tiistai 26. helmikuuta 2008

Kysely Joensuulta

Valtuutetun aloite
25.10.2006.



TOHMAJÄRVEN KUNNANVALTUUSTO
Puheenjohtaja Vuokko Väistö



Esitämme kunnioittavasti, että Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen edellyttämissä puitteissa ja määräajassa otetaan selvittelyyn ja siitä mahdollisesti johtuvaan toimeenpanosuunnitelman tekoon myös Joensuun kaupunki.



Selvityksen päätarkoituksena tulisi olla miten tohmajärveläisten nykyiset palvelut perusterveydenhoidon, vanhuspalveluiden ja koulutoimen osalta voitaisiin säilyttää ensisijaisesti ns. lähipalveluina.
Selvityksestä mahdollisesti saadun tyydyttävän tuloksen pohjalta tulee jatkotoimet hoitaa niin, että Tohmajärven kunnan liittäminen Joensuun kaupunkiin voisi tapahtua jo nykyisen valtuustokauden aikana eli vuoden 2009 alkuun mennessä.

Ei kommentteja: