Poliisit eivät ole opettajia

Kulttuuri on muutakin kuin taidetta.

Puhutaan paljon kulttuurista. Jokainen omasta näkökannastaan katsoen. Paljon on myös heitä, jotka vain hymähtävät sanaa hienoston hömpötyksenä. Alkuaan kulttuuri merkitsi viljelyä. oliko se kyntöä, kylvöä ja sadon korjuuta? Ehkä. Minulle kulttuuri on olemista, tekemistä, rakentamista, elämistä ja elinympäristön tapahtumien  huomioimista. Tärkeää on huomata kulttuurissa tapahtuneet ja tapahtuvat muutokset.

Ukkini aikoinaan oli seuramies. Sanottiin ukin lyöneen heinähangon pystyyn ja lähteneen pellolta kun näki vieraan tulleen talon pihaan. Heinäpouta ei ollut esteenä. Jokaista vierasta ennen tervehdittiin ja kysyttiin mitä kuuluu. Se ei ollut uteliaisuutta vaan tiedon tarvetta. Monesti vieras ehti ennen kuulumisten kysymistä kertoa terveisensä. Mistä on tulossa ja mihin menossa. Kahvitellessä kerrottiin säät, karjan, talon ja kylän tapahtumat. Se ei ollut juoruilua vaan ajankohtaista elämää. Ei ollut puhelinta saati kännykkää. Kulttuurin muutos edellä tapahtuneesta nykypäivään on iso. Jos nyt kysyt toiselta mitä kuuluu saat vastaukseksi, mitä se sinulle kuuluu. Lisäkysymys saa vastauksen, lopeta tai saat turpiisi. Kännykän tuijotus jatkuu keskeytyksettä.

Koulumaailmassa kuohuu. Siellä on paljon muutoksia entiseen. Kukaan ei tunnu olevan tyytyväinen nykymenoon. Ei opettajat, oppilaiden vanhemmat eivätkä oppilaatkaan.  Koulukulttuurin muutos näyttää tapahtuneen. Alakouluun mennessä minulla oli selässä reppu. Siinä äidin laatimat eväsleivät ja maitopullo. Taskussa kankainen nenäliina. Kaikilla ei sitäkään. Kouluun mennessä käveltiin. Tullessa juostiin niin, että loppumaito pullossa kirnuutui voikokkareiksi. Martan sain vieruskaveriksi. Liekö saanut minusta tarpeekseen. Ei tullut toisena päivänä enää kouluun. Piti vuoden tauon. Opettaja Aino Oinonen opetti meitä sanomaan hyvää päivää. Pelkkä päivä ei riittänyt. Kumarrus, niiaus ja kiitos olivat tärkeitä asioita. Kenellekään ei tullut mieleen meluta, häiritä tai jättää opettajan ohjeet noudattamatta.

Koulukulttuuri on muuttunut. Pulpetit ovat hävinneet luokasta. Oppilaat näyttävät opiskelevan omaan tahtiinsa. Jokaisella on kännykkä. Ja tietenkin koko ajan käytössä. Opettaja näyttää sivultiselta. Koulussa melutaan ja kiusataan. Käytetään väkivaltaa. Aseitakin. Tähän on tultu. Kaikki ovat tyytymättömiä. Kukaan ei puutu muutoksen aikaan saamiseksi. Sehän olisi astuminen koulukulttuurissa askel kohti entistä. Ja luopumista jopa kännykästä. 

Sisäministeri Mari Rantanen ps. ammatiltaan poliisi lupasi kouluihin poliiseja. Mitä koulupoliisi tekee? Tuskin poliisilla on valmiuksia opetukseen. Eihän poliisin ammattikokemus kansanedustajaksikaan ole tae tehtävässä onnistumisessa. Teen demareille käyttöön oman päätösehdotukseni. Luokkaan kuuluu opettaja ja oppilaat. Ei poliisit ja kännykät.

Kuten lukija lienee huomannut liittelen mielelläni asioita toisiinsa, vertailen ja yhdistän. Viisaat saattaisivat sanoa sitä assosioimiseksi. Minusta edellä oleva kirjoitukseni on perustelu sille, ettei kaikki uusi ole hyvää ihmiselle. Mutta ei vanhakaan. Elämän kokemukseeni sisältyy onnistumisia ja epäonnistumisia tasaisessa suhteessa. On lapio- ja tehdastyötä. Yrittäjyyttä ja kauluspaita tehtäviä. Olen kuljettanut hääpareja, rikollisia, lääkäreitä ja ruumiita samassa autossa. En kuitenkaan yhtä aikaa. En kaipaa sitä aikaa takaisin. Koulumaailmaa kylläkin. Vaikka siinä epäonnistuin eniten. Lukuun ottamatta opettaja Aino Oinosen ensimmäisen vuoden opetusta. 

Palkka tehdyn työn mukaan

 Demokratiakin venyy

Mikään ei ole niin vanha kuin eilinen lehti. Siksi jätän Amerikan vaalituloksen kommentoimatta. Opiksi niistä kyllä voisi joitain asioita ottaa. Galluppeihin ja politiikan toimittajiin ei kannata luottaa. Eikä ennustaeukkoihin. Kannattaisi katsoa peiliin. Siellä näkyy äänestäjä joka toimii ja äänestää oman tietopohjansa ja tarpeiden mukaan. Valtaosalle äänestäjistä maailman laajuiset ongelmat ovat tuntemattomia. Äänestäjää hämää kun ongelmista kiistellään. Tiedemiehetkin saati poliitikot. Kamala Harris lähestyi äänestäjiä liian sivistyneesti ja tutkimuksiin vedoten. Trump latasi törkypuhetta, leimasi vastustajat hulluiksi ja lupasi mahdottomia. Harrisin tarjoamaa äänestäjä ei ymmärtänyt, mutta silloin vaihtoehdoksi jäi Trump uskon perusteella.

Tulevissa kunta- ja sotevaaleissa on huomioitava mitä äänestäjälle tarjotaan ja mitä luvataan. Kuntatasolla ihmiset ovat omalla käyttäytymisellään ohjanneet kunnat nykyiseen tilanteeseen. Ja kuntapäättäjät ovat olleet mukana tällaisessa kehityksessä. Muistan kun joka kylässä oli vähintään kaksi kauppaa, pankki ja julkinen liikenne. Kaupat katosivat kun ostajille ei kylän kauppa kelvannut. Pankit fuusioituivat ja lähtivät. Julkinen liikenne loppui kun kukaan ei sitä käyttänyt. Oma auto piti olla vaikka rekisteripapereissa luki autokaupan nimi. Sillä autolla lähtivät asukkaat kylästä. Kuntapäättäjät tekivät päätöksiä, joissa liimattiin kunta ikuisesti itsenäiseksi. Kaikki näkevät, ettei liima pidä kun kuntien asukasmäärät laskevat. Tulevissa vaaleissa poliittisten puolueiden on tarjottava äänestäjille reaalisesti toteuttavia vaihtoehtoja tulevaisuuteen. Olkoon se sorakuorma kylätielle, koulunkaton paikkaus tai 100 euroa vuositasolla vanhuskerhon kahvitukseen. Äänestäjiltä voi saada vallan, mutta ei viisautta päätöksiin.

Paikkakunnan elinvoima perustuu ihmisiin ja heidän tarpeisiinsa. Tiedän kunnista löytyvän "valopäitä" jotka uskovat tietävänsä keinot kuntien loistoon. He perustavat kouluja, julkisia rakennuksia ja etsivät tehtaita paikkakunnan kehittäjiksi. He elävät menneisyydessä ja sielläkin harhassa. Ihminen ja hänen tarpeensa ovat aina ydin josta kehitys on alkanut. Olkoon se sitten kylän ensimmäinen mökki tai pitäjän koulu. Joskus myös kirkko. Näiden ympärille ja tarpeisiin ovat kunnat ja kaupungit syntyneet. Ei hallintopäätöksillä vaan ihmisten tarpeella. Kuka koskaan on menestynyttä tehdasta, kauppaa tai koulua perustanut asumattomaan korpeen? Paikkakunnan elinvoima perustuu ihmisten määrään. Esimerkiksi edellisestä sopii Ahmovaaran Kolinportti. Sen nousu, uho, nykytila ja ilmeisesti tuho. Ei elämä millekään portille lopu. On opittava oppimaan koetusta.

Suomalaisista 80% gallupin mukaan ei ennen vaaleja olisi äänestänyt Trump:ia presidentiksi. Amerikkalaiset äänestivät. Demokratia toimii niin. Ääniä eniten saanut valitaan. Suomessa demokratia toimii samoin, mutta vain aikansa. Hallitus valitaan monesta puolueesta porukka, joka ryhtyy hallitsemaan ja tekemään päätöksiä. Enemmistön nimissä ja valtuuttamina. Mutta näin tapahtuu vain alussa. Hallituskauden puolessa välissä hallituspuolueiden kannatus gallupin mukaan on 42%. Tässäkin luvussa on mukana RKP:n 4% ja KD:n 3,5% mahtava tuki. Ei tämä ainakaan ole enemmistön valtaa.

Suomessa valtion rahaa käytetään verokalenterin mukaan erään virkahenkilön palkkaan 326600 e/v. Se tekee 27216 e/kk, 6804 e/viikko. Päivää kohti palkkaa jää vaivaiset 1360 e/pv. Pääministerin palkka jäänee puoleen väliin. Tiedän erään eläkeläisen elävän hyvin 1100 e/kk eläkkeellä. Päivää kohti jää tuhlattavaa 35 e/pv mihin itse haluaa. Kun verot on ensin maksettu. Luvut ovat vanhalla kalkulaattorilla lasketut.

Taksitkin tappelee keskenään.

 Loikkari rapauttaa demokratiaa

Urheilussa Kristina Mäkelä lopetti loikkaamisen. Hän oli menestys loikkaajana. Politiikassakin loikataan. Viimeisemmän loikan teki keskustan lankun takaa persuihin Pekka Aittakumpu. Hän edustaa pappina vanhalestadiolaista uskon suuntaa. Poliittisen aseman Aittakumpu oli saanut vaaleissa. Siinä mielessä hän loikallaan pyllisti äänestäjilleen. Hesarin haastattelussa (20.10.) Aittakumpu sanoi persuissa pystyvänsä  paremmin edistää Yleen, Elokapinaan, sateenkaari-ideologiaan, Suomen kieleen ja kulttuuriin sekä elämäntavan puolustamiseen liittyviä teemoja. Vain maahanmuuton vastustaminen unohtui luettelosta. Mitä kirkko ja lestadiolaiset ajattelevat kun heidän pappinsa sanoo äänestävänsä viinan kotiinkannon puolesta? Persut on sopiva puolue loikkarille. Entisten lisäksi.

Jos jokin politiikoilta on mennyt pieleen niin se on Keskustan Anne Bernerin taksi uudistus. Entisenä taksiautoilijana en voi kuin ihmetellä Bolt ja Uber sekoilua hintojen ja kuljettaja palkkojen suhteen. Helsingissä varmempaa taksitolpalla on saada turpaansa kuin turvallisen kyydin. En ryhdy neuvomaan vaan muistelen millaista taksiautoilu oli viisikymmentä luvulla ja pitkälti sen jälkeen. Ennen kuin sai taksiluvan yrittäjän tausta piti olla luotettava tehtävän hoitoon. Taksi oli yleensä yksin yrittäjä ilman työaikoja. Maalla ajettiin kotoa käsin ja kaupungeissa tolpalta. Kilpailu pudotti hintoja mutta kalleimman kyydin määräsi taksamittari. Jos lain määräämistä ehdoista taksi poikkesi heilahti lupa hyllylle. Pahemmissa tapauksissa auto valtiolle. Taksiautoilu perustui kuljettajan ja matkustajan keskinäiseen luottamukseen. Auto kyydin aikana oli keljuttajan ja matkustajan yhteinen koti. Molemmilla oli kunnioitus toista kohtaan. Ihmiset luottivat taksiin ja poliisiin. Minun kohdalla kyytimaksu jakautui siihen aikaan kolmeen osaan. Yksi autolle, yksi polttoaineeseen ja yksi kuskille.

Korvaako määrä laadun? Ei korvaa. Kunnanvaltuustoissa ja ehdokas asettelussa määrää puolustellaan demokratialla. Kokemuspohjaisesti jokainen voi nähdä, miten valtuustot toimivat. Osa valtuutetuista on demokratian täytettä. Valitettavasti. Mitä sitä kieltämään. Kaikki tehtävät tulevat kuitenkin hoidettua. Se tietää työtä vuorotta osalle porukkaa.

Ennen valtuustoehdokkaat haalittiin systeemillä ehdokas joka kylästä. Vapaaehtoisesti tai puolipakolla. Kylien tyhjentyessä haettiin ehdokkaiksi arjessa näkyviä ihmisiä. Varmoja läpimenijöitä olivat hoitajat, poliisit, virastoissa toimivat ja suulaat ihmiset. Aate tuli perässä, jos oli tullakseen. Poliittisen opin antoivat usein virkahenkilöt. Näillä kahdella systeemillä, sanottakoon niitä hevoskyyti- ja polkupyöräajaksi, tuskin enää pärjätään. Nyt tarvittaisiin tietokoneosaajaa ja kohtaa tekoälyä. Ei nyt sentään. Maatiaisjärkeä tarvitaan edelleen niin valtuustoihin kuin eduskuntaankin. Maakuntahallinnosta en puhu mitään. Eikös se muodostu kunnanvaltuutetuista, joilla on aikaa siihenkin. Ja toivottavasti kykyä.

Mukaan politiikkaan pääsee monta tietä. On poliittiset järjestöt nuoriso-osastoineen. Sinne haetaan kotoa, mutta myös hakeudutaan. Seuraava porras onkin kunnanvaltuusto, sitten eduskunta, hallitus ja presidentti. Halu, kyky ja oikea tausta vain pitää olla itsellä.

Perheen asiat hoidetaan kotona. Mitkä ja millaiset mahdollisuudet siihen ovat, päätetään nykyään kauempana. Kunnassa, maakunnassa, Suomessa ja Euroopassa. Ainoa mahdollisuus vaikuttaa on olla ehdokkaana vaaleissa. Jos haluat vaikuttaa tärkeintä on äänestää.

Tunkkaista vai silkoista

 Sivusilmällä nähtyä

Suomen ulkopoliittinen linja on kristallinkirkas. Jos se tarkoittaa, että kaikki suomalaiset ajattelevat siitä samalla lailla, niin epäillä sopii. Jos hallituksessa persujen ministeri Tavio muotoilee EU:ssa sitä mieleisekseen ja kristillisten ministeri Essayah jätää utvassa eriävän mielipiteen Suomen äänestykseen YK:ssa, ollaan savulasissa. Jo se, että utvan kokouksesta piti presidentin ja pääministerin erikseen tulla selittämään ulkopolitiikan kirkasta linjaa herättää enemmän epäilyksiä kuin tukea ulkopolitiikan kirkkaalle linjalle. Eduskunnan äänestys 99-74 ei ollut kristallinen tuki ulkopolitiikalle eikä Taviolle, vaan osoitus Suomen jakautumisesta kahteen. Suomen luotettavuus ulkopolitiikassa määritellään ulkomailla.

Vientivetoista palkkamallia ajaa hallitus hallitsemattomasti lakiin. Jo hallituksen lakiesitys poikkeaa hallitusohjelmaan merkitystä. TV:hen oli valittu hallituksen puolesta lakiesitystä esittelemään kieltämättä politiikan parhaiten pukeutuneet pojut. (poijuttelu sallittaneen. Ikäeroa on 50v) Siinäpä kyvyt vientivetoisen puolesta loppuvatkin. Jää eduskunnan käsiin jäävätkö naisvaltaiset alat Orpon kaivamaan palkkakuoppaan. Viinat näyttää hallitus saavan ovelle, mutta seuraava ongelma onkin jo lantringit. Oma kaivo on varmin, mutta kraanavesi voi johtua sijoittavan säätelyyn. 

Sanna Marinista on tehty podcast. Ja kirja. Molemmat ovat saatu aikaan ilman Marinin julkista myötävaikutusta. Kirjoja tulee vielä monia ja lehtijuttuja vielä enemmän. Marin kiinnostaa. Hän on poikkeuksellinen politiikassa ja siviilielämässään. Häntä rakastetaan ja vihataan. Poikkeavat ihmiset totutusta herättävät tunteita. Häntä pääministerinä kaluttiin kuin paljasta luuta. Irronnut ei mitään päivälehdillekään. Julkisuus rasitti Marinia. Puolustajia ei näkynyt. Omatkin istuivat Marinin varjossa. Marin pääministerinä johdonmukaisesti puhui ja teki sekä päätti. Katsoin podcastin. Se on fiktiivinen, mutta mielenkiintoinen kertomus ihmisestä, joka kiroilee, neuvottelee, puntaroi ja päättää. On sivuseikka kumpi pani alulle natojäsenyyden, pääministeri vai presidentti.

Hallitus kamppailee syntyvyysongelman kanssa. Lapsia ei synny tarpeeksi kouluihin ja veronmaksajiksi. On aikoihin eletty. Keskustellaan pirttiviljelyksestä ja sen kannattavuudesta kuin maataloudesta. Pitää tukea mutta millä tavalla. Tuki pitäisi osoittaa oikeaan osoitteeseen. Uskallan epäillä hallituksen epäonnistuvan tässäkin asiassa. Se on kova paikka persuille. Korjaukseksi jää maahanmuuttajat. Minun ikäluokassa aikoinaan asiat olivat toisin päin. Meitä tuppasi tulemaan liikaa. Ei tiedetty ehkäsystä, käytettiin vain ähkäisyä. Älkää kertoko tätä hallitukselle. Se voi kieltää kortsut.

Inhoan tekoälyä. Olen siinä iässä. Voin joutua tekoälyn syöttämäksi ja vessareissua en uskalla ajatellakaan. Kännykällä osaan juuru ja juuri soittaa. Tyynyn nosto soittamalla ei onnistu. Muuten kuin laittamalla kännykkä tyynyn alle. Ennen sanottiin, että kehitys kehittyy Kutsun kylää myöten. Ongelnia syntyy päivittäin. Nyt leikkelepakkauksissa olevat tekstit. Ne on niin pientä pränttiä, ettei suurennuslasikaan riitä. Keksin ratkaisun. Otan valokuvan lähetän pojalle ja poika soittaa ja lukee tekstin. Viime viikolla lähetin postissa pojalle koko pakkauksen. En saanut auki. Nyt odottelen postiluukun kolahtamista. Ennen oli Posti- ja telelaitos. Nyt nekin on erillään ja erinimillä.

Itäsuomalaista tekstiä

 Lehti tarjoaa, lukija hyväksyy tai hylkää

Aika aikansa kutakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin. Näin kävi Viikko Pohjois-Karjalalle. Lehti lakkasi ilmestymästä. Tilalle tuli Itäsuomalainen. Tapahtuma osoittaa elettävän nykyaikaa. Muutoksen aikaa. Lehtimaailmassa muutos näyttää siltä, että lehtiä lakkaa ilmestymästä enemmän kuin uusia tulisi tilalle. Tapahtumat tämän lehden kohdalta näyttävät uskoa kirjoitettuun sanaan ja paperilehteen enemmän kuin nettiin ja "vasepuukiin". Vanhassa vara parempi. Tulevaisuus näyttää Itäsuomalaisen aseman lukijoiden arvostuksessa. Vastuu onnistumisessa on lehden sisällössä ja kirjoittajilla.

Henkilönä ja kirjoittajana lienen paremmin tuttu Pohjois-Karjalan puolella. Juttujani on julkaistu eri lehdissä vuosikymmenien ajan. Nimellä ja nimimerkillä. Milloin olen käyttänyt nimimerkkiä, niin se on vuosittain julkaistu. Mielestä kirjoittajan on seistävä aina juttunsa takana. Nimimerkki voi helpottaa joissain asioissa kirjoittamista. Salailu vie uskottavuuden. Tämä lienee riittävä esittely uusille lukijoille. Perästä kuuluu, sanoi torven tekijäkin.

Tätä kirjoittaessa uutisena on eduskuntatalon töhriminen. Uudelleen maalauksesta tuskin on kysymys. Maalarit eivät paenneet vaan jäivät katselemaan maalaustaan. Sanovat, että teon takana on Elokapina. Tässä ei ole tarkoitus puolustaa tai paheksua tapahtumaa. Heitä näyttää riittävän molemmille puolille. Tarkastelen asiaa vanhan sanonnan kautta. Moni on kakku päältä kaunis, vaikka on silkoa sisältä. Eduskuntatalo on korea, arvokas, näyttävä talo. Päältä päinkin. Sitä ei saa turmella. Tärkeämpää on tarkastella mitä eduskuntatalolla tapahtui. Kysymyksessä oli mielenosoitus. Ketä vastaan vai jonkun puolesta? Minun tietopohjalta katsoen mielenosoitus ei kohdistunut henkilöön. Ei edes henkilöryhmään. Mielenosoittajat kiinnittivät huomiota ilmaston muutokseen, jonka hoito edistyy hitaasti, vaikka siitä on merkintä hallitusohjelmassakin. Jos ongelma on yhteinen mielensä osoittajilla ja päättäjillä, pitäisi asia hoitua. Miksi eduskuntataloa töhrittiin? Elokapina halusi julkisuutta olemassa ololleen ja asialleen. Päättäjät kiirehtivät leimaamaan tapahtuman huliganismiksi ja vaativat muutosta lainsäädäntöön ja kovempia rangaistuksia. Puhemies Halla-ahokin nousi esiin eduskunnan toiminnanjohtaja-aseman innoittajana. Töhrimällä ei asiat etene, eikä asiat hoidu hallituksessa ja eduskunnassa ilman niiden aktiivista hoitoa.

Paras ja tehokkain mielenosoitus tapahtuu vain vaaleissa. Toivottavasti äänestäjät kiinnittävät huomiota epäsuhtaiseen vallanjakoon. Presidentti, pääministeri, ulkoministeri ja puolustusministeri ovat kaikki kokoomuksesta. Koristeena valtiovarainministeri Purra ja eduskunnanpuhemies Halla-aho persuista. Ministeri Ville Tavio pystyi rakentamaan sellaisen päätöksen omissa nimissään, jota selvittämään kutsuvat varmaan selvänäkijän. Muuten tulee selkkaus jota ratkotaan jo nyt YK:ssa. 

Ei nimi miestä pahenna, jos ei tiedä mitä se tarkoittaa. Neova= entinen Vapo. Toimitti halkoja sodan jälkeen helsinkiläisille. Itella=Posti. Etsii jatkuvilla nimi vaihdoilla itseään. Destia= TVH=Tee vähän ja hitaasti, ettei työt lopu.

Sitä sun tätä

 

Kamala ja törkeä vastakkain

Päämedioissa käydään keskustelua Donald Trump:in ja Kamala Harris:in TV-väittelystä. Sehän ei ollut haastattelu vaan vapaa muotoinen keskustelu presidenttiehdokkaitten kesken, jota he itse ohjailivat. Ymmärrän, ettei palstanpitäjällä ole vaikutusta ko. asiaan. Mutta voihan oman näkemyksensä ilmaista ilman syvempää ajattelua. Mielestäni Harris ei ollut kamala. Sitä vastoin Trump oli törkeä väittäessään maahanmuuttajien syövän nälkäänsä paikallisten asukkaiden kissoja ja koiria. Epäselväksi jäi mikä oli Trumpin syy tuoda asia julkisuuteen. Maahanmuuttajien nälkä vai paikallisten taloudellinen menetys lemmikkieläimistään? Huolensa kullakin.

Suomessa on omat huolensa. Miten saadaan maa nousemaan Olympialaisissa ja MM-kisoissa Paavo Nurmen ajan tasolle? Vastaus on tavalliselle penkkiurheilijalle selvä. Ei mitenkään. Vain Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori uskoo löytäneensä keinon uuteen mitalisateeseen antamalle parille henkilölle potkut komiteasta. Mitalisadetta odotellessa voidaan aprikoida miten käy Vapaavuorelle itselleen. Ennusteeni on, että liittyy lähtijöiden seuraan.

Minulle sanoi työkaveri 70-luvulla, että sinulle on mennyt jääkiekko päähän. Olin innokas jääkiekon seuraaja ja kirjoitin pakinoita Karjalaiseenkin palstalla "Helsingin hallista". Siihen aikaan pelattiin jääkiekkoa oman seuran ja paikkakunnan puolesta. Nykyisin on toisin. Jääkiekko on kovaa bisnestä ja sen sanelemin ehdoin. Pelaajat saavat työstään kohtuullisen korvauksen, mutta bisneshenkilöt voiton. Jos virhearvioita tehdään, tulee yhteiskunta mukaan maksamaan tappiot. Ajattelen yhteiskunnan tarjoamaa mediajulkisuutta ja kalliita jäähalleja. Minulla ei ole enää jääkiekko päässä. Jos lie koskaan ollutkaan.

Rasismi = rotuajattelu, rotukiihko, rotusyrjintä. Rasisti = rasismin harrastaja tai kannattaja. Näin luin jostain tietokirjasta. Kun asia on tiedostettu kirjassa kysyä voi, onko Suomessa rasismia ja rasisteja. Pääministeri Petteri Orpo julisti taannoin avatuksi rasismin vastaisen kampanjan. Kysymys  nyt onkin, onko kampanja tarpeellinen kun toinen päähallituspuolue PerusSuomalaiset eivät lähteneet puolueena tukemaan sitä? Vastaan kysymykseen kun esitinkin sen. Meneillään on pelleily vakavalla asialla. Törkeäksi sen tekee, kun hallitus itse on näkyvin sotkia selvässä asiassa. Suomessa on rasismia ja rasisteja. Eikö hallituksessa ole peilejä. Sieltä voi katsoa totuutta.

Rasismi elää pelottelusta ja ennakkoluuloista. Pienenä lapsena minua peloteltiin möröillä. Viisivuotisena näin neekeriksi sanotun naisen tivolissa. Ei ollut aito. Kuulin jälkikäteen. Pelkäsin tätä tanssijaa. Koulussa puhuttiin pitkäkalloisista, paksuhuulisista ihmisistä, jotka viidakossa elävät ja syövät ihmisiäkin. Oman pelkonsa saivat aikakaan romanit. Silloin mustalaisiksi kutsutut. Veivät pieniä lapsia mukaansa. Myöhemmin peloteltiin jopa poliisillakin. Oppikoulussa ohjattiin tiettyyn muottiin. Köyhyys, huonot vaatteet, vuotava nenä, liika pituus tai lyhyys olivat puutteita. Oli hyviä, joita itse olimme. Oli myös toisen laisia ihmisiä. He olivat meitä huonompia. Tällaisessa ympäristössä kasvaneesta tulee rasisti. Rasistina ei kuitenkaan tarvitse elää eikä kuolla. Pitää elää silmät auki todellisille asioille. Nähdä mikä on todellista, mikä pelkoa ja ennakkoluuloa. Minulla rasismin tajuaminen ja siitä vapautumiseen vei vuosikymmeniä. On vain erilaisia ihmisiä omissa kulttuureistaan.

Pekka kuin pekka

Mikä on pekka?

Muistan ajan kun sivistys, tavarat ja ihmiset tulivat junalla Tohmajärvelle ja sieltä edelleen Mötön Kallen linja-autolla Kiteelle. Kalle otti kyytiin ihmisiä niin paljon kuin autoon mahtui. Elettiin pönttökaasuaikaa. Kemien mäelle pääsy asemalta riippui kehittikö puukaasu riittävästi häkää vai haitallista höyryä. Joskus piti matkustajista miehiä pyytää työntämään linjuria jyrkimmässä kinkamassa.  Rahastajakin linjurissa oli. Kerrottiin, että pystyi liikkumaan laukkuineen autossa vasta loppumatkassa. Linjuriauto oli maantien ässä. Yhteispelillä palvelu ja tarpeet palvelivat toisiaan.

 Tämän päivän linjuri on hallitus. Sen pitäisi palvella kansalaisten tarpeita. Kuskin paikalla könöttää pääministeri Orpo. Neuvottomana. Auto ei liiku ja kuski ei pääse paikaltaan poistumaan. Auton voimat eivät riitä Kirkkonummen rinteen nousuun. Jarrua pitää polkea kahdella jalalla, ettei auto lähde hallitsemattomaan peruutukseen. Kokemus pakittamisesta puuttuu.  Ei ihme, että tunninjuna tulee mieleen. Autossa toimii rahastajana ministeri Riikka Purra. Hän vastaa polttoainekuluista ja jakaa kulut matkustajien maksettaviksi. Periaate on jos et maksa, et tule kyytiin. Kyydissä ei ole tällä hetkellä kuin ministeri Anders Adlercreutz mukanaan jonkun säätiön asiapapereita, joita ei ole jättänyt matkatavaroina kuljetettaviksi. Muut ministerit ovat rasisminvastaisessa koulutuksessa.  Tien varressa olisi maahanmuuttajia työntämään autoa, mutta rahastajan mielestä ne eivät sovi työntäjiksi.

Muut mukaan lähtijät ovat jääneet Eduskuntatalon seisakkeelle. Siellä kököttää vähän liian suuressa haalarissaan Antti Lindtman ja Tytti Tuppurainen esiliinaan ja huiviin pukeutuneena valmiina palveluksiin. Vihreiden Sofia Virralla on matkatavarana kimppu uhanalaisia ja Oras Tykkysellä kassillinen raakkuja. Vasemmistoliitosta ei ole pyrkimässä kyytiin kukaan. He ovat lentoasemalla vilkuttamassa jäähyväisiä äänikuningattarelle Li Anderssonille. Onnessaan kylpevä Hjallis Harkimo. No, häntä ei nyt matkustaminen kiinnosta. KankiKaikkonen juoksee hallituksen linjurin perässä. Ottavat kyytiin aina alamäessä.

Kuka puuttuu? Hän on kristillisten puheenjohtaja Sari Essayah. Eikö hän ole kyydissä? Hänet tunnetaankin kyllä paremmin kävelijänä. Mutta sittenkin. Ei hallituksella ole hätää. Essayah on pekan kanssa takapyörien luona takaamassa, ettei hallitus autoineen kaadu tai peruuta hallitsemattomasti. Mikä on pekka? Ja nimenomaan pienellä kirjoitettuna. Pekka ennen vanhaan kuului jokaisen kuorma- ja linja-auton varustukseen. Pekaksi kutsuttiin puolipyöreää halkoa joka asetettiin auton tapapyörien taakse estämään hallitsematonta peruutusta.  Kristilliset ja RKP omilla pekoillaan takaavat, että hallitus ei pääse mäelle, eikä pääse pakittamaan. Ainoa tehtävä näillä kahdella pienpuolueella on pitää hallitus vallassa. M:O:T.

Jutullani haluan herättää lukijan kysymään missä on demokratia? Onko pääministeri omatahtoisesti luopunut vallastaan ja ryhtynyt vallassa pysyäkseen sylikoiraksi. Onko pääministerin tahto niputtaa ministerien tehtäviä huomioimatta niiden vaatimaa osaamista ja työmäärää?