Kävin juuri Karjalaisen nettimielipidepalstalla. Siellä myllerrys jatkuu sote-sotkusta. Nyt uskaltaa sotea sanoa jo sotkuksi. Kohta tuhat mielipidettä aiheesta antaa siihen perusteet. Mitenkä se sanonta kärpäsistä kuuluikaan: "Tuhat kärpästä paskan hyvyydestä ei voi olla väärässä."
Muutaman sote-jutun aikoinaan panin palstalle alkuun. Ja voin vieläkin joskus käydä siellä kommentoimassa. Enempää aloitteellisuutta ei minun puoleltani enää tarvita. Keskustelu jatkuu runsaana ja monipuolisena. Näppituntumalta vaikuttaa siltä, ettei sote sittenkään ole valtuutettujen käsissä. Virkamiehet näyttävät asioita aloittavan, panevat toimeen, hyväksyvät ja tarkastavat. Luottamushenkilöitä viedään, jotta hippulat vinkuvat.
* * *
Muutama nettipalstalle kirjoittaa omalla nimellään. Se on hyvä. Nimimerkkikirjoittelu jää ilmaan.
Ei jotain "olen kuullut" mielipidettä voi ottaa tosissaan.
Minä olen ollut kiitettävästi haukuttujen listalla. Ja Esa Luukkainen. Ei haukku haavaa tee. Oikeastaan haukut ovat hyvästäkin. Ne osoittavat, etteivät mieltään purkavat halua puhua tai eivät pysty puhumaan asiasta. Onko heillä aina asiallista tietoakaan. Sanomisen pakko vie henkilökohtaiseen panetteluun ja se ei voi olla muuta kuin haukuttavan asialle hyväksi.
* * *
Seurakunna luottamustoimista taitaa allekirjoittanut saada kirkonkirot. Olisiko ne sitä, jota mielipidettä kirkkoherra kuvailee minusta sanoilla: illusorinen ja absurdi.
En ole sivistyssanojen tuntija. Syötävää kumpikaan sana tuskin tarkoittaa. En pahastu, tarkoittivat sanat mitä hyvänsä. Kunhan eivät juoksemaan käske.
Kun viime kirkkovaltuuston kokouksesta poistuessa sain kuulla kunniani eräiltä valtuuston jäseniltä, olen kauhiasti hämmästynyt. Myös Esa Luukkaisen puolesta, joka näyttää arvosteltavana kohta menevän meikäläisestä edelle.
Kumpainenkaan emme kokouksen aikana käyttäneet ainoakaan puheenvuoroa. Käytimme sitä samaa menetelmää, jota yleensä käyttävät myös muut valtuutetut. Eli eivät virka mitään.
Yhtä hyvin voisivat nettipalstalaiset haukkua vaihteeksi muitakin valtuutettuja. Van kun ei.
Sylkykuppia tarvitaan kirkossakin. Jotta ei mitään uutta auringon alla.
* * *
Jokainen haukku on tervetullut. Yhtä hyvin kuin asiallisetkin kommentit. Yhteyden ottoja on tullut runsaasti. Kohta tässä luulee olevansa suurempikin tappi.
Erityisen hyvilläni olen naapuri kunnista tulleista puhelin soitoista. On saanut ensikäden tietoa mitä naapurissa tapahtuu ja mitkä mielipiteet siellä ovat vallalla.
Kiitoksia vaan soitoista ja pitäkää mielipiteenne myös silloin kun kuntalaisten asioita hoidatte luottamushenkilöinä.
Minua aikoinaan vankilan johtokuntaan mennessäni puolustamaan työtoveriani lopputilin häntä uhatessa, rohkaistiin: "Mene vain. Ei ne sinua tappaa uskalla ja tiineeksikaan tuskin saavat."
Sama se pätenee edelleen. Minkä tietää oikeaksi, sen takana on helppo seisoa.
torstai 14. helmikuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti