Kahta en vaihda. Toinen on aamun lehdet ja toinen on kierros netissä.
Joskus sieltä saa lukea mieltä virkistävää, joskus sitä toista. Mielenkiinnoisinta on seurata tapahtumia ja sitä keskustelua, jota tapahtumista käydään.
Omaan henkilööni kohdistuvat kirjoitukset luen tavallista tarkemmin. En tunne olevani narsisti, vaikka jotkut sitäkin väittävät. Tiettyä hyvää mieltä tunnen, jos joku sanoo tuntevansa jonkin asian samalla tavalla kuin mitä itse olen ajatellut. Vastakkaiset ajatukset lisäävät valppautta.
* * *
Tämän aamun netissä, joku nimimerkki väitti allekirjoittaneen olevan syyllinen siihen, ettei sote Keski-Karjalassa hänen mielestään ole mennyt päätökseen tarpeeksi nopeasti. Väitti minun pitkittäneen ja pimittäneen. Mitä, se jäi kirjoituksessa mainitsematta.
Ylä-Karjalassa ollaan ottamassa paras-hankkeissa myös kahden vuoden lisäaika. Ilmeisesti samoista syistä, mitä Tohmajärven valtuustokin piti lisäaikaan tarpeellisena.
Lehtijutusta ei, eikä netistä vielä selvinnyt, kuka henkilö siellä pitkittää ja pimittää.
No, totuus tietenkin on, ettei yksi tai muutama muukaan mukaan lähtenyt pysty ohjaamaan demokraattista päätöksentekoa mihinkään suuntaan. En edes minä, vaikka haluaisin.
* * *
Tohmajärven kunnanvaltuustolla on valta päättää kunnan asioista itsenäisesti. Onko samaa vapautta päätöksen tekoon yksityisellä valtuutetulla? Siitä ei ole varmuutta. Ainakaan sen perusteella mikä mekkala yksinkertaisen enemmistön valtuustoryhmässä nousi aikalisä päätöksen jälkeen.
Jos jotain pimittämistä ja hätiköintiä sote-asiassa on, sen osoite löytyy sote-projektin osoitteesta.
Valtuutetut enempää kuin muutkaan luottamushenkilöt kuntatasolla eivät sotea ole päässeet sotkemaan. Kyllä hätiköijät ja valtuuksien ylittäjät löytyvät sotea vetävien virkamiesten piiristä.
Henkilökohtaisesti en vedä Tohmajärveä mihinkään suuntaan. En Kiteeseen, en Joensuuhun. Vaihtoehtoja tässä pyritään yhdissä pohtimaan, miten sosiaali- ja vanhuspalvelut tulevaisuudessa hoidetaan yhdessä naapureiden kanssa kun yksin emme siihen kykyne ja lakikin vaatii yhteistoimintaan.
torstai 13. maaliskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti