IKIMUISTOINEN JOULULAHJANI

Aineeton mutta ei aiheeton.

Nelivuotias miehen alku ei sodasta piitannut. Olihan jouluaatto vuonna 1939. Maalaistalo eli arkeaan. Sotilaita oli majoitettu tupaan. Olivat matkalla rintamalle. Saunassa piti käydä, vaikka pelko joulupukin käynnistä sillä aikaa jäyti mieltä. Pukista puhuttiin.  Kaikki näkivät  pojan odottavan pukin tuloa. Sotilaat kyselivät,  joko oveen koputetaan. Ei koputettu. Odotus oli pakahduttaa pienen mielen. Eikö kiltteys riittänyt pukille?

Sinä jouluna ei pukki ehtinyt pojan luo. Onneksi ehti sentään käydä heittämässä paketin eteiseen. Paketissa olivat nilkkasukat. Kauniit mutta ihan liian suuret pienelle miehelle. Piti antaa äidin siskolle. Pettynyt poika oli, surullinenkin, mutta osaansa oli tyytyminen. Silloin joku sotilaista huomasi pienen paketin. Oli kääritty sanomalehteen. Sieltä paljastui sinipunavärikynä. Ikinä ei poika ollut nähnyt mitään näin kaunista. Ja pukki muisti sittenkin pienen miehen. Kynän molemmat päät oli teroitettu. Miten kauniin viivan ne jättivätkään sanomalehden reunaan. Kaksi yötä poika sai pitää kynää tyynynsä alla. Sitten se katosi. Niin kuin sotilaatkin. Monta päivää poika etsi kynää. Turhaan, vaikka äitikin osallistui etsintää.

Vuosikymmeniä myöhemmin kynän katoaminen selvisi pojalle. Kynä oli sotilaan, jolla hänen oli tarkoitus kirjoittaa kotiväelleen. Tätä varten joutui poika luopumaan lahjastaan. Kynästä jäi pojalle ensimmäinen ja pysyvin muisto joulusta. Se on nykysanoilla aineeton joululahja. Miten toivomus, odotus, pettymys, yllätys, ilo ja suru sekä niiden takaa todellisuus voivat nousta aineellista joululahjaa tärkeämmiksi.

Vuosikymmeniä on poika viettänyt joulujaan. Yleensä perheen kesken. Alkuun kohtuullisella niukkuudella. Myöhemmin ehkä ylensyöntiin ja lahjarunsauteen sortuen. Aika ja markkinatalous on ottanut otteeseensa. Koskaan se ei ole vienyt muistoa pojalta ensimmäisestä joulumuistosta ja saamastaan lahjasta, vaikka se paljastuikin lainaksi.

Elämä muuttaa arvoja ja asenteita. Tänä päivänä ei poika odota kaupasta  ostettuja joululahjoja. Ne näkyvät parhaiten eletyssä elämässä. Ei sotaa, ei puutetta. Elämisen viisaus näkyy hyvinvointi yhteiskunnassa. Kunpa ymmärtäisimme ylläpitää sitä ja huolehtia vähäosaista. Se näkyy maksetuissa veroissa, mutta paremmin yhteiskunnan palveluissa kansalaisilleen.

Hyvää Joulua ja Onnekasta Uutta Vuotta.      

ITSENÄISYYSPÄIVÄNÄ 2018

Tärkeintä on vapaus

Asioita voi pohtia monelta kantilta. Vaikka sanojen merkitykseltä tai kirjoitustavalta. Puhutussa kielessä isän maa ja isänmaa ei juuri erotu toisistaan. Kirjoitustavaltaan niillä voi olla eri merkitys.  Isän maa pohjautuu 1750-luvulla suoritettuun maan isojakoon. Silloin maat jaettiin tavalla, joka näkyy tänäkin päivänä asutuksessa. Talot on rakennettu kauas toisistaan ja yleensä mäelle. Perinnönjaossa voitiin puhua isän maasta.

Isänmaa- sana on tullut korostamaan merkitykseltään jotain suurempaa. Vaikka pohjasana olisi ollut isän maa, niin aikojen saatossa siihen on liittynyt itsemääräämisoikeutta, omaa kulttuuria, hallintotapaa korostavia piirteitä. Parhaiten se näkyy itsenäisyyspäivän vietossa. Niin hyvässä kuin pahassa. Väärin korostunut itsenäisyys näkyy Suomessakin rasismina. Se on asioiden ja niiden merkityksen väärin käyttöä, tietämättömyyttä ja vallan tavoittelua.

Jokaiseen yhteisöön muodostuu oma kulttuurinsa. Tapa elää ja tulla toimeen toistensa kanssa. Sivistykseksi sanottuna sitä voi kuvata malttina järjestää omat ja yhteisön yhteiset asiat niin, että yhteiselo voi syntyä, jossa kaikki viihtyvät. Tämän toteuttamiseksi Suomessa on kehitetty demokraattinen järjestelmä, jota kansanvallaksi kutsutaan. Kansanvalta ei ole enemmistövaltaa vaan demokratiaa, jossa pidetään huolta myös vähäosaisista ja vähemmistöstä. Se on sivistystä.  Huonommillaan kansan valtaa puolustetaan sodalla. Se on ihmisyyden hylkäämistä.

Yksityiselle ihmiselle ja kansakunnallekin tärkeimmäksi asiaksi on noussut vapaus. Aina ja kaikki eivät tätä muista. Syntyy sotia ja yksityinen ihminen rikkoo lakia. Sodassa voi toinen osapuoli menettää vapautensa, mutta voittaja ihmisyytensä. Sodassa saa tappaa, mutta tappajaa ei rangaista. Häntä voidaan palkita. Siviilissä taposta rangaistaan pitkällä vankilatuomiolla. Keskustellaan miten pitkä rangaistus on oikein henkirikoksesta. Siitä voin kirjoittaa henkilökohtaisen kokemuksen perusteella joskus toiste. Keskusteluun voisi nousta näkyvämmin mitä seurauksia voisi tulla voittaja valtiolle sodassa. Sekin keskustelu pitäisi lähteä muulta kuin rasismin pohjalta.

Toivotan itsenäiselle Suomelle onnea ja menestystä. Kiitos menneille sukupolville opistanne miten asioita pitää hoitaa. Ihmiselle tärkeintä on vapaus. Pahinta vapauden menetys.