. Isolla vai pienellä kirjaimella. Muualla kuin lauseen alussa. Itä-Suomi on tuttu. Puolet elämästäni olen elänyt siellä. Siinä ovat tulleet tutuiksi itäsuomalaisetkin. Eläimet ja eläjät. Itäsuomalainen lehmä on sivistyskielellä kyyttö. Pieni, vähäruokainen ja sitkeä, mutta kokoonsa nähden tuottoisa. Itäsuomalaisen ruoka on lanttukukko ja tönkkösuolattu muikku. Luonteeltaan itäsuomalainen on kenkku, äkkipikainen. Joidenkin mielestä myös kateellinen. Tällainen on itäsuomalainen mutta miten on uuden Itäsuomalaisen kanssa. Kohta se on lehti.

"Ei nimi miestä pahenna jos mies ei nimeään". Sanotaan myös: "Nimi on enne". Molemmat ovat kansan viisauksia. Sopinevat myös lehden nimen yhteyteen. Mikä muuttuu vai muuttuuko mikään kun Viikko Pohjois-Karjala lehti muuttaa nimensä Itäsuomalaiseksi? Asiaa on varmasti pohdittu kantilta jos toiselta. Ja varsinkin siltä toiselta. Minä voin pohtia sitä siltä kolmannelta. Palstan pitäjän kantilta. Omakohtaisen kokemuksen pohjalta. Olen kirjoittanut n. 50 vuotta viikottain erilehtiin. Nimimerkillä ja nimellä. Kiitoksia, moitteita ja huomiota olen saanut. Tasapuolisen runsaasti. Se lieneekin meikäläisen kirjoittamisen tarkoitus. Hyväksyntää 50% ja moitteita loput. Tuossa lieneekin lehden syvin tarkoitus. Tulla luetuksi ja herättää mielipiteitä.

Poliittisen lehden sisältöön liittyy tietenkin sisään rakennetuksi muitakin tavoitteita. Niiden esiintuomisessa on tapahtunut viime aikoina muutos. Osaltaan nopean netin ja toisaalta yhteiskunnan kehitysmuutoksen takia. Kaikki ihmiset eivät ole pysyneet mukana vauhdissa. Tai eivät ole halunneetkaan mukaan moiseen kyytiin. Heitä varten mm. tarvitaan paperilehtiä. Poliittista näkemystä esiintuoviakin. Siinä lienee sijaa uudelle Itäsuomalainen lehdelle. Lehden merkitys korostuu kun muistaa kuka kirjoittaa ja kenelle kirjoitus on tarkoitettu. Puoluetoverille vai äänestäjälle? Mielestäni se pitäisi olla tarkoitettu tulevalle äänestäjälle.

Sanaan itäsuomalainen, kirjoittipa sanan isolla tai pienellä, liittyy sanoma. Olen jostain ja kuulun ryhmään. Olen sellainen. Henkilökohtaisesti en tahdo ryhmittyä. Puolet muualla ja puolet Tohmajärvellä asuneena tiedän asuinpaikan merkityksen. Helsingissä asuin 30 vuotta ja Joensuussakin 9 talvea opiskeluaikoinani. Nykyään vieroksun ryhmittymisiä asuin-, iän-, sukupuolen- tai minkään muunkaan ryhmän mukaan. Omat elinolosuhteet ovat määrittäneet minua enemmän kuin heimo tai rotu. Sanottakoon sitä vaikka omanapaiseksi. Samaan aikaan olen oppinut pyrkimään yhteisten asioiden hoidossa suurempiin yksiköihin. Pois kyläpolitikoinnista. Se ei sovi mielestäni tähän päivään. Asiat voivat hoitua itäsuomalaisesta näkökulmasta paremmin kuin pohjois-karjalaisista tavoitteista. Nykyisin asioista päätetään valtakunnallisesti, koskivatpa ne sitten maata, maakuntaa tai syrjäkyläläisen elämää.

Hellekausi on pidetty. Ja EU-vaalit. Tulevaisuuden kannalta kumpaisestakaan en tätä kirjoittaessani tiedä mitään. "Juhannus on meillä herttainen", lauloi laulun  tekijä aikoinaan.  Toivotan sitä tässäkin. Muistutan veneessä seisojille. Saman voi tehdä maissa tai istualtaan. Vaikka äyskäriin.

Rajamiehet, kiekkoilijat ja politiikot.

 

Fataalia tiedotusta

Nyt on palstan pitäjällä jutun juurta. Samalle päivälle pätkähti kolme merkittävää asiaa. Hallituksen tiedotustilaisuus poikkeuslaista, rajalaista vai käännytyslaista. Lukija saa valita. Hallituksen tiedotuksesta en saanut selvää lain nimestä. Eikä selvää tainneet saada lehdistökään. Vaikeuksia ilmeni oikeusviranomaisillakin. Miten lie kansanedustajien kohdalla. Heillä on valta päättää antavatko vallan rajavartijoille päättää kuka rajalla käännytetään ja kuka otetaan vastaan. Tarve on tehdä jotain. Muistan kun sodan jälkeen rajavartiosto tuli Tohmajärvelle. Alkuun Sarkkisen taloon ja siitä Kirkkoniemeen omiin rakennuksiin. Rajavartijat näyttivät minulle vanhuksilta. Kerrottiin olevan vaikeuksia saada nuoriamiehiä rajavartiostoon. Oli huonot palkat. Paremmin tienasi asemalla lastaushommissa. Maailma muuttuu, mutta onko vauhti liian kova? Mielestäni on.

Toinen, Timo Vornasen tapaus on kohta kaluttu julkisuudessa loppuun. Hänen tiedotustilaisuutensa kesti 45 minuuttia. Siinä hän selvitti, ettei voi sanoa asiastaan mitään, koska tutkinta on kesken. Tapahtuma ammuntoineen ei olisi muuten enää huomion arvoinen, ellei osallistuja olisi kansanedustaja. Kansanedustajalta odotetaan ja vaaditaan tiettyjä ominaisuuksia, joita kaikkia Vornanen ei täyttänyt. Oli tutkinta kesken tai lopussa. Muutamiin sanontoihin kiinnitin Vornasen esityksessä huomiota. Hän sanoi tilanteen fataaliksi. Sana tarkoittaa; kohtalokas, tuhoisa ja lääketieteessä kuolemaan johtava. Esityksessään Vornanen kertoi kokeneensa uhkauksia ja uhkaa. Molemmat ovat hänen henkilökohtaisia kokemuksia. Niiden pohjalta tapahtumien kokonaisuutta ei voi pitää oikeutettuna tai hylättävänä. Ihmisellä on taustastaan johtuen monenlaisia ominaisuuksia tuntea pelkoa tai ratkaisumalleja tämän tyyppisiin asioihin. Vornasen tapaus on yksi niistä. Helsingissä ei mitenkään harvinainen. Lukuun ottamatta aseen käyttöä. Ravintoloissa vongataan, haistatellaan, nahistellaan ja ravintolan ulkopuolella uhotaan. Paikalliset ovat osaltaan tällaiseen jo tottuneet. Ulkopuolelta tulleille Helsingin elämä saattaa tuntua "fataalilta". Helsingissä huudellaan eritavalla kuin virkapukuiselle poliisille Joensuussa.

Samoille päiville kuin kaksi edellistä sattui kun Englanti voitti Itävallan jääkiekossa ja avitti Suomen  joukkueen syvimmästä sudenkuopasta. Mutta vain väliaikaisesti. Loppusijoitus MM kilpailussa kahdeksanneksi on karsea vastine sille "hypetykselle"  jota viikko tolkulla TV:ssä meille pakkosyötettiin. Tolkku on tuttu sana, mutta runomittaan sopii siihen joku toinenkin kun puhutaan Suomen jääkiekosta. Johtajat, liigamaksut ja sarjajärjestelmät ja rahan kähmiminen omistajille ei saisi ohjata jääkiekkoa. Siinä unohdetaan itse peli ja pelaajat. Ehkä NHL-pelaajia lukuun ottamatta. Onko Suomen jääkiekko fataalissa nykymenolla?

Pääministeri Orpo kiemurtelee ministeri Purran vieressä koettaessaan sovittaa neliöpalikkaa kolmioreikään. EU:n yhteisvelkaan Purra ja valtaosa politiikoista näyttää suhteutuvan kielteisesti. Orpo sanoo, että hän kriittisesti. Se muka tarkoittaa, että kriittinen on = kielteinen. Suomen kielessä kielteinen tarkoittaa arvostelua moittivassa mielessä. Miksi pitää kiemurrella?  Näyttää vain, ettei pussissa ole puhtaat jauhot. Siksi EU-vaaleissa on varminta äänestää demariehdokasta. Hänelle kyllä on kyllä ja ei on ei.

Taskuase, kuka sitä tarvitsee?

 

Kenelle äänesi annat

Ei tällaista ollut ennen vanhaan. Kun poliitikolta kysyy nykyään,  jota hän ei tiedä, vastaa hän, "kun isossa kuvassa katsoo" ja puhuu omiaan. Niinpä minäkin katson "isossa kuvassa".

Ennen luottamustehtäviin pätevöidyttiin pitkää linjaa perusjärjestöjen kautta. Nyt on suoralinja uusilla puolueilla. Ne tarvitsevat jäseniä äänestämään mutta myös luottamustehtäviin. Asennetta ja pyrkyryyttä löytyy, mutta aatetta harvoin. Riittää kun löytyy hokema, yleisesti tiedossa oleva asia, jonka omii ja joka jollain tavoin ärsyttää kansalaisia. Tässä isossa kuvassa ne ovat; turvallisuus ja maahanmuutto. Näillä kahdella asialla on Suomessa otettu yhdelle puolueelle haltuun kaikki merkittävimmät luottamustehtävät. Eduskunnan puhemiehen, sisäministerin, oikeusministerin ja valtiovarainministerin tuolien varjossa pääministerin istuin näyttää lypsyjakkaralta. Demokraattinen järjestelmä antaa heille aseman, mutta ei välttämättä taitoa hoitaa näitä tehtäviä.

Demokraattisen järjestelmän heikkous on siinä, että se pahimmillaan yhdellä äänellä voi jakaa kansan kahtia. Äänestäjillä ja ehdokkailla on valta estää tämä mutta kykyä harvoin. Luottamushenkilöt valitaan tai jopa houkutellaan ehdokkaiksi muun kuin puolueen näkyvyyden ja tavoitteiden perusteella. Yhteiskunnallinen menestyminen, palvelutehtävä vanhus- tai terveydenhoidossa tai poliisin läpimeno vaaleissa on varmempi kuin vuosikymmenien tarpominen puolueosastoissa. Näiden ammattien hoidossa löytyy aina moitittavaa tai parannettavaa, joka riittää perusäänestäjälle mennä näyttämään tyytymättömyytensä vanhaa järjestelmää kohtaan. Ovatko uudet kansanedustajat ja ministerit päteviä ja osaavia? Ei. Tiukassa paikassa ministerit häviävät tai keksivät vaikenemisilleen jonkin tekosyyn.  Puhuvat vain yleisellä tasolla. Sisälukutaitoa kansanedustajilta löytyy. Se näkyy eduskunnan kyselytunneilla.

Yhdelle puolueelle näyttää kertyneen moitittavaa käyttäytymistä tavallista enemmän, jota sanovat vastustavansa  Ne näyttävät nyt yhdistyvän poliisiin ja sen ammatin tuomaan julkikuvaan ja siinä yhteen puolueen käyttämään hokemaan. Turvallisuus. Poliisi mielletään suomessa turvallisuuden ja oikeuden mukaisuuden perikuvaksi. Maine poliisille on tullut satojen vuosien ajalla. Poliisiksi valitaan, tutkitaan, koulutetaan ja ylläpidetään mainetta arvomerkein. Ase, jota ennen kannettiin kaikissa virkatehtävissä näkyvissä antoi vallantunnetta tavalliselle kansalaiselle, mutta ennen kaikkea poliisille itselleen. Lukuisat viime aikaiset tapahtumat osoittavat, ettei poliisin ammatti anna mitään erikoista taitoa hoitaa luottamustehtäviä edes kansalaisen turvallisuuden osalta, joita vanhoilla keinoilla on hoidettu vuosisadat. Poliisikin on tavallinen ihminen. Pohjois-Karjalassakin. Kaikkine heikkouksineen.

Aseita sodassa tarvitaan. Niillä tapetaan ihmisiä. Metsästysaseilla eläimiä.  Tarkkuusammuntaa harrastetaan. Mihin tarvitaan taskuasetta? Ennen vanhaan teurastukseen. Nykyään ei mihinkään. Taskuase ei lisää turvallisuutta. Edes sen kantajalle. Taskuaseen pelotusvaikutus on mennyt ja kännykkä tullut tilalle. Taksiaikaan minulla oli taskuase, sitten virka-ase, myöhemmin taas taskuase. Luovuin taskuaseista. Niillä tapetaan ihmisiä Sitä en tahdo tehdä.

Marsseja on moneen lähtöön

Lakoa ja Vappumarssia tarvitaan edelleen

Ensimmäiset marssijat näin Tohmajärvellä juuri ennen sotaa. He olivat sotilaita kiväärit olallaan rintamalle lähdössä. Viherron Topi tervehti marssijoita suojeluskunta puvussaan kioskinsa edessä kunniaa tehden. Toisen marssijärjestelmän näin sota-aikaan kun venäläisiä vankeja tuotiin asemalta eläinlääkäri Rauman pellolle töihin. Ryhmän kuljetuksesta vastasi vanhalta näyttänyt mies, jolla oli kivääri. Jotkut väänsivät kuljetuksesta vitsiä, että vangit auttoivat vartijaa kantamalla Kemien rinteessä vartijan kivääriä. Kolmas marssi olikin sitten Vappumarssi. Sen suorittivat asemalta Kemien tienristeyksen ympäri ja siitä Työväentalolle tehtaan työläiset. Näyttivät vähän "ryysyläisiltä", sanoivat.  Meitä pentuja kiellettiin menemästä marssijoita katsomaan. Lauloivatkin. Mutta eihän me uskottu, mutta työväentalolle asti ei uskallettu. Kolmekymmentä vuotta Helsingissä asuessamme näin Vappumarssijoita ja olisi helppo ollut mennä mukaan, mutta monestakin syystä jätin osallistumatta. Tuntuu samalta edelleen. On turhaa tunnustuksellista osallistumista kuin kirkossa  käynti. Voi kuulua monella muullakin tavalla porukkaan kun uskontunnustuksella kirkkoon tai poliittiseen puolueeseen. Mitään osallistumistapaa en väheksy.

Kuukauden kestänyt lakko on päättynyt. En korosta lakkoa poliittiseksi, sillä kaikki lakot ovat mielestäni poliittisia. Mikä enemmän, mikä vähemmän. Näkemystäni vahvistaa nykyisen hallituksen toimet. Ryhtymällä työnantajan asemaan, sen kaikki päätökset johtavat poliittiseen loppu tulemaan työntekijöitä ja heidän etujaan vastaan. Jotkut koettavat selittää lakon jääneen tuloksettomaksi. He eivät ymmärrä lakon filosofiaa. Lakolla voi päästä hyviin tuloksiin heti, mutta joskus myös tulevaisuudessa. Pitkänkin ajan jälkeen.  Lakon merkitys lakkoilijalle on toinen kuin työnantajalle, joka mittaa lakon merkitystä usein vain euroilla. Työntekijällä voi olla pelissä oma ja perheensä tulevaisuus ja elämän arvot. Yksikään lakkoilija tuskin näistä tavoitteista helpolla luopuu. Sehän olisi elämän loppu.

Hallitus leikkauksillaan ja toimillaan kaivoi sellaisen ojan pääoman ja työtätekevien väliin, ettei sitä heti huomenna lapioida umpeen. Ojaongelma on aina ollut olemassa, mutta hurmio muutaman äänen voitolla ja kristillisdemokraattien sekä ruotsalaisen kansanpuolueen tuella syntyi hallituskoalitio jota jo ulkomaillakin kutsutaan äärioikeistolaiseksi. Jotkut jopa fasistiseksi. On siinä kristillisellä ja ruotsalaisella kansanosalla pohtimista ketä tuli vaaleissa äänestettyä. Ja ketä tulevissa vaaleissa äänestän. Helppoa ei tule olemaan niillä tuhansilla virkahenkilöillä, jotka tulevat kohta saamaan potkut viroistaan. Tämä virkahenkilöryhmä tunnetaan kokoomuksen vahvana tukiryhmänä. Hallituksen rakentama jako kahteen, oikeistoon ja vasemmistoon tulee vaikuttamaan entistä enemmän myös maakunta-asioiden hoitoon. Yhteistyöhalua tarvittaisiin ja nähdäänkin, mutta hallitusmörkö vahtii taustalla mitä saa tehdä ja mitä ei kannata edes yrittää.

Mikään organisaatio ei toimi ilman henkilöitä, joilla on nimi ja vastuu omasta tehtävästään. Tehtävään valitsemisen edellytyksenä pidetään alan ammattiosaamista olipa se hankittu opiskelun tai kokemuksen kautta. Näin yleensä, mutta nykyään ei enää aina politiikassa. Eduskuntaan asti organisaation vaatimustaso on kunnossa, mutta ei enää hallituksen osalta. Eniten epäilen Arto Satosen osaamista työmarkkinapäättäjänä. Hän on vastuussa osaamisellaan kuukauden kestäneestä lakosta ja sen tulevista seurauksista.  Mikä on ministeri Antti Häkkäsen oikeuden mukaisuus mielipide tehtyihin päätöksiin? Siihen hän ei vastannut, kun TV:ssä sitä häneltä kysyttiin. Miten on ministeri Wille Rydman selvillä bensan hinnasta? Ostettaessa pumpulla hinta ei hänen mielestään näy korkeampana hintana kun katsoo hintaa suuremmasta kuvasta. Kumpi meistä on hölmö? Osaamattomuuden korvaa  hallituksessa pyrky ja puolueuskottavuus. Tosin ei viime mainittu Wille Rydmanin kohdalla ei sekään. Siksikö jotkut kutsuvat häntä puolueloikkariksi ja Riitta Purran ottopojaksi.

 

Essayah ja Henrikson tukevat Purraa

 

Raha on mitta, työ on arvo

Poliittinen jako Suomessa on muuttunut. Tai oikeammin sanottuna puolueet ovat jakaantuneet kahteen joita jakaa entistä syvempi kaivanto. Nimiä näille osapuolille voi antaa monilla perusteilla. Perinteinen oikeisto ja vasemmisto ei enää riitä. Liittäisin jakoon ihan omana keksintönä rahan ja työn puolueet. Rahapuoluetta edustavat nyt hallituksessa olevat. Työpuolueeseen lasken nykyiseen oppositioon kuuluvat. Hallitusta ja sen toimintaa ohjaa raha. Muita arvoja sen toiminnassa on vaikea huomata. Oppositio yrittää pitää ihmisten arvoja ja toimeentuloa johtavana tavoitteena.

Hallituksen voimat rahoineen eivät yksin riitä voiman näyttöön. Tuekseen se on hankkinut kaksi pientä puoluekannatuksen alapäästä. RKP:n ja KD:n. Ruotsinkielialueella asuvana en ole havainnut raharikkaita siinä määrin, jotka ohjaisivat tukemaan nykyistä kokoomusta. Vielä vähemmän persuja. Björn Wahlroos kesällä voi piipahtaa huvijahdillaan rannassa, mutta valtaosa väestä on tavallista työtätekevää porukkaa. Kristillisdemokraatteja on vaikea erottaa arkipäivisin tavallisesta väestä. Nyt ei kohta enää sunnuntaisinkaan kirkkoväen seasta, kun piispat kertoivat kannattavansa enemmän työväen puolella olevia. Ei ihme, ettei Sari Essayah ja Anna-Maja Henriksson näy julkisuudessa puolustamassa leikkauksia ja maahanmuuton vastustamista. Onhan se kiusallista, kun kirkko jakaa leipää köyhille ja kurkkuviljely tarvitsee töihin maahanmuuttajia. Tiedoksi tämän lehden levikkialueella äänestäville tulevia vaaleja varten. RKP ja KD tukevat Suomessa puheenjohtajiensa kautta äärioikeistolaista hallitusta. Ilman näitä kahta pienpuoluetta ei Suomessa olisi nykyistä hallitusta. M.O.T.

"SAK:n perääntyminen on järjen voitto. Lakot jättivät SAK:n tyhjin käsin. Yrittäjien Pentikäinen: Hyvä, että järki voitti SAK:ssa. Orpo ja Satonen kiittivät lakkojen päättymistä."  Otsikot ovat Hesarista5.4. Olihan lehteen lipsahtanut otsikko: "AKT:n puheenjohtajan mielestä lakot eivät ole menneet hukkaan."  Otsikoista kaksi ensimmäistä ovat toimittajan mielipiteitä. Pentikäisen horinat jätän omaan arvoonsa. Orpo ja Satonen kiittävät varmaan toisiaan, etteivät enempää ehtineet sotkea valtakunnan asioita. AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokon kanssa olen samaa mieltä, etteivät lakot menneet hukkaan. Mielipiteeni perustuu lukuisiin istumalakkoihini ja yhteen lakkoon 60-luvulta, joka ilmeisesti vielä jatkuu. Jatkuvan lakon tarina on siinä, että lakko oli menossa kun kesälomille lähdettiin ja kun tultiin piti olla paikalla, että sai lomaltapaluu rahat. Sitä seurasikin sitten työpaikan vaihto. En kannattanut silloin lakkoja, enkä kannata nytkään. Pidän kuitenkin lakkoja tarpeellisina silloin kun muuta keinoa ei ole puolustaa heikossa asemassa olevia ihmisiä. Järjestäytynyt lakko puolustaa paikkaansa siinä kuin hallituksen hokema edustuksellinen demokratiakin.

Muutaman sanan voisin kirjoittaa kouluampumisestakin. Jätän sen ammattiosaajille. Totean vain miten tapauksiin liittyy ihmisten tarve olla parempi kuin toinen ja siihen liittyvä kilpailu. Lapsi alkaa oppia mallioppimisen kautta. Joillekin se jää päälle pitkäksi aikaa nuoruuteen. Sitä pitää yllä ympäristö, älypuhelin, pelit , elokuvat ja TV. Peleissä iskusta ei kukaan kaadu ja luodista ei kuole. Jääkiekossakin poikittaisesta mailasta tai tappelusta saa kaksi minuuttia. Kaukalon ulkopuolella sakot tai linnatuomion.