Johtajat häippäsevät.

Jos Kirsi Hämäläisen lähtö Kiteeltä toteutuu tietää se sitä, että Keski-Karjalassa johtokulttuuri tulee muuttumaan. Kitee on ollut veturi ja siksi sen kaupunginjohtajalla on ollut johtava asema seutukunna tapahtumiin.
Tähän kun lisää Kesälahden kunnan ja sen johtajan Jorma Turusen häipyminen titteli ja osoiteluettelosta sekä Rääkkylän kunnanjohtaja Yrjö Erosen siirtyminen eläkepäiville, jää vanhoista johtajista Keski-Karjalaan roikkumaan vain Olli Riikonen. Roikkumaan siksi, että hänkin on hakeutunut toistuvasti pois Tohmajärveltä.
******
Kirsi Hämäläisen lähtö ei mielestäni ole yllättävä. Pikemminkin odotettu. Hänen pitkä vuorotteluvapaansa oli selvä esimerkki ajatusten olevan jossain muualla kuin Kiteen asioissa. Olihan juuri vuorotteluvapaan aikaan kuumimmat asiat esillä esim. Helli-liikelaitoksen kohdalla. On muistettava Kirsi Hämäläisen oleen tiukka Hellin rakentaja ja kannattaja.
On uskottavissa, ettei Kirsi Hämäläinen voi Hellin kohdalta olla tyytyväinen sen lopputulemaan. Tuskin moni kuntalainenkaan.
******
Kitee on on kokenut kovia juuri Kirsi Hämäläisen johtaja-aikana. Kaikkea ei tietenkään ole syytä panna hänelle taakaksi. 
Työpaikkoja on menetetty, yrityksiä on kaatunut tai lähtenyt paikkakunnalta. Velat ovat kasvaneet j.n.e.
Asioiden hoidosta voi antaa moitteita, mutta syylliset siihenkin löytyvät saman ajan luottamushenkilöistä ja heidän toimistaan. Joskus tuntuu kuin he eläisivät mielipiteineen jossain sota-ajan jälkeisissä tunnelmissa.
Täten ajateltuna kiteeläiset ovat saaneet sitä mitä ovat vaaleissa tilanneet. Jos tyytymättömyyttä kiteeläiset tahtovat asioiden hoitoon esittää Kirsi Hämäläistä tai luottamushenkilöitä kohtaan, olisi paikallaan vilkaista peiliin. Siellä se äänestäjä katsoo, joka on valinnut kaipunginjohtajan ja luottamushenkilöt asioiden hoitoon.
******
Kiteellä ja niin myös Tohmajärvellä on harrastettu hallintokulttuuria, jossa ei aina ole ollut tolkun häivää. Demokratiasta ei voi puhua. Niin pitkään kuin näin jatketaan ei tulevaisuus paremmalta tule näyttämään.
Jos Kiteellä on ennen tippunut, niin nyt lorisee.
Jos ja kun Kirsi Hämäläinen jättää Kiteen, on syytä toivottaa hänelle menestystä minne hän sitten meneekään. Kirsi tarjosi minulle hyvät pullakahvit kun Helli-liikelaitoksen perustamisaikloihin koetin käännyttää häntä kuntayhtymän kannattajaksi. En onnistunut. Olli Riikonen ilmeisesti oli kahvitellut ennen minua.      

Lyhyesti

Olen pitänyt tapanani seurata kuntarakenneuudistusta ja sote-asioita tälläkin palstalla. Nyt näyttää maan hallitus valinneen edellä kysymyksessä olevien asioiden hoitoon tavan, joka pudottaa ainakin meikäläisen kyydistä.
Mikään lausunto, kannanotto tai suunnitelma ei ole muutamaa päivää enempää voimassa kun jo uutta tupataan putkeen. Jos kysymyksessä olisi jokin muu konklaavi kuin maan hallitus, niin ymmärtäisin. Nyt en ymmärrä.
On parasta hypätä kommentoimasta sellaista, joka ei kestä muutamaa päivää enempää voimassa.
Himasineen, Hautaloineen ja Kyproksineen saavat olla rauhassa seuraaviin eduskuntavaaleihin saakka. Mitä sitä ottaa päänsärkyä sellaisesta taudista, jolle ei näytä löytyvän lääkettä.
******
Kitee, tuo rakas naapuri elää uutta tulemistaan Kesälahden kanssa. Luottamus- ja virkahenkilöt etsivät sijaa hallinto-orrella.
Puoluepoliittisesti kiteeläiset ovat tottunet seuraamaan keskustalaista elämän menoa. Niin myös Kesälahdella. Nyt aate ei taidakaan yhdistää. Kiistaa löytyy asiasta kuin asiasta.
Tämmöinen meno ei tiedä hyvää tulevaisuudessa, vaikka osa demareista näyttääkin lähestyvän vanhaa menoa. Keskusta johtaa ja valitut demarit myötäilevät.
Luulisi orsipaikkakiista olevan niin pieni juttu, jos sitä vertaa mitä Kiteen työpaikka-asioissa tapahtuu, että se jätettäisiin sivummalle.
******
Ja orsipaikasta lienee kysymys siinäkin, kun Maija Kaalimaa tekee ilmoituksen kaupungin hallituksen toimista. Hän näkee kaupungin hallituksen syyllistyneen työpaikkakiusaamiseen.
Asiasta syntyy soppa sen näkee jo kauaksi. Kysymyksessä on työnantajan ja työntekijän välinen "kiista." Asia mutkistuu kun toinen osapuoli on poliittisin perustein valittu (no niinhän lienee Kaalimaakin), vaikkakin toimii ikään kuin työnantajan ominaisuudessa.
Jonkin verran työsuojeluasioissa aikoinani toimineena luulen, että tapahtumia työpaikka-asioiden aiheuttamilla muutoksella,  nimen omaan nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa, on kohtuullisen vaikea nimetä työpaikkakiusaamiseksi.  
Edellinen työpaikkakiusaamisjuttu oli Kiteellä, kun lääkäri Anttonen dokumentuilla mielstäni aiheettomilla kanteluilla "kiusattiin" pois Kiteeltä.  
Yhteistä näyttää olevan, että edelleen luottamushenkilöinä ja virkahenkilöinä jatkavat samat henkilöt, jotka Anttos-päätöksellään saivat lääkärit karstamaan Kiteetä.  
Katsotaan miten tämä asia etenee Kiteellä. 
******
Tohmajärveltä ei juuri nyt ole kommentoitavaa. Kunnanjohtajallakaan ei tiettävästi ole hakupapereita vetämässä mihinkään suuntaan.
Niin kuka tietää, jos ennen aikaiset vaalit ovat syksyllä? Jos sitten. 

Mailma ei ole muuttunut, vaan Sirpan mielipoiteet

Hämmästyksellä olen lukenut pari viimeisintä Sirpa Suomalaisen kolumnia Karjalaisesta. Hänhän on muuttanut mielipiteensä 180 astetta vuoden takaisista. 
Kesälahden kuntaliitoksen valmistelussa ja uutisoinnissa Karjalaisessa  (26.11.11) jutussaan "Sahataan sitä oksaa, jolla istutaa", Sirpa Suomalainen asettui kuntaliitosasiassa Kiteen vaihtoehdon puolelle. Savonlinnan vaihtoehdon puolestapuhujia hän "pojitteli ja nimesi heidät pieneksi ärhäkäksi joukoksi".
Nyt Sirpa näyttää muuttaneen mielipidettään Kiteen erinomaisuudesta. Että sillä lailla.
Pidin Sirpa Suomalaien silloista kirjoitusta  kuntademokradiaa loukkaavana. Kirjoitin siihen vastineen Karjalaisen yleisön osastoon, joka muistaakseni korjauksen jälkeen julkaistiin.
Vastineeni puolestaan sai Kesälahden toisen vahvan naisen Leila Luukkaisen opastamaan allekirjoittanutta kirjoittamisessa. Leila kirjoitti otsikolla "Tuunasen peili hukassa."
Kyseistä juttua ei ole minulla tallessa. Lunta siinä tuli tupaan tältä nykyiseltä "Moskovan kirjeenvaihtajalta." Hän näyttää menettäneen kiinostuksensa Keski-Karjalan asioihin siirryttyään Venäjälle. Pikku juttujahan nämä ovatkin etäältä katsoessa.
Takin käännösten kunniaksi liitän yhden kannanottoni Leidien kylvetyksen kunniaksi otsikolla "Kalikka kalahtaa."
Niin ne naistenkin, ainakin Sirpa Suomalaisen mielipide näyttää muuttuneen. Kiteekin maistuu kirpakalta. 

Kalikka kalahtaa

On vaikea ymmärtää Leila Luukkaisen kiinnostusta henkilöäni kohtaan Suora linja kirjoituksessaan ”Tuunasen peili hukassa”.

Asia sisällöltään se ei juuri kosketellut kirjoitustani ”Väheksyykö toimittaja kuntademokratiaa”, jonka olisi luullut olevan keskeistä kirjoitusaiheeksi. Kirjoittaessaan kahdeksan kappaleiseen juttuunsa nimeni kahdeksan kertaa, joko opetusmielessä tai osoittakseen olevani väärässä, Luukkainen poistaa alkuperäisen aiheen keskustelusta.

Vaikuttaako Leila Luukkaisen kirjoitusmotiiviin se, että hän on ollut Keski-Karjalan asioihin keskeinen vaikuttaja olemalla aikaisemmin Kesälahden kunnanvaltuuston puheenjohtaja ja Seutuvaltuuston puheenjohtaja? Vai se, että Sirpa Suomalainen ja Leila Luukkainen asuvat molemmat Kesälahdella?

Kesälahden talous horjuu. Helli-liikelaitos, jonka perustamisessa Seutuvaltuuston puheenjohtajana Leila Luukkainen oli avainhenkilö, elää loppunsa aikoja.

On totta, että niin Seutuvaltuuston tarpeellisuuteen kuin sen toimintaankin olen ollut kriitinen. Arvioni on ollut oikeassa siinä mielessä, että Seutuvaltuuston toiminta on uinahtanut. Se todettiin myös Karjalaisessa.

Kritiikkiä olen osoittanut erityisesti Helli-liikelaitosta kohtaan jo sen perustamis vaiheessa. Sittemmin myös Hellin toiminnan aikana. Tähän minulla on ollut näköala paikka yhtenä Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenenä.

Olen kirjoittanut myös Keski-Karjalan kuntien yhteistyöstä ja jopa mahdollisista kuntaliitoksista. En koskaan niin, että pitäisin jotain kuntaliitosvaihtoehtoa toista parempana. Niistä päättävät yksin kunnanvaltuutetut. Myös Kesälahdella. Tätä korostin ja korostan myös tässä kirjoituksessani.

Peiliin ja myös peruutuspeiliin katsoen olen blogiini ja lehtiin kirjoittanut ”uupumatta” noin 1000 kirjoitusta.

Lopuksi. Olen mielipidekirjoittaja. Teen kirjoitukseni omasta näkemyksestäni käsin. Niihin voi yhtyä tai olla yhtymättä. Erityisesti blogini on antanut kirjoitus mahdollisuuden esittää mielipiteeni vapaasti.

Noudatan Journalistin ohjeita vuodelta 2011 sen kaikilta 7:ltä ammatillistä asemaa koskevalta kohdalta. Vaikka olen vain mielipidekirjoittaja.

Ohjeiden kohta neljä kuuluu: ”Journalisti ei saa käyttää asemaansa väärin. Hänen ei pidä käsitellä aiheita, joihin liittyy henkilökohtaisen hyötymisen mahdollisuus, eikä vaatia tai vastaanottaa etuja, jotka voivat vaarantaa riippumattomuuden tai ammattietiikan.”

Journalisti en ole. Ymmärtääkseni journalistin titteliä ovat oikeutettuja käyttämään toimittajat, jotka kirjoittavat ammatikseen. Juuri heiltä pitää vaatia erityisesti korkeaa ammattietiikkaa.

Veijo Tuunanen

 

Heille, joille ei tule UutisAlasin

Alla oleva muistelujuttu on julkaistu UutisAlasimessa viime keskiviikkona. Koska kaikille ei ehkä tule kyseinen lehti, laitan jutun heitä varten blogiini.
Niin kuin on saatu lehdistä lukea Pohjois-Karjalan osuuspankeissa käy uusjako. Eilen sai lukea Kesälahden osuuspankin yhtyvän Uukuniemen osuuspankin kanssa. Miksi ei Kiteenseudun osuuspankin kanssa?
Tuntuu kuin jotain sellaista on ilmassa, josta emme vielä tiedä mitään. Tieto voisi lisätä tujskaa.

Pankit lähtevät, rakennukset jää

Tohmajärvellä on vielä yksi pankki. Se on Kiteen Seudun Osuuspankki. Meneillään olevan Osuuspankki fuusion toteutuessa yhtyisivät Juuan, Joensuun ja Kiteen Seudun Osuuspankit Pohjos-Karjalan Osuuspankiksi.

Olisiko fuusion jälkeen Tohmajärvellä enää pankkia, on kysymyksen alainen asia. Nykyisistä pankkipalveluistani olen kirjoittanut blogissani ja Nelosissa. Niiden lisäksi vanhojen aikojen osuuspankkimuistelu lienee paikallaan juuri nyt.

Ensimmäinen kosketukseni osuuspankkiin tuli jo seurustelu aikana. Sain kuulla, että paikka, jossa tulevan vaimoni kanssa radiota kuuntelimme, oli kassakamari.

Tuleva appiukkoni oli ollut yksi Kemien Osuuskassan perustajajäsenistä ja oli hoitanut kammarissa kassanhoitajan tehtäviä vuosikaudet. Tästäkö lie johtunut se, että vaimoni nuoruudessaan oli ollut Osuuspankissa kesäharjoittelijana.

Myöhemmin kotini ja uuden osuuskassarakennuksen väliä oli vain parikymmentä metriä. Kassan talo sai myös vetensä meidän kaivosta.

Oli siis luonnollista pyytää Osuuskassasta velkaa, kun havittelin ryhtymistä taksiautoilijaksi. Velka luvattiin yhdellä ehdolla. Sillä tulisi ostaa uusi auto. En pystynyt täyttämään kyseistä ehtoa ja päädyin yksityisen henkilön rahoitukseen, joka ei ollut kuitenkaan appiukkoni.

Paradoksaalista on, että ensimmäinen taksiajoni oli osuuskassa isäntien tilaama kyyti, joka käsitti matkan Imatralle – Lappeenrantaan – Mikkeliin – Kuopioon ja sieltä takaisin Tohmajärvelle. Matka tehtiin ostamallani käytetyllä autolla, jonka kyytiä isännät jaksoivat vähän ylikehuakin.

Molemmin puoleiseen luottamukseen ja palvelualttiuteen siihen aikaan kuului käyttää lähipalveluita. Sanat, jotka nyky Suomessa ovat menettämässä merkityksensä erityisesti pankkimaailmassa.

Vai mitä mieltä olette siitä, että Osuuspankin johtaja Matti Putkinen toi aamulla minulle shekin. Sillä minun piti jonkin muun kyydin yhdeydessä tuoda Joensuun Suomenpankin konttorista huomenna jaettavat tohmajärveläisten maitotilirahat.

Maitorahat saattoivat joskus ottaa pitkätkin kyydit autoni hansikaslokerossa, johon ne juuri ja juuri sain sullotuksi. Aina rahat päätyivät oikeisiin osoitteisiinsa.

En yleensä harrasta muisteluita. Vertailuja entisen ja nykymenon kesken kylläkin.

Veijo Tuunanen.

www.kotipalsta.blogspot.com

www.neloset.fi

Mielipiteen vapaus

Onko aitoa mielipiteen vapautta? Aina silloin tällöin ajaudun sitä pohtimaan. Sanan vapautta en ole tarvinnut epäillä edes omalla kohdallani. Pysyvän ihmissuhteen kanssa keskustellessanikaan.
Mielipiteen vapaus on jotain suurempaa. Sellaista, jota aivot tuottavat, mutta jota ei jostain syystä ole viisasta työstää sanoiksi toisten luettavaksi tai kuultavaksi.
Jo lapsena saatetaan meille opettaa, ettei saa möläytellä kaikkea sitä mitä mielessä liikkuu. Tällä lienee tarkoitettu jotain itsesensuurin ja mielistelyn kaltaista olotilaa. Pitää harkita mitä sanoo kenellekin. Tämä oppi näyttää seuraavan varsinkin poliitikkoja läpi elämän. Ja muitakin henkilöitä, joita voidaan kutsua opportunisteiksi.
Syvintä opportunismia on kun ei sano mitään.
******
Yrittäessäni toteuttaa omalta osaltani mielipiteen vapautta, en mielestäni ole joutunut möläyttelemään asioita. Olen mielipiteineni tullut julkisuuteen pohdinnan jälkeen asioista, joita olen esim. kirjoituksissani pitänyt ajankohtaisina ja tärkeinä.
Monta kertaa olen joutunut miettimään ja muuttamaan mielipiteitäni. Olosuhteet ja kehitys yhteiskunnassa on mennyt siihen suuntaan, että entisillä mielipiteillä ei ole ollut mahdoillisuutta toteutua. Tai on tullut täysin uusia asioita, jotka ovat jyränneet vanhojen asioiden yli.
Jotkut sanovat tätä takin käännöksi. Sanokoot. Perustellut mielipiteen muuttamiset vievät asioita eteenpäin paremmin kuin jääräpäinen pysyminen vanhassa, joka on tullut mahdottomaksi toteuttaa.
******
Kuntarakenne uudistus on asia, jossa olen muuttanut mieltäni. Paluumuuttajana Tohmajärvelle tullessani yli kaksikymmentävuotta sitten olin itsenäisen kunnan innokas kannattaja.
Kymmenen vuotta sitten kannatin yhtä yhteistä kuntaa Keski-Karjalaan. Kirjoitin asian puolesta paljon juttujakin lehtiin. Aina niin innokkasti, ettei niitä aina katsottu lehdissä mielihyvällä.
Nuo edellä kerrotut ajat ovat olleet ja menneet. Yhteiskunta on edennyt tilanteeseen, jossa noilla ajatuksilla ja ratkaisuilla ei päästä puusta pitkälle.
Kannatan kuntaratkaisuissa leveämpiä hartioita, joita ei sitten muutaman ajan päästä tarvitse ryhtyä leventämään. Jokainen kunta tehköön itse ratkaisunsa. Tohmajärven kohdalta näyttäisi viisaimmalta liittyä Joensuuhun.
Perusteluja olisi ratkaisulle vaikka kuinka paljon. Jätän ne tällä kertaa tuonnemmaksi.
Tämän hetken tärkein asia tavalliselle kuntalaiselle on saada ensimmäiseksi uusi kuntarakenne voimaan ja heti perään sote.
Muu poliittinen hömpötys saa odottaa.    

Näinkin tekee osuuspankkiväki

Seuraava juttu ei kelvannut Karjalaisen mielipidepalstalle. Mielestäni juttu sopii juuri meneillään olevaan pankkifuusioaikaan. Siksi julkaisen tässä. Varsinkin kun jutussa on joka sana totta ja koettua, Ihmettelen mhin rakoon fuusiossa joutuu tavallinen pankin asiakas.

Onko Osuuspankki enää paikallispankki?

Olen Osuuspankin jäsen kuten myös vaimoni. Maksaessamme aikoinaan osuusmaksun oli meillä käsitys Osuuspankin toiminnasta, että se on maaseutua ja siellä asuvien elinehtojen puolustaja.

Käsitystämme tuki erityisesti se, että vaimoni kotona oli perustettu Osuuskassa, jonka pohjalta oli muodostunut nykyinen paikkakunnan Osuuspankki. Vaimoni kodin kassakammarissa vaimoni isä, osuuskassan perustajajäsenenä hoiti vuosikaudet kassan asioita.

Olemme viime aikoihin asti ymmärtäneet, että pankkien toiminta varsinkin maaseudulla perustuu kaksipuoleiseen vuorovaikutukseen. Asiakas säästää rahaa pankkiin ja pankki asiakkaan tarpeiden mukaan antaa rahaa lainaksi tarvitsijalle.

Pankkitoiminta perustuu molempien osapuolten luottamukseen ja rehellisyyteen.

Erityisesti viimeaikaisissa keskusteluissa on korostettu liikelaitosten ja myös Osuuspankkien yhteiskuntavastuuta.

OP-Pohjola-ryhmän pääjohtaja Reijo Karhinen kertoi taannoin TV.ssä johtamansa liikelaitoksen loistavasta tuloksesta. Vähäisenä jäsenenä olin hyvilläni tapahtumasta, kunnes asemani jäsenyydestä muuttui rahan tarvitsijaksi.

Olimme onnistuneet vuosikymmenien aikana säästämään rahaa sen verran, että kun avautui mahdollisuus ostaa osuus vaimon entisen kotitilan metsämaista, päätimme toteuttaa kaupan.

Rahat kauppaan menivät lähes viimeistä senttiä myöten. Mutta hätäkös tässä. Olimme pankin jäseniä ja rahaliikenne oli hoidettu kokonaan Osuuspankin kautta. Luottoa pitäisi löytyä.

Lukuisten Helsingin kautta välitettyjen maksullisten soittoyritysten jälkeen pääsimme pankkivirkailijan puheille. Tarkoituksemme oli nostaa koskaan aikaisemmin käyttämäämme 1600 euron ”limiittiä” muutamalla tuhannella, kunnes eräästä toisesta puun myynnistä tulevat rahat ehtivät käyttöömme.

Koskaan eläissämme emme ole olleet velkaa pankille. Uskoimme elämäntapamme, ikämme ja pankin tiedossa oleva muu omaisuutemme riittävän vähäiseen luotonantoon, jos sitä vertaa esim. juuri maksamaamme kauppahintaan.

Näin ei käynyt. Osuuspankki vaati kiinteää omaisuutta takaukseksi pankille ”limiitin” korottamiseksi. Olin jo siihen langeamassa ja pyysin Osuuspankin kiinteistökeskuksesta Osuuspankille isännöitsijä todistuksen (51.09) asunto-osakkeesta. Tämän lisäksi pankki vaati säilytyslokerossa olevat osakekirjat haltuunsa. Myöskään henkilötakaus ei pankille käynyt. Lisäksi ”limiitin” kirjausmaksu olisi ollut 200 euroa.

Kävin asiasta paikallisen Osuuspankin johtajan kanssa tunnin pituisen keskustelun. Korostin hänelle, ettei paikallisilla henkilöillä ole mitään merkitystä asioitteni hoitoon. He ovat hoitaneet tehtävänsä ystävällisesti Helsingistä saamiensa ohjeiden mukaan.

Tämä korostui myös johtajan tapaamisessa. Tarjosin 51,09 euron tarpeettomaksi käynyttä kiinteistötodistusta, jota en ole edes nähnyt, pankin maksettavaksi. Se ei käynyt.

Jatkamme vaimon kanssa vanhalla ”limiitillä”. Jos rahaa tarvitsemme, lainaamme sitä naapurilta. Pankiltahan sitä ei ainakaan helpolla saa. Emme lainaa myöskään pikavippiyhtiöiltä. Vippien perintäyhtiössä on kuulemma myös OP jollain tavalla mukana.

Jatkamme Osuuspankin asiakkaina. Onhan se ainoa pankki paikkakunnalla. Ainakin siihen saakka, kunnes lakkaamme tarvitsemasta 1600 euron vararahastoa.

Toteamme vain, ettei Osuuskankin jäsenyydellä tai asiakasuskollisuudella ole mitään merkitystä pankkiasioiden hoitoon asiakkaan puolelta. Samalla sanomme hyvästit käsitteelle paikallispankki ja pankin yhteiskuntavastuulle laajemminkin.

Veijo Tuunanen

Tohmajärvi.