Kyllä Jutta, mutta mitä jos?
Se olisi kerrasta poikki, sanon suoraan sen, mutta nyt ei taida käydä niin. Yksivaiheinen vaali olisi riittävä ja selvin tapa valita presidentti. Kuka kaksi vaiheista tarvitsee? Demokratia, sanovat jotkut. Suomessa eletään juuri nyt aikaa, jolloin demokratiaa tarvitaan. Ei sellaista, jota hallitus ja oikeisto hakee vallassa olevasta hallituksesta. Hallitus valittiin kyllä vapaissa vaaleissa, mutta eri lupauksilla, joita laatimassaan hallitusohjelmassa nyt noudattavat. Hallitusohjelmasta ja sen jääräpäisestä toteuttamisesta johtuen ammattiyhdistykset ovat pakotettuja lakkoihin. Oikeisto sanoo lakkoja poliittisiksi. Aivan oikein ne ovat poliittisia ja siten kunniakkaita, koska niillä puolustetaan vähäosaisten ja palkansaajien etuja, joita hallitus vastoin omia lupauksiaan yrittää ajaa alas. Hakaniemessä ei asu mafia vaan vahva demokratia, jota ylläpitää ja kustantavat tavalliset ihmiset omasta vapaasta tahdostaan toimeen tulonsa turvaamiseksi.
Mutta mitä jos, tullaan otsikon loppuosaan? Edetään pressavaalin toiselle kierrokselle ja siellä olisi vastakkain Alexander Stubb ja Jussi Halla-aho. Kylmä vastaan nälkä, mutta myös riemu hallituksen piirissä. Satosen vauhti kiihtyisi tonniin, ennen kuin pysähtyisi kaaoksen jälkeen Eduskuntatalon seinään ja uusiin vaaleihin. Tätä vaihtoa poliittisilla lakoilla yritetään estää. Vapaassa maassa valta aina on kansalla ja kulkee alhaalta ylös. Ei koskaan ylhäältä alas.
Tämän hetkinen puoluepoliittinen kannatus näyttää jakautuvan niin, että se avaa mahdollisuuden niin sanottuun taktilliseen äänestykseen. Eli äänestetään pahimman mahdollisuuden toteutuminen jo ensimmäisellä kierroksella. Ääni annetaan ns. toiseksi parhaalle ehdokkaalle, jolla olisi mahdollisuus menestyä toisella äänestyskierroksella. Taktinen äänestäminen ei tällaisessa tilanteessa ole vallan maksimoimista vaan pahimman vaihtoehdon estämistä. Jokainen äänestäjä miettiköön kenelle taktisen äänensä antaa, jos katsoo sen tarpeelliseksi. Ei suomalainen äänestäjä tarvitse Wille Rydmanin tapaista ylistystä äänestysohjeekseen, jolla hän hehkuttaa Halla-ahoa presidentiksi. Sanon vain, että jos äänestän taktillisesti, niin harkinnassa olisi ainakin Pekka Haavisto. Kelpasi minulle edellisen hallituksen ulkoministerinäkin. Minulle taktillinen äänestäminen ei merkitse periaatteista luopumista itseni tai muiden kohdalta. Tärkeintä on äänestää oman tietämyksensä ja tuntonsa mukaan. Jos jättää äänestämättä merkitsee se luopumista ohjata omaa elämäänsä. On vähän sellainen kutina, että vallitulos taas yllättää.
Yllätystulosta ennakoi hallituksen jääräpäinen toiminta toimivaa yhteiskuntaa vastaan. Tukien kohtuuton leikkaaminen, työolojen heikentäminen, ammattijärjestöjen työntäminen sivuun ja lakko-oikeuden oikeudellisuuden kieltäminen ei voi jäädä huomaamatta ihmisiltä. Lakot ohjaavat yhteiskunnan kaaokseen. Jos hallitus antaa tämän tapahtua niin syy löytyy hallituksesta itsestään. Olin unohtaa, että yhteiskuntarauha muuttuu "ulkopolitiikaksi" heti kun se järkkyy.
Tavallinen suomalaisen voi vaaleissa vaikuttaa jatketaanko yhteiskunnassa vakaalla ja hyväksi koetulla linjalla vai lähdetäänkö kannattamaan sellaista jota ei ole kuin puheissa.
