On tämä touhua

En puutu puoluepolitiikkaan. En myöskään henkilöi tapahtumia. Ihmettelen vain.
Ministeri pyytelee puolueltaan ja kansalta anteeksi sopimatonta käytöstään. Miten puolue antaa anteeksi? Tai edes puolueen puheenjohtaja. Vielä vähemmän eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Anteeksi pyydetään siltä, jota kohtaan on käytöksellään rikkonut. Koko kansalle osoitettu katumus ja anteeksi pyyntö on vahvasti oman aseman vahvaa yliarvioimista. Ei tekstiviestillä 4 miljoonaa suomalaista tavoita parempikaan näpyttelijä.
Puolue ja ministeriystävät osoittivat suurta anteeksiantoa jatkuvasti asemastaan eksyksissä olevalle. Anteeksiannon sinetöi pääministeri. Mikä näyteltä? Minua puistatti.
* * *
Päämisteri käy oikeutta entisen tyttöystävänsä kirjoittelusta. Siinä vasta tasasuhtainen taistelupari. Enempää en kehtaa asiasta sanoa.
Ennen vanhaan aikaan ei tuollainen olisi tullut kysymykseenkään. Ainoat käräjät käytiin ruokkomaksuista, jos isätarjokkaita oli useimpia. Isäntien ei niistäkään. Mitä syksyllä puintiaikaan viljasäkin heittivät hyvää hyvyyttään tyttöystävän portaille. Sekin oli parempaa vastuun kantoa kuin lapsellinen käräjöinti, malliin mitä tein mitä söin.
Nyt näyttää aikuinen mies yrittävän muuttaa omia tekojaan hyväksyttäväksi sillä, ettei niistä olisi saanut edes vastapuoli muistella.
Ei mielestäni osoita ainakaan yksityisasioistaan kovinkaan suurta vastuun kantoa.
* * *
Sitten nämä naiskansanedustajat. Yksi vaihtaa nimeä ja toinen miestä yhtenään. Ovat vähän väliä sairauslomalla tai synnyttämässä, mikä viime mainittu on hyvä asia.
Pistäisivät yksityisasiansa kuntoon ensin, ennen kuin ilmoittelevat lehtiin, että heidän tissejään tuijotellaan. Onko mopo karannut vai onko tämä todella ajan henki?
Jos elämä Argadian mäellä jatkuu tällaisenaan ollaan hyvien tapojen ja moraalin suhteen pahasti hakoteillä.
Ministerien ja kansanedustajien, joilla jatkuvasti aikaa tuhrautuu omien siviliasioitensa setvimiseen, pitäisi älytä vetää toimistaan oikeat johtopäätökset. Muualla demokratioissa tällaiset henkilöt siirtyvät oma-aloitteisesti hoitamaan senssipalstojaan ja näpyttämään tekstiviestejä päätoimisesti pois johtavista luottamustehtävistä.
Selvyydeksi todettakoon, etten pyri moittimaan edellä kuvattujen henkilöiden onnistumista tehtävissään kansanedustajina tai ministereinä. He ovat onnistuneet hoitamaan omia asioitaan niin, että ne herättävät tavallisessa kansalaisessa pahennusta. Nimenomaan siihen nähden, mikä vaatimus on edellytys valtakunnalliseen luottamustehtävään.
Luottamushenkilö ilman luottamusta, mikä se on? Mietippä sitä ite.