Rääkkylän seutukäräjillä Karjalaisen jutun perusteella kiisteltiin yhteislautakuntapaikkojen jaosta. Samaa mekin olisimme Tohmajärvellä kysyneet, mutta kysymyksiinhän Olli Riikonen täällä kieltäytyi vastaamasta. Hyvä, että nyt Rääkkylässä.
Luulen, että Olli Riikonen tulee nöyremmäksi vastaamaan myös tohmajärveläisten kysymyksiin ennen kuin sotekelkka on mäellä.
Mistä Ilpo Jorasmaa on saanut tiedon ja perusteet vastata seutukäräjillä Ilkka Simanaiselle, että "aika moni ja etenkin Tohmajärvi" vastustavat kuntayhtymänallia. Minä en ole ollut sellaisessa tilaisuudessa, jossa mitään palvelumallia olisi vertailtu toisiensa kesken. Poissa oloja kokouksista taitaa olla kohdaltani viimeseltä kymmeneltä vuodelta pari kappaletta.
* * *
Jo nyt näyttää siltä, että sotessa itää ennen sen ensimmäistäkään aamun koittoa riittävän suuret ristiriidan siemenet jopa kaaokseen asti.
Poliittisten valtapyrkimysten noustessa ratkaisemaan kaikkia kuntalaisia koskevia palvelutuotantoja, ei voida joutua muualle kuin umpikujaan. Tai ainakin virkahenkilöiden valintamallien armoille.
Tässä samassa haluan muistuttaa luottamushenkilöitä, mitä päätöksiä he esim. soten osalta ovat tehneet tai kenelle toimivaltansa antaneet, jos ovat antaneet.
Jos näin edetään kuin tähän asti, päätöksiä ja niiden ajankohtia tultaneen penkoman.
Tohmajärven "aikalisä" taitaa olla tarpeen muillekin kunnille, ei yksin tohmajärveläisille.
tiistai 12. helmikuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti