Karjalainen haluaa muokata mielipiteitä

Alla olevaa mielipidekirjoitusta minun olisi pitänyt "pehmentää" jotta se olisi kelvannut lehden mielipidesivulle. Silloin se ei olisi ollut minun mielipide, joten katsoin paremmaksi kirjoituksen jättää julkaisematta. Tässä se kuitenkin nyt on alkuperäisessä muodossaan.

Maakunnista ei ratkaisua ongelmiin

Erkki Lintunen äityi kehumaan Karjalaisen (15.7) mielipidepalstalla Pekka Puustisen (4.7) kirjoittamaa kolumnia niin vuolassanaisesti, että uteliaisuuteni heräsi mistä nämä henkilöt oikein kirjoittavat. Niinpä tietysti. Kirjoituksissa käsiteltiin Kepun lanseeraamaa maakuntamallia, joka nähtiin tulevan Suomen ainoana nousevana mahdollisuutena parempiin päiviin.

Sanatarkka lainaus Pekka Puustisen kirjoituksesta: "Uusimaa ei muuten kuulu historiallisiin maakuntiin. Ja Helsinki on rakennettu maakuntien rahoilla." Tämäkö on rakentavaa yhteistoimintaa maakuntien kesken, jo ennen alkua? Enempää ei Puustisen kolumniin kannata puuttua. Varsinkin kun Julkisensanan neuvosto luokitteli kolumnit kirjoittajan  mielipidekirjoituksiksi.

Erkki Lintusen kirjoituksista näkyy hänen Keskustapuolueeseen sidonnaisuus jo puolueen piirijärjestön toiminnanjohtajakaudelta, niin pappi kun onkin koulutukseltaan. Alatyylisen räksytys-sanan käyttö kansanedustajien kyselytunneilla käyttämistä puheenvuoroista osoittaa maallisen ajattelun päässeen voitolle Lintusen ulostuloissa.

Erkki Lintunen kirjoittaa hallitun hajauttamisen puolesta. Onko se päätepiste haja-asutus? Sen ongelmissahan juuri eletään. Palvelut pakenevat ja liikenneyhteydet vaikeutuvat. Viime mainittu ei johdu palvelun tuottajista, vaan meidän itse kunkin valinnoista. Emme käytä lähipalveluita. Haluamme määrää, laatua ja valinnan varaa. Tarpeitamme ei syrjäkulmilla yksinkertaisesti pystytä täyttämään. Muutamme taajamiin ja lopulta kaupunkeihin. Lopun haja-asutukselle tekevät tehtaiden, liikelaitoksien, keskusliikkeiden johtajat. Liiketaloudellisin ja logistisin perustein. Tälle totuudelle ei poliittiset voimat demokratiassa voi mitään. Suomi ei elä maakuntahallinnosta, vaan maailman laajuisessa kilpailussa, jossa maamme koko alkaa käydä pieneksi toimijaksi saati maakunta.

Haja-asutusta kokeiltiin suuremmissa määrin viimeksi Stalinin Venäjällä. Huonolla menestyksellä. Suomessa olen itse saanut vaihtaa haluni mukaan asuinpaikkaa. Aina sinne missä näen parhaat minulle sopivat elinolosuhteet. Tohmajärvi vuosia on kertynyt 52 ja Helsinki vuosia 32.

                                                               Veijo Tuunanen

                                                                Taalintehdas  

Julkaistu joskus mökkiläisen mietteissä. Siis retroa.

Viikko 10

Mökkiläisen mietteet

Muisti uusissa asioissa pätkii, kuin entiseen aikaan Sarkkisen porilaisen sytytys sateen jälkeen. Nuoremmille lukijoille tulkoon tietoon, että porilainen oli polttomoottori, jolla pyöritettiin mm. puimakonetta.

Mikäkö puimakone on? Jos sitä rupean tässä selittämään joudutaan alkuperäisestä asiasta liian paljon sivuun. Totean vain, että ennen oli kolme kovaa harrastetta; uinti, puinti ja mikä se kolmas taas olikaan.

Niin, vanhat asiat näyttävät pysyvän hyvin muistissa. Niitä on vuosi vuodelta aina vaan hauskempi muistella. Saman muistitiedon omaavien rivit kun harvenevat nopeutuvaa vauhtia. Eivät ole alvariinsa oikomassa juttujani.

*     *     *

Tiilikaisen hehtaarihallissa olivat avajaiset. Pitihän siellä mökkiläisen käväistä. En ostamassa, sillä sen homman olen siirtänyt jo vuosikymmeniä sitten pysyvälle ihmissuhteelleni.

Hyvin hän on hommansa hoitanut. Plussa- ja klopkloppisteemme ovat olleet jo vuosi kausia tarkalleen yhtä suuret kuin eläkkeemme. Ihailen miten tarkkaan kauppias tietää varata meille sopivan määrän ostettavaa, joka maksaa tarkalleen saman minkä ansaitsemme.

Avajaistilaisuudessa tulvahti vanhat asiat mieleen. Jo siinä vaiheessa, kun jätin potkurini vanhan ”paloaseman” kohdalle. Paikka on hiukan lipputangosta kaupparakennukseen päin.

Kaupan sisällä oli tungosta. Vanhat ihmiset kun ovat kovia juomaan ilmaista kahvia. Meikäläinen tyytyi kolmeen kupilliseen. Viimeisen kupillisen join entisen taksikopin kohdalla. Paikka sijaitsee nykyisen banaanitiskin kohdalla.

Onniteltuani kauppiasta uudesta liikkeestä ja itseäni siitä, että olen saanut olla omalta, tosin vähäiseltä osalta kustantamassa liikkeen rakennusta, jaksoin levähtämättä kiertää koko kauppahuoneen.

Matkalla tapasin peikon, mutta peikko oli ystävällinen, enkä häntä pelännyt.

*    *   *

Nykyinen Tiilikaisen K-kauppa sijaitsee entisellä Sarkkisen pellolla. Kansallispankki osti aikoinaan pellon rakentaakseen sille pankkirakennuksen. Raukesiko rakennus rahoituksen puutteeseen, ei ole tiedossani.

Vuosikausia pelto oli vuokralla Tuunasen Lassilla. Hän heinätti sitä vaihtelevalla menestyksellä. Pariksikka kun oli sepän töiden ohella.

Seppä-Lassi vuokrasi peltoa myös kiertäville tivoleille. Muistan Canht:in Jukan imitoineen tivolin kuuluttajaa: ”Arvoisa huvittava yleisö, tulkaa katsomaan kun manipulaattori Reijo Salminen hävittää rahanne silmän räpäyksessä ja Fakiiri työntää puikon takapuoleenne itse tuskaa tuntematta.”

Siihen aikaan oli Tohmajärven palokalusto varastoituna kuvailemalleni paikalle. Kalustokoppi oli visusti lukittu, kuten Värtsilän palokunnankin menneinä vuosina. Avaimen sijoituspaikasta ei mökkiläiselle asti tihkunut tietoa. Oven raosta näimme, että vajassa oli ainakin yksi käsin pumpattava työntökärryillä oleva ruutta.

Taksikoppi, jossa jo mökkiläinenkin sittemmin löi korttia oli banaanitiskin kohdalla. Kopilla päivystettiin, sikäli kun päivystettiin, pääasiassa kesäaikaan. Kyytejä taisi siihen aikaan olla erimalliin.

Huonossa kunnossa olevia ihmisiä olivat kyytiläiset siihenkin aikaan. Monilta katosi taju vähintäänkin silloin kun kyytiin pääsivät istumaan. Keskussairaala ei siihen aikaan ollut, eikä kyytiläisiä lääkäriinkään viety. Kotiin vietiin ja kyytimaksu jäi yleensä velaksi.

No, jokunen piti viedä putkaan, kun osoitteesta ei saanut selvää tai asumus sijaitsi tiettömän taipaleen takana.

Kauaksi ei nykyinen taksikoppi ole alkuperäiseltä paikaltaan liikahtanut. Useampaan kertaan sitä on nyitty paikasta toiseen, mutta samalla tontilla on kestänyt. Pitäisiköhän taas siirtää, kun keskelle tietä on jäänyt?

*   *    *

”Hutjet pualikka”, sanoi Honkalatvan Jussi kun potin tai kyydin sai. Mitä lie sanoilla tarkoittanut? Ei tullut koskaan kysyttyä.

Mökkiläinen 

Unta ja totta

Määttäseltä dokumentti vanhushoidosta

Näen harvoin unia. Nyt näin sellaisen unen, joka on pakko kertoa. Rannasta oli lähdössä vene, jonka nimi oli Pate Sootti. Vene oli edennyt rannasta jo jonkin matkaa. Järveltä puhalsi melkoinen vastatuuli. Soutajien tarkoitus oli pyrkiä vastarannalle satesotemaan. Etuteljolla oli kaksi soutajaa rinnakkain. Molemmilla oli airo, josta lapa puuttui. Keskiteljolla istui kaksi topakkaa tahdin huutajaa. Toisella oli silmälasit ja toisella polkkatukka. Peräteljon täytti tyytyväisyyttään hohottava rehevä mieshenkilö. Perämelaa ei miehellä ollut, vaan kainalossa näytti olevan melana hillotolppa. Veneestä tappi oli jäänyt rannalle parille nuorehkolle naiselle ja purjehtijalta näyttävälle miehelle. Tapin veneessä korvasi peränpitäjän isovarvas. En osaa tulkita mitä uneni merkitsi. Vastarannalle ei tuolla soutuporukalla kuitenkaan koskaan päästä.

Nyt unet sikseen. Sain olla paikalla dokumentin ennakkonäytöksessä, jonka Yle:ssä viimeisenä työnään ennen eläkkeelle jäämistään tohmajärveläisestä vanhushoidosta oli tehnyt Erkki Määttänen. Kuten tunnettua Tohmajärven kunta on ulkoistanut kokonaisvaltaisesti sote-palvelut Attendolle. Mikä puolestaan on johtanut alan pienyrittäjät ahdinkoon ja vanhukset kierrätyksen kohteeksi ja kauppatavaraksi halvimmasta hoitopaikasta. Ongelma järjestelystä ei ole yksin tohmajärveläinen vaan tunnettu valtakunnallisesti.

Dokumentti oli paikallisesti tehty ja kuvasi oivallisesti mistä vanhustenhoidossa pohjimmaltaan on yleisemminkin kysymys. Mikä päättäjiltä paikallisesti ja nyt valtakunnan tasolla näyttää unohtuneen. Dokumentti osoitti seuratessaan vanhusten elämää eri hoitokodeissa, mitä vanhukset odottavat ja miten vähään he loppujen lopuksi ovat tyytyväisiä. Asioiden hyvin ollessa huumori kukki ja mieli oli korkealla vaikka voimat eivät riittäisikään aina liikkumiseen. Dokumentti ei ollut pienhoitokotien puolesta suuryrittäjiä vastaan, vaan se kuvasi sitä mitä todellisuutta vanhukset elävät ja arvostavat viimeisinä elinvuosinaan. Toivottavasti dokumentti tulee nopeasti julkiseen esitykseen. Erkki Määttänen oli tuonut asiat esiin juuri vanhusten kannalta, mikä vastuullisten pitäisi ensimmäisenä muistaa päättäessään missä ja miten vanhuksia hoidetaan. Tästä kiitos Erkki Määttäselle.

Omana kommenttina totean, että tohmajärveläinenkin vanhusten hoitotapa on lähtöisin kunnanjohtajasta, kunnanhallituksesta ja jonka sitten on hyväksynyt kunnanvaltuusto. Kukaan ja mikään näistä päättäjistä ei saa väistää vastuutaan tehdyistä päätöksistä, vaan velvollisuus korjata huonot päätökset. Harmi, ettei kunnanjohtaja Olli Riikonen ollut paikalla katsomassa dokumenttia.