tiistai 11. maaliskuuta 2008

Kävin Rääkkylässä kalassa

Hyvät ovat kalavedet rääkkyläisillä. Kolmeen mieheen pilkkisaalis oli alakanttiin arvioituna yli kymmenen kiloa. Eikä tietenkään pieniä.
Vettä oli nostanut paikka paikoin jään päälle. Reppu ja lahkeet siinä kastui. Jos kelejä piisaa aion piipahtaa pilkillä toisenkin kerran näillä jäillä.
* * *
Rääkkylän kunnanhallitus hylkäsi pakkoavioliiton Kiteen kanssa. Pakkoliitto se kai on, jos morsian pyryyttää. Naimakauppaa päätös tuskin estää. Oman sanansa vielä sanoo suku eli valtuusto. Luulen suvun seuraavan lähiomaisten kantaa.
Näin sivusta seuraamalla ei heti näe päätöstä päättömänä. Seurusteluaikaa ängyrä ämmät ja pinttyneet poikamiehet tarvitsevat ennen kuin yhteen ylettyvät.
Aikalisä kuntaliitokseen tekee hyvää sotellekin. Puitelakiaikaa on 2012 loppuun. Sama perälauta-aika pätee soteen ja kuntaliitokseen. On turha hötkyillä ennen aikojaan. Hätäilemällä ennen sanottiin saatavan vain kusipäitä. Mitä lie tarkoittaneet.
Kun edetään hiljaisemmin ja harkiten osataan valita nelosista paras. Tiedä vaikka valtiolta heruisi myötäjäisiäkin enemmän.
Joka tapauksessa Rääkkylän kunnanhallituksen päätös tietää aikalisää ja jarruja niille parille tohmajärveläiselle vauhtiveikolle soteyltiöinnostukseensa. Kuin myös Kiteen kaupunginjohtajalle ja seutuvaltuuston puheenjohtajalle, jotka sanovat ajavansa semmoista junaa, joka ei pysähdy ja kyydistä jääneet saavat jäädä asemalle.
Kunhan eivät kohta ajelisi resinalla kahdestaan. Tai neljästään. Pitäähän Tohmajärven pojat resinaan pumppaamaan ottaa.
* * *
Eilen illalla katselin MOT ohjelmaa töllöstä. Siinä tarkasteltiin tietovuotoa, jota sanottiin Sitrasta lähtevän yksityisten yritysten luottamuksellisista tiedoista ulkopuolisille yrityksille. Ei asia jaksanut meikäläistä kiinnostaa. Yrityksiä toki minullakin vielä on, mutta yrityksiksi ne pääasiallisesti jäävätkin.
Kunnes kuviin tuli Sitran "pomo" Esko Aho. Ja alettiin puhua Sitran olevan mukana hankkeissa, joissa kehitellään terveystoimiin uutta tilaaja/tuottaja mallia.
Muistin Helsingissä käydessäni lukeneeni komian talon seinäkylteissä lähes vierekkäin Sitra ja PriceWaterhouseCoopers. Tämä viime mainittu sepitti meille soten. Ovatko Sitra ja tämä äskenmainittu miten läheisessä vuorovaikutuksessa toisiinsa, en osaa sanoa.
Kunnanjohtaja Olli Riikonen oli Helsinkissä ollessaan lähellä Esko Ahoa. Uskaltaisiko sitä sanoa verkottumiseksi. Ei kuitenkaan ketjuuntumiseksi.
Ei siitä mitään pahaa voi sanoa. Aprikoin vain syytä siihen kiireeseen, jolla sotehanketta ajetaan Olli Riikosen vetämänä Keski-Karjalaan. Siinä tavallinen tumpelo ei ehdi sylkäisemäänkään kuin ryntäilleen.
Jos kiireellä ajetaan sulkaa jonkun toisen hattuun kuin keski-karjalaisen, sitä hattua en halua päähäni pistää. Kuljen vaikka huivi päässä.

1 kommentti:

Jaahas kirjoitti...

Terve!

Käypä laita tämä blogisi "blogihakukoneelle" osoitteeseen:

http://www.blogilista.fi/

Veikkaan että on ainakin pitemmän päälle luetuimpien joukossa.

tv. jähmätorvelainen