lauantai 24. heinäkuuta 2021

Kirjoitus ei kelvannut Karjalaiseen

 

Muutos tarvitsee vahvat ymmärrettävät perustelut

Olen yksi 600000:sta metsän omistajasta. Kirjoitan omakohtaisista kokemuksista. Ostin ensimmäisen 13ha suuruisen metsäpalstan velkarahalla 35 vuotiaana. Ennen kauppaa olin talven käynyt Helsingissä työväenopistolla metsätalouskurssia.

Vuosien varressa olemme vaimon kanssa ostaneet, myyneet ja mm. luonnonsuojelleet metsää 15 ha:n verran, sen tietämyksen pohjalta, joka meillä on metsätalouden, luonnonsuojelun ja perustuslain 15§ ja 20§ mukaan mahdollista.

Nyt EU-komissio aikoo puuttua maankäyttöön laajemmin kuin mitä suomalaiset tällä hetkellä ovat kansallisesti asiassa toimineet. Maallikon on vaikeaa ymmärtää EU:n monimutkaista päätäntäjärjestelmää, sen termilogiaa asioista ja niiden tarpeellisuudesta sekä vaikutuksista.

Vanhastaan metsätaloudessa tunnistan erot sanoille metsämaa ja metsä. Valtaosalle ihmisistä sanojen merkityserot lienevät epäselvät. Kun EU ilmoittaa puuttuvansa "Lulucf:n (?) kautta maankäyttöön ymmärrän, ettei kysymyksessä ole suomalainen metsänhoito tai metsätalous.      Kysymys on jostakin muusta.

EU pyrkii muutokseen. Äkilliset muutokset mihin hyvänsä aiheuttavat pelkoa ja vastustusta sekä myös tarpeettomia taloudellisia ja toiminnallisia tappioita. Jotta edellä olevilta haitoilta vältytään, tapahtuu se tietoa  ja tiedotusta lisäämällä. Muutosta ei voi välttää, mutta sen haitallisia vaikutuksia voidaan minimoida ja ohjata kestävimmille hartioille.

Suomalaisten turvana tässäkin asiassa on oma Perustuslakimme. Sen 15§ Omaisuuden suoja (= velvoittava) ja 20§ Vastuu ympäristöstä (= ohjaava). Tärkeät pykälät, jotka EU:kin on otettava huomioon keskustelussa suomalaisten metsistä.

Veijo Tuunanen

sivutoiminen metsänomistaja Tohmajärvi

keskiviikko 7. heinäkuuta 2021

Ei mennyt aika koskaan enää palaa....

 

Hallinto seuraa aikaa

Jorma Kinnunen mielipidekirjoituksessaan (29.6) Karjalaisessa oli huolissaan Rääkkylän itsenäisyydestä ja toivoi kesämökkinsä olevan jatkossakin Rääkkylässä eikä Kiteen Rääkkylässä. Rääkkylän kunnanjohtaja Yrjö Eronen Karjalaisessa (30.6) oli huolissaan juuri päätetystä sotesta ja epäili siinä toteutettavaa demokratiaa. Erosen mielestä Rääkkylän edustus jää vajaaksi, vaikka kaikki rääkkyläläiset äänestäisivät omaa ehdokastaan soten hallintoon.

En tiedä miten mökkielämään vaikuttaa osoitteen muutos. Minun ymmärrykseni mukaan tässä tapauksessa ei mitenkään. Kunnanjohtajan kiintymyksen Rääkkylän kuntaan ymmärrän. Hän on johtanut kuntaa niin kauan, että tuntenee menetyksenä, jos kunnan hallinto hänen jäljiltään muuttuu. Samaa piintymystä omaan kuntaan ja sen ikiaikaisuuteen näyttää siirtyneen kuntalaisiin ja luottamushenkilöihin. Itsenäinen kunta pinttymä vallitsee koko Keski-Karjalassa. Sitä ruokkii keskinäinen kilpailu lähes kaikista asioista, jonka pontimena ei voi sivuuttaa kateutta. Keski-Karjalassa on lähes mahdotonta rakentaa todellista yhteistoimintaa. Tiedän sen Tohmajärven kunnanvaltuustoajalta, jolloin toimin myös luottamushenkilönä Helli-liikelaitoksen tilaajalautakunnassa.

Jos asukkaiden ja luottamushenkilöiden päämäärä on kunnan pysyminen kaikissa tapauksissa itsenäisenä kuntana, on syytä varautua "itsenäisyydestä" luopumiseen. Kysymyksessähän loppu tulemana on vain hallintomallin muutos paremmin tähän päivään sopivaksi. Asuminen ei muutu ja palvelutkin pelaavat, mutta ehkä muutetussa muodossa. Jumiutuminen vanhaan ei ole millään elämän alueella hyväksi.

Kunnan elinvoimaa pitää mitata asukkaiden määrällä. Sen liikkeet ylös- tai alaspäin määräävät kunnan kehityksen suunnan. Mittariksi huonosti sopii ihmisten ikäjakauma, veroprosentti tai työpaikat. Hallintomallinkin on seurattava aikaa.