torstai 7. helmikuuta 2008

Kuulustelupöytäkirja

Huh, huh, olipa seutukäräjät Tohmajärvellä. Hukkaan meni se valmistelu ja odotus mitä seutukäräjiltä odotettiin. Odotettiin tietoa niiltä, joilta uskottiin tietoa saatavan. Minä ainakin petyin.
Kunnanjohtaja Olli Riikosen kolmenvartin yksin puhelu alkajaisiksi oli hyvin opeteltu. Valitettavan yksipuolinen tosin. Vakuutus, jonka olemme ennenkin kuulleet häneltä, olisi ehkä tarvinnut joltain osin selvennyksiä, mutta niitä hän ei halunnut antaa.
Hän kieltäytyi myös vastaamasta kysymykseeni, joka on julkaistuna "työjärjestys" otsakkeen alla ensimmäisenä. Vastaamatta jäivät muutkin kysymykset, joita olimme porukalla valmistelleet vastattaviksi.
Järjestely, jolla kuntalaisten olisi pitänyt kysyä sotesta valtuutetuilta, jotka valtuuston kokouksessa tiedonpuutteen takia olivat jatkoaikaa antaneet, ontui pahemman kerran.
Projektin päävetäjä kunnanjohtaja Olli Riikosen vetäytyminen vastauksista oli ihmeellinen. Kuka paremmin tietää soten taustoja ja tavoitteita kuin hän? Vai eikö hän sittenkään ehkä tiedä?
Jos ei, olemme samalla tasolla kuin minä kysyjänä ja hän vastaajana.
Soteen vahvasti vihkiytyneen Tuomo Erosen vakuuttaminen soten olevan ainoa vaihtoehto Keski-Karjalan terveys- ja vanhuspalvelujen järjestämiseksi olisi tarvinnut tarkempaa tarkastelua. Lukija voi päätellä mitä olisimme kysyneet, jos kysymyksen esittäminen olisi esim. minulle suotu. Kysymykset löytyvät alempaa.
Pahoittelen naapurikunnista paikalle tulleille, ettemme pystyneet parempaan seutukäräjillä.
Kiitän kotiseutuneuvos Marjatta Hämäläistä ansiokkaasta puheenvuorosta. Hän toi esiin hyvin palveluja tarvitsevan ja käyttävän kuntalaisen mielipiteet ja näkemykset sotesta. Sitä samaa minäkin yritän, tosin luottamushenkilönä huonolla menestyksellä.
Yritystä on tämäkin. Blogin pito.

2 kommenttia:

Reino Löppönen kirjoitti...

Voi, voi, Veijo.
Nyt on kyllä pakko ihmetellä minkä roolin olet ottanut tässä maailman parantamisessa. Sinun kirjoituksista tulee sellainen mielikuva, että olet vastaan kaikkea toimintaa joka edistäisi kehittyvän kunnan pyrkimyksiä mm. sos- ja teveyspalveluissa sekä elinkeinotoiminnassa. Olet ensimmäinen ihminen arvostelemaan muitten aikaansaanoksia. Nyt Veijo voisit kertoa blogissasi, kuinka sinä näet asian hoituvan kuntamme parhaaksi?

Esa A. Luukkainen kirjoitti...

Kah, eipä sitten muuta kuin lukemaan Veijon blogia. Sieltä kyllä avautuu ainakin omalle koneelleni kaikki vaihtoehdot, joita on sote-matkan varrella kertynyt.