torstai 16. lokakuuta 2008

Avoin kirje vanhustyön saneeraajille

Tehän tiedätte kaikki mihin tartutte. Teillä on koulutus ja kylmää harkintaa päätöksillenne. Te ette kuuntele niitä, jotka kertovat menneistä ajoista. Siitä, miten ennen opetettiin ja miten opetettuun tavoitteeseen pyrittiin.
Taloudellisesti elettiin silloinkin niukkuudessa, mutta rahavaje sivuutettiin henkilökohtaisilla ominaisuuksilla. Jo hoitotyöhön pyrittäessä moni tunsi tulevansa kutsumusammattiin.
* * *
Demareiden vaalihuoneella jo eläkkeellä oleva hoitohenkilö antoi minulle käsin kirjoitetun listan. Lista oli hänen opiskeluajaltaan. Listassa oli laitettu tärkeysjärjestykseen hoitotyön periaatteet. Seuraavassa periaatteet samassa järjestyksessä:
1. Inhimillisyys. 2. Yksilöllisyys. 3. Kokonaisvaltaisuus. 4. Jatkuvuus. 5. Tehokkuus. 6. Taloudellisuus.
Näin siis ennen opetettiin ja tähän hoitajat pyrkivät. Sitä ei ole syytä epäillä. Uskallan väittää, että tämän päivän vaikuttajat ja virkamiehet ovat kääntäneet listan juuri päinvastaiseksi. Taloudellisuus on ykkös asia ja inhimillisyys tulee kuutosena, jos vielä sinäkään.
Kiitän listan antajaa. Tällainen terveinen on parasta palautetta ja ohjenuoraa tulevaan erityisesti luottamushenkilöille.
Jos minut valitaan jatkamaan luottamushenkilönä, tulen listaa käyttämään aina silloin kun vanhusasioita ollaan laittamassa uuteen järjestykseen, jossa talous kulkee ensimmäisenä tavoitteena. Tämä on lupaus ja tätä on helppo toteuttaa, koska itse yhdyn täysin listan järjestykseen.
Tässä ennakko terveiset sote-innokkaille. Toivottavasti nahkurin orsilla tavataan. Ja jos ei tavata toivon, että intoilijat itse ovat nauttimassa hoivasta, jossa taloudellisuus kulkee ensimmäisenä tavoitteena.

Ei kommentteja: