Tohmajärvi eli vilkasta aikaa kun rautatieasemalla junat suhisivat, puhkuivat ja tietenkin savusivat. Oli Saukkosen kauppa, Yhteishyvä, Sisäkarjala, Mölsän kauppa, Nimismiehenkanslia, verotoimisto, posti ja vesiposti.
Viime mainittu tiilirakenteena kyyhöttää vieläkin pystyssä tasoylikäytävän kyljessä. Siitä asemalisto haki ruokavetensä. Putkesta tuli luonnon painevettä yötä päivää ilman pumppua. Lopulta piti asentaa pyöritettävä käsipyörä pumppua pyörittämään, mutta veden tulo paikalta loppui kai vasta kunnallisen vedentulon myötä.
Pirssiautoja, niin kuin takseja silloin sanottiin, oli ainakin Multasella, Parikalla ja Mölsällä. Kemien taksit kävivät väijymässä kyytejä jokaiselta junalta. Niinkuin Mötön Kallekin linja-autollaan. Oli muuten ainoa yhteys sivistyksen pariin Kiteeltä. Kallen linjurissa oli rahastajakin, mutta ei juuri ainakaan alkumatkasta rahastanut. Ei mahtunut liikkumaan. Silloin oli matkustajia.
Merkittäviä asemalaisia tehtaan herrojen ja työntekijöiden lisäksi oli tietenkin nimismies Weli Ruuht, seppä Riekkinen ja Venäläisen Masa. Ruuttia pidettiin koppavana miehenä. Yksisilmäisyys, mikä on henkilökohtainen arvioni, vaikutti varmasti mielikuvaani. Nimismies piti lukiessaan paperia toisen silmänsä edessä ja kuljetti paperia kädellään miten teksti meni eteen päin. Kansan parissa hän ei juuri liikkunut. Rakentamaan oli kova mies. Rakensi talot asemalle, Kemieen ja Kusimäkeen oikein navetan kanssa.
Seppä Riekkinen, nimi lausuttiin jostain syystä muotoon Reekkinen, oli omaperäinen mies toimissaan. Puheesta ei juuri saanut selvää. Puhui ilmeisen tahallaan honottaen. Kun tarvitsi rautaa, meni rautasahan kanssa suoraan Sisäkarjalan raurafakille ja alkoi sahata sopivan pitkää rautatankoa. Sama toistui, kun seppä tarvitsi lautatavaraa. Sitä sopi sahata tehtaan lautataapelista. Seppä ainakin lupasi maksaa "ostoksensa".
Ylivoimaisesti näkyvin henkilö aseman seudulla oli Venäläisen Masa. Lyhyen läntä, mutta pitkällä varrella ja pitkillä käsillä varustettu nuorimies. Töihin hänestä tuskin olisi ollutkaan. Kolumenestyksestä ei ole tietoa. Tuskin hän kouluun asti koskaan olisi ehtinytkään. Oli muuta katseltavaa. Ja Masaa tapasi kauppojen
edestä, junilta ja sieltä missä jotain tapahtui. Ystävällinen mies kaikiaan. Innokas käymään juttusille.
Aseman muurariporukka, etunenässä Neigligin Saku, puhuttivat Masaa. Kysyivät oletko naisissa käynyt? Eihän Masa naisista tiennyt tuontaivaallista. Neuvoivat miten naisissa käydään. Ei Masa siitäkään mitään. Kuunteli vain. Puhuivat,että hyvä olisi sinunkin Masa naida karauttaa. Mitäpä Masa tuohonkaan. Oppi kuitenkin sen, että kun kysyttiin, ootko naida karauttanut, Vastasi Masa, että hyvä olisi jos pääsisi naida karauttamaan.
Masa oli serkkuni. Mummini siskon poika. Monesti kävimme Venäläisillä kylässä kun olin alle kouluikäinen. Masasta jäi lämpimät muistot. Niin kuin monelle muullekin.
Viime mainittu tiilirakenteena kyyhöttää vieläkin pystyssä tasoylikäytävän kyljessä. Siitä asemalisto haki ruokavetensä. Putkesta tuli luonnon painevettä yötä päivää ilman pumppua. Lopulta piti asentaa pyöritettävä käsipyörä pumppua pyörittämään, mutta veden tulo paikalta loppui kai vasta kunnallisen vedentulon myötä.
Pirssiautoja, niin kuin takseja silloin sanottiin, oli ainakin Multasella, Parikalla ja Mölsällä. Kemien taksit kävivät väijymässä kyytejä jokaiselta junalta. Niinkuin Mötön Kallekin linja-autollaan. Oli muuten ainoa yhteys sivistyksen pariin Kiteeltä. Kallen linjurissa oli rahastajakin, mutta ei juuri ainakaan alkumatkasta rahastanut. Ei mahtunut liikkumaan. Silloin oli matkustajia.
Merkittäviä asemalaisia tehtaan herrojen ja työntekijöiden lisäksi oli tietenkin nimismies Weli Ruuht, seppä Riekkinen ja Venäläisen Masa. Ruuttia pidettiin koppavana miehenä. Yksisilmäisyys, mikä on henkilökohtainen arvioni, vaikutti varmasti mielikuvaani. Nimismies piti lukiessaan paperia toisen silmänsä edessä ja kuljetti paperia kädellään miten teksti meni eteen päin. Kansan parissa hän ei juuri liikkunut. Rakentamaan oli kova mies. Rakensi talot asemalle, Kemieen ja Kusimäkeen oikein navetan kanssa.
Seppä Riekkinen, nimi lausuttiin jostain syystä muotoon Reekkinen, oli omaperäinen mies toimissaan. Puheesta ei juuri saanut selvää. Puhui ilmeisen tahallaan honottaen. Kun tarvitsi rautaa, meni rautasahan kanssa suoraan Sisäkarjalan raurafakille ja alkoi sahata sopivan pitkää rautatankoa. Sama toistui, kun seppä tarvitsi lautatavaraa. Sitä sopi sahata tehtaan lautataapelista. Seppä ainakin lupasi maksaa "ostoksensa".
Ylivoimaisesti näkyvin henkilö aseman seudulla oli Venäläisen Masa. Lyhyen läntä, mutta pitkällä varrella ja pitkillä käsillä varustettu nuorimies. Töihin hänestä tuskin olisi ollutkaan. Kolumenestyksestä ei ole tietoa. Tuskin hän kouluun asti koskaan olisi ehtinytkään. Oli muuta katseltavaa. Ja Masaa tapasi kauppojen
edestä, junilta ja sieltä missä jotain tapahtui. Ystävällinen mies kaikiaan. Innokas käymään juttusille.
Aseman muurariporukka, etunenässä Neigligin Saku, puhuttivat Masaa. Kysyivät oletko naisissa käynyt? Eihän Masa naisista tiennyt tuontaivaallista. Neuvoivat miten naisissa käydään. Ei Masa siitäkään mitään. Kuunteli vain. Puhuivat,että hyvä olisi sinunkin Masa naida karauttaa. Mitäpä Masa tuohonkaan. Oppi kuitenkin sen, että kun kysyttiin, ootko naida karauttanut, Vastasi Masa, että hyvä olisi jos pääsisi naida karauttamaan.
Masa oli serkkuni. Mummini siskon poika. Monesti kävimme Venäläisillä kylässä kun olin alle kouluikäinen. Masasta jäi lämpimät muistot. Niin kuin monelle muullekin.