Läheisyys on ystävyyden ensiaskel.

Joulupakinani 2023.

Kirjoitin muutama päivä sitten Viikko Pohjois-Karjala lehteen pakinaani ihmisen perustarpeiksi Suomessa; leivän, lämmön ja läheiset. Ruokaa meillä on. Asuntojakin. Tiedän molempien jakautuvan epätasaisesti ihmisille. Kukaan kuitenkaan ei kärsi kohtuuttomasti tai kärsi nälästä tai jää pakkasen armoille. Kiitos hyvinvointi Suomen. Kolmas kohta tarpeista, läheiset, on vaikeammin määriteltävissä tarpeeksi, vielä vähemmän puutteeksi. Sielläkin missä kokoonnutaan suurilukuisena Joulun viettoon.

Ihminen on kehittynyt sosiaaliseksi. Paras esimerkki tästä on perhepiiri. Isä, äiti ja lapset. Ehkä myös isovanhemmat. Tämä läheisyhteisön muistan omasta nuoruudestani. Ajan myötä läheisiksi tulivat naapurit lapsineen ja opiskelutoverit. Harrastukset ja työyhteisö toivat läheisiä ihmissuhteita. Muutamia ystäviksi saakka. Koulu ja yhteiskunta opetti näkemään läheiseksi kylän, kunnan, maakunnan ja koko Suomen. Eurooppaa on uskallettua tässä läheisyysmielessä sotaa käyvänä enää tuoda esiin.

Nyt kun ikää on karttunut riittävän paljon, huomaa läheisten vähenevän kiihtyvällä tahdilla. Läheiset kuolevat. Myös vanhenevat rinnalla samaa tahtia kuin itsekin. Liikkuminen ja yhteyden pito vaikeutuu. Kirjeet ja postikortit ovat harvinaisia yhteyden pidossa läheistenkin kesken. Ollaan netissä. Vanhukset sen ulkopuolella. Työpaikat ovat hajauttaneet perinteiset yhdessä asuvat perheet. Yhä useampi elää omaa elämäänsä. Vailla läheisiä. Vanhemmat ja varsinkin isovanhemmat. Leipää ja lämpöä on, mutta läheisiä entisessä mielessä vähän tai puuttuvat kokonaan. Hiljaisten, vanhojen, liikuntarajoitteisten kohdalla läheisten poissa olo korostuu. Varsinkin Jouluna. Perinteiset joulun vietto tavat lahjoineen ja ruokineen vievät muistot sellaiseen johon ei ole paluuta. Sen tajuaa jokainen. Myös vanhus.

Palaan alkuun. Ilman läheisiä ja heidän kanssaan hyviä ihmissuhteita elämä ei ole onnellista. Jokainen tarvitsee ohjeita, opastusta, kiitosta ja moitteitakin elämäänsä. Juuri läheiset ovat tähän tehtävään oikeita ihmisiä. Leipä ja lämpö ovat tärkeitä, mutta läheiset näitäkin tärkeämpiä. Ihminen voi elää yksin, mutta hänen ei tarvitse olla yksinäinen. Jouluna saattaa lahjat ja jouluruuat nousta arvoasteikolla, mutta korkeimpana siellä ovat läheiset ja heidän muistamiset. Olivatpa he paikan päällä tai poissaolevina sairaalassa tai toisella paikkakunnalla. Kirje, kortti, soitto läheiselle voi olla kohteelleen tärkeämpi kuin mikään muu maailmassa. Sen leivän ja lämmön lisäksi.

Läheisyys ei löydy sukukirjoista eikä seinänaapuruudesta vaan ihmisten välisestä kanssakäymisestä.

Hyvää Joulua!

 

Lukija määrittää lehden tarpeellisuuden

 

Lehti on lukijoille tarkoitettu

Jätän itärajan riepomisen muille. Siinä kansalaiset näyttävät olevan 70 %:sti yhtä mieltä. Vain persut koettavat löytää irtopisteitä toimilleen turhilla irtiotoillaan laillisuusvalvojaa vastaan. Toistaiseksi pistepussi ei ole ropissut.

Ihminen toimii mielipiteittensä ohjaamana. Siksi mielipiteisiin ulkopuoliset koettavat vaikuttaa. Otollisin aika vaikutukselle on kun kohde ei itse tunne miten pitäisi toimia. Silloin vähäisellä totuudella, jopa valheella voi ohjata ihmisiä haluamalleen asialla myötämieliseksi. Puoluepolitiikoilla, kirkoilla ja yhden asian "asiantuntijoilla" on vaara lipsua joskus totuudesta. Kuitenkin tiedetään ihmisen tarpeiden keskittyvän lopulta pariin perusasiaa, jotka ihminen on saanut syntymässään. Perustuuko ne evoluutioon vai mihin, lienee samantekevää.

Muistan 50 vuoden takaa amerikkalaisen tutkimuksen ihmisen vieteistä. Siinä tutkimuksessa kahdeksi suurimmaksi vietiksi tasavertaisesti nousi hengissä pysymisen ja suvun jatkamisen vietit. Siinä ratkaisua joutuu miettimään, jos kohdalle sattuu. Vieläpä jos valinnan joutuu tekemään toisen ihmisen sängyssä. Jätänkö kesken ja lähden karkuun? Tässä asia on huumorillinen, mutta tutkitusti vakava ja merkityksellinen.

Kokemuksesta ja muilta kerätyn tiedon perusteella voin kiteyttää ihmisen perustarpeet kolmeen tärkeimpään kohtaan. Ne ovat leipä, lämpö ja läheiset. Jonkun lyhyt aikainen puute, voi johtaa elämän pituiseen vaikutukseen. Minulle tämä kulmiopiste osui 1950-luvun alkuun, kun olin nostamassa 20 asteen pakkasessa lumiaitoja silloisen kunnalliskodin pellolla. Käsiä palelsi, kasvot ja eväät repussa olivat jäässä. Lämpöä etsittiin kaivamalla tunnelia lumiaidan viereen tuulen suojaksi. Ajattelin, että jos tästä pääsen, ei vaikeampaa ole tulevassakaan. Nyt tiedän, miten vähällä pääsee nauttimaan onnesta. Siihen tarvitaan vain lämpöä ja leipää. Näitä kahta en kieltäisi keneltäkään. Siksi en ottaisi vähävaraisilta pois tukia toimeentulolta tai asumiselta. Vaikka ne vaatisivat verohelpotusten poistamista hyvätuloisilta. Kolmas ihmisen perustarve, läheiset on tukipilari ja ohjeita antava kokonaisuus. Ihminen tarvitsee tukea toiminnalleen, joskus myös kiitosta, mutta yhtä tärkeää ovat ohjeet ja joskus myös moitteet. Niitä tarvitaan elämässä aina. Kukaan ei ole kaikki tietävä. Läheisen tuntee rehellisyydestä, jossa kiitos, moite ja ohjaus ovat tasapainossa. Tällainen läheinen on kullan arvoinen.

 Savo ja Pohjois-Karjala eivät voi kilpailla sanoilla eikä lehden nimellä keskenään. On tarpeetonta nostaa vaikutus- tai näkemyseroja lehden sisältöön tai vaikuttavuuteen. Lehden luettavuus on mittari, jonka lukija määrää. Jos lehden sisältö on haluttu lehteä tilataan ja luetaan. Myös monipuolisuus, joka sietää myös vaihtoehtoja omistajan ja julkaisijan mielipiteisiin tukee luettavuutta. On syytä huomata, ettei entisillä maakuntarajoilla ohjata valtakunnan asioita vaan nykyisin kaikki päätökset vaikuttavat kaikkeen. Pitää muistaa, että tavalliset kansalaiset vaikuttavat vaaleissa mihin suuntaan valtakunnassa mennään, enemmän kuin puoluekirjalla äänestäjät. Juuri heitä varten tätäkin puoluelehteä tarvitaan.

Äänestäjät heräilevät horrostuksestaan

Enemmistö päätöksillä on ongelmansa

Ei ole syytä lähteä paukuttelemaan henskeleitä, vaikka demarit nousivat Gallupin kärkeen. Odottelin näin tapahtuvankin, mutta pitkään siinä meni, että ihmiset heräävät erottamaan puheet ja todellisuuden. Suomessa ei ole pakkoa kurjistaa vähäosaisia ja jakaa samaan aikaan verohelpotuksia hyväosaisille. Ei ainakaan työllisyyteen vedoten. Kansan moraali kestää, että säästetään vähästäkin, mutta ei enää sitä, että rikkaille jaetaan samaan aikaan lisäetuja.

Gallupit osoittavat tämän hetkistä aikaa. Heilahtelut ovat mahdollisia tapahtumien mukaan. Kokoomus jököttää asemassa, johon rikkaat ja siksi itsensä luulevat sen asettavat. Persut tulee alaspäin sitä mukaa, kun palkansaajat huomaavat, ettei Purra ja Halla-aho olekaan paras mahdollinen ammattiyhdistysjohtaja. Varsinkin kun Riikka Purra esiintyy pääministerin elkein julkisuudessa sillä aikaa kun Petteri Orpo kiertää pikkutakin napit auki Euroopassa ottamassa selfietejä. Samalla Purra ilmentää itseään Suomen oikeistolaisimman puolueen johtajana. Kehnoimmin Gallupit kohtelevat keskustaa. Ollako vai eikö olla oppositiossa? Tukeminen hallitusta silloin kun rusina pullasta sieltä tipahtaisi, ei nosta kannatusta. Eikä lisää uskottavuutta oppositiossa. Demareiden menestys mielipidetiedustelussa osoittaa, ettei se yksin perustu henkilöön, vaan uskottavaan työhön oikeiden asioiden ja aatteen puolesta.

Hallituksella on kiire saada ohjelmaansa läpi. Ennen kuin se on pakotettu tavoitteistaan luopumaan, joilla palkansaajia aikoi rokottaa tai haalitus kaatuu. Tuntuu mahdottomalta hallituksen yritys rajata lakko-oikeutta mieleisekseen. Tai jopa kieltää lakot. Työehdoista ja palkoista ovat sopineet työnantajien ja työntekijöiden etujärjestöt . Sopimuksia voidaan jouduttaa työsuluilla ja lakoilla. On lakkoja, joita ohjaa ammattijärjestöt, on poliittisia lakkoja joita tukee järjestöt ja laajemmin yksityiset ihmiset. Viimeinen lakko on korpilakko, jota ei tue ja ohjaa kukaan. Korpilakko-oikeutta ei voi kukaan kieltää, ohjata tai hallitusti ohjata. Tämä tulisi ministeri Satosen ja hallituksen muistaa ennen kuin laittavat kätensä keitokseen, josta ei syötävää jää kenellekään.

Tohmajärvellä käy nettikeskustelu vilkkaana Kunnallistalosta ja sen alla olevasta "holvista". Erityisesti pian satavuotiaan talon remonttia näytetään pidettävän turhana ja kalliina. Kunnanjohtaja Mikko Löppönen on ottanut osaa nettikirjoitteluun selittäen taustoja ja päätöksentekoa . Hän selittää kuntalakia, sen velvoitteita ja hyväksyttyä kuntastrategiaa velvoittavana Kunnallistalon remonttiin. Joku strategian toteutuksessa on mennyt pieleen kun lukee nettiä. Valtuustoajaltani muistan kun strategiaan leivottiin ensimmäiseksi tahto kunnan pysyminen itsenäisenä kuntana. Pitäisi muistaa, että niin hallitusohjelmat kuin kuntastrategiat laaditaan enemmistö päätöksillä. Siksi osa ihmisistä ei niitä hyväksy. Annetaan ymmärtää kunta tärkeimmäksi. Organisaatioksi joka käyttää valtaa, kun se pitäisi olla yhteisö kuntalaisten palveluun.

 

Kirstin ja minun elämän yhteinen alku

 

                                                                                                                                                                  1                  

                                   Taksi ja vihkiminen yhteen sopii.

Tässä olisi tunti aikaa ja ukot ovat sekaisin kuin seinäkellot. Maitotilipäivinä käy usein tällä tavalla, ovat vanhemmat taksimiehet kertoneet. Rahat Osuuspankista saatuaan keräävät ukot porukan ja lähtevät Joensuuhun viinakauppaan. Silloin ei olla köyhiä eikä kipeitä. Ei ainakaan porukan silmissä.Ja tulomatkalla.

Matkaa olisi vielä 10 km, mutta aika käy vähiin. Puheista on vaikea päätellä kenen pihaan ensimmäisenä ajettaisiin. Kenelläkään juuri nyt ei olisi haluja ajaa kotipihaan. Vaimon ja kotiväen silmiin. Äkki yksi keksii Akkalan kaupan. On saatava kaljaa kyytipojaksi. Yritän estellä. Minulla olisi kyyti luvattuna puolentunnin päähän. Ei ole aikaa, jos Riikolaan halutaan ehtiä. Asialle eivät ukot anna merkitystä. Anna kyyti toiselle taksille, ehdottavat. Silloin keksin ratkaisun kyytiongelmaan. Akkalan kaupan vastapäätä on Vatasen Mikon taksi. Ehdotan ukoille, että jatkavat matkaa Mikon autolla. Sekavassa puheessa en saa selvää kannatetaanko ehdotustani vai vastustetaan. Kysytään, mikä se niin tärkeä kyyti on, että sinun pitää ajaa. Eikö meidän rahat kelpaa. Sanon kysymyksessä olevat hääkyydin pappilaan. No, sen osaa ajaa muutkin, on porukan mielipide. Aika alkaa olla lopullaan. Päätän sanoa syyn, miksi minun pitää ajaa kyseinen kyyti itse. Kysymyksessä on oma vihkimiseni Kirkkoniemen pappilassa. Ukot hämmästyvät ja keräilevät tavaroitaan auton lattialta. Toivottelevat onnittelujaan. Ymmärtävät kyydin tärkeyden, mikä osoittaa, että humalassakin ihminen osaa laittaa asiat tärkeys järjestykseen. Se selviää ukkojen lähtöhurinoissa.

                                                Kiirettä pitää

Aikaa pappilaan ajoon ja vihkimiseen on reilut puoli tuntia. Seurusteluun Kirstin kanssa oli hurahtanut 6 vuotta. Siitä ainakin puolet kihloissa. Yhdessä ei asuttu. Oltiin meillä, heillä tai muualla. Se oli tullut meille tavaksi. Kunnes anoppi Hilja oli saanut tarpeekseen. Sanoi, että nyt se mulkkaaminen saa loppua. On parasta lopettaa tai mennä vihille. Totuus oli tullut eteen. Sanoin Hiljalle, että tilaa sitten vihkiminen pappilaan. Häitä en suostu viettämään. Toinen ehtoni oli, että meidän vihkiminen on oltava ennen siskoni Kaijan ja sulhasensa Jukan häitä. Luulin ehdoilla tilanteen rauhoittuvan. Ainakin joksikin aikaa. Näin ei tapahtunut. Anoppi tilasi vihkimisen pappilaan. Kolme päivää ennen siskoni häitä. Tämän hetkinen kiire ei johtunut anopista, ei vihkiajasta vaan siitä, että uutena taksiyrittäjänä oli ajettava kaikki kyydit mitä sai, myös omana vihkipäivänä. Oma osansa oli sillä, että auto oli ostettu viimeistä varapyörää myöten velaksi.

Niinhän siinä kävi, että morsiamelta ja muilta vihkimiseen osallistuvilta, joita olivat vain Kirstin ja minun vanhempani sekä Vuorikarin Liisa ja Yrjö, hermot pettäneet odotteluuni ja lähteneet Pulkkisen Topin taksilla pappilaan. Minulle oli varattu peseytymis- ja pukeutumisvarusteet valmiiksi. Pukukin levitetty sängyn päälle hengarista. Näytti, että ehtisin Kirkkoniemen pappilaan sovittuun klo 6:teen mennessä. Juuri ja juuri. Onneksi oli kuiva pakkasen purema keli. Ei liukasta eikä lunta. Paikalla pappilan rappusilla odotti morsian ja vihkiväki. Kiire helpottui.

 

                                                          Rovasti Siilas Leskisen viimeisiä vihkimisiä                            2

Siirryimme rappusilta sisään. Minä ainakin jännityksen vallassa. Olin vanhan kansan kasvattama, jolle naimisiin meno ei ollut mikään rakkauden tai pikaisen oivalluksen täyttymys. Mikä se oli aiheutti jännityksen. Jotain tulin jättämään taakseni. Jotain uutta tuli tilalle. Mitä? Heitimme päällysvaatteet eteisen naulakkoon. Kenellä niitä oli. Rovasti tuli pyytämään saliin ja osoitti meille paikan tulo-ovemme eteen. Salin korkea kakluuni jäi oikealle puolelle. Kirsti ja minä saimme paikan keskeltä. Rovasti Siilas Leskinen asettui eteemme raamattu käsissään.

En muista laulettiinko tilaisuuden alussa, lopussa tai ollenkaan. Ajatukset, mikäli niitä oli, harhailivat todellisuuden ja harhan välillä. Kirkko ja uskonto opetuksineen vaikutti varmasti asiaan. En pohtinut onko vihkiminen tarpeen, turha vai seremonia meille. Vai vihittiinkö meidät vanhempien toivomuksesta ja tahdosta? Kirkkohäät eivät minusta olleet meille sopivia. Eivätkä hääjuhlat lahjoineen ja pönötyksineen. Minusta tuntui vihkiminen lupaukselta itselleni mennä liittoon itse valitsemani ihmisen kanssa. Sellaisen joka oli samaan valmis kanssani sekä jakamaan tulevan elämän hyvät ja huonot puolet. Tunsin ottamani vastuun tulevaisuudesta Kirstin kanssa. Siksi minun oli helppo vastata kun rovasti kysyi; tahdon.

Vihkiseremonia oli lyhyt. Kesti ehkä varttitunnin. Rovasti onnitteli kätellessään. Näin jälkikäteen ajatellen vihkiminen juuri näin voi olla eduksi parisuhteen kestämiselle. Uskon, että juuri vastuu on ollut kantamassa suhdettamme silloin kun meillä on ollut vaikeuksia. En ole höpöttänyt koskaan rakkaudesta. En silloinkaan kun Kirsti sitä on joskus kysynyt. Olen sanonut kyllä; rakastan, rakasta, mutta siihen se yleensä on jäänyt. Olen ajatellut rakkauden näkyvän toiminnassa, en sanoissa. Luulen vaimonikin siihen tyytyneen.

Isä ja äiti olivat omatoimisesti järjestäneet meille kahvitilaisuuden pappilasta tulolle. Siskoni ja Jukka muistaakseni olivat kahveilla. Vihkitilaisuuteen ei heitä toivottu. Äiti oli luvattu kutsunut veljensä Väinön Selma vaimoineen vihkikahville. Tulivat Järventakaa saakka Immosen Palin taksilla. Kirstin siskokaan ei ollut pappilassa eikä meillä kahvilla. Toivomustani pienistä häistä oli noudatettu. Ihmettelin kun ainoista kutsutuista toinen oli poissa. Vuorikarin Yrjö. Liisa vaimo kertoi Yrjön joutuneen Tohmajärven jäälle, jonne Leson pojista joku oli hukkunut jään pettäessä.

Kahvit juotuamme siirryimme Kirstin kotiin, jonne oli järjestetty saman lainen kahvitilaisuus. Nyt vieraisiin oli liittynyt Kirstin sisko Meeri perheineen. Väinö ja Selma olivat lähteneet kotiinsa. Rantasen tuvan uuninpankolla makaili vanha nainen ja mies. Sellaisia kierteli vielä niihin aikoihin pitäjillä. Olivat päivän tai pari talossa johon otettiin. Lepäsivät ja söivät mitä talosta tarjottiin. Kylällä tiedettiin, että Rantasessa ei köyhääkään kiertäjää jätetty ulos. Siellä uunilta he seurasivat juhliamme. En muista miten heidät kestittiin. Vuorikarin Yrjökin liittyi seuraamme. Kertoi hukkumisonnettomuudesta. Yrjö otti kamerallaan meistä hääkuvat. Ne ainoat. Sekin homma meni matalalla profiililla. Kahvittelun jälkeen siirryimme Liisan ja Yrjön kanssa uuteen pieneen kotiimme. Se oli muunnettu käytöstä pois jääneestä poliisiputkasta. Äiti Jenny ja isä Lassi olivat kustantaneet ja huolehtineet remontista. Yksi pullo oli varattu loppuillaksi. Se riitti. "Putkassa" elelimme Kirstin kanssa pari ensimmäistä yhteistä vuottamme. Ja yhteinen elämä on jatkunut eri paikoissa edelleen. Tuntuu, että 67 vuotta vihkimisen jälkeen alamme tuntea toinen toisemme. Onko yhteiselämä perustunut rakkauteen vai vastuuseen? Se lie loppu tulemana sama.

Tällä kertomallani en pyri osoittamaan kenellekään onnea tai onnettomuutta. Tämä on Kirstille ja minulle sopinut järjestelmä. Jokaisen on elettävä oman mallinsa ja valintojensa mukainen elämä.

Lakat on kerättävissä, lakot tuloillaan

 

(Pakko+työ)-tuet=lakko

Otsikko on laadittu yhtälön muotoon, joka hallituksen ja ammattiyhdistysten on ratkaistava. Yhtälön on muodostunut asioista ja sanoista joita osapuolet ovat budjettikirjan julkitulon jälkeen käyttäneet. Hallitus tarjoaa puheissaan pakon ja työn lisäämistä sekä tukien leikkaamista. Ammattijärjestöt neuvotteluja ja onpa lakkoakin vilauteltu. Tässä on syytä muistaa, ettei asioita ratko organisaatiot, vaikka niiden taakse halutaan usein piiloutua, vaan ihmiset jotka niissä toimivat. Näin hallituksessakin.

Suomi on demokraattinen maa. Siihen pääsemiseen on vaadittu lakkoja ja sopimista. Demokratiaan kuuluu vapaat vaalit ja poliittiset puolueet. Pääasiallinen jako vaihtelee oikeiston ja vasemmiston vaihdellessa johdossa. Toki pien- tai muitakin puolueita vaaleihin osallistuu. Jätän luettelun tähän tarkoituksella. En osaa asemoida esim. persujen ja kepun asemaa tämän päivän puoluekarttaan. Kuuluvatko oikeistoon, vasemmistoon vai ei kumpaankaan.

Niin demokratiassa kuin eletäänkin näyttää poliittisilta päättäjiltä, eritoten nyt hallitukselta unohtuneen mitä vallassa olo edellyttää. Olipa vaaleissa saanut sitten enemmistön niukasti tai ns. yksinkertaisen enemmistön, demokratia asettaa asioiden hoidolle rajat. Niiden hoitoon kuuluu vaalilupausten toteuttaminen mutta myös huolehtiminen oppositioon jääneiden kohtuullisista tarpeista. Tämä viimemainittu ja sen puuttuminen on mielestäni asia, joka ei täytä ja oikeuta hallitusta käyttämään titteliä demokraattinen hallitus. Kyykyttämällä köyhiä ja ammattijärjestöjä ja antamalla etuja heille, joilla jo on eniten, ei täytä demokraattisesti johdetun valtakunnan perusteita. Reaalimaailmassa elävä tietää, että yhtälön loppuosaa ei yhtälön alkuosalla, edes lailla  saada ratkaistua pois yhtälöstä.

Tohmajärvi yrittää saada lisäasukkaita 1000 e kertakorvausasumistuella mikäli olen asian oikein ymmärtänyt. Tuen saantisäännöt ovat sekavat ja koskevat työikäisiä. Kokemuksesta tiedän Tohmajärvellä yliarvostettavan työtä, teollisuutta ja vanhaa joka tuskin koskaan enää palaa takaisin. Samalla unohtuvat eläkkeellään ja oheistyöllä toimeentulevat ikäihmiset. Tutkimuksieni perusteella kerron esimerkin. Eläkeläispariskunta lähti ja vei mennessään 8 vuoden aikana eläkkeensä 268800 e, joista oli verot jo maksettu. Mukaan meni 127000 e puhdasta rahaa, joista myös oli verot maksettu. Tuosta eläkkeestä pariskunta käyttää joka kuukausi päivittäiseen elämiseensä n.2800 e/kk. Sievoinen summa minkä kunnan hyvänsä palvelutuotantoa lisäämään. Jos saavi vuotaa on viisasta tukita vuodot kuin lapata lisää vettä vuotavaan saaviin.

Pressavaalit ovat tulollaan. Gallupeilla mitataan kannatusta ehdokkaitten kesken. Haaviston kannatus nyt on 28% ja Väyrysen 1%. Muut sopivat näiden väliin. "Pekuloijaan" miten käy eka kierroksella ja miten toisella. Minä olen yksinkertainen ihminen ja äänestän presidentiksi parhaaksi katsomaani henkilöä. Ammattitaidon, osaamisen, koetun kansalaiskunnon perusteella. Annan ääneni kertavaalia varten. Jos se ei riitä, palaan asiaan tarpeen mukaan. Mielestäni kannattaa harkita tarvitaanko yksi, kaksi vai useampi äänestys kansalaisten mielipiteen selville saamiseksi. Kerta rytinä voisi olla parempi kuin pitkä kitinä.