sunnuntai 2. elokuuta 2009

Vähätkin työt kasautuvat

Elokuussa aletaan heräilemään vähän siellä ja täällä. Joko se kesä meni? Luottamushenkilöillekin alkaa tulla kokouskutsuja.
Meikäläisellä ei luottamuspaikkoja ole paljoa koskaan ollutkaan. Ei silloinkaan kun niihin olisi ollut mahdollisuus.
Nyt nämä vähätkin näyttävät kasautuvan. Elokuun 18 päivä näyttää olevan täynnä. Aamulla klo 9,00 kokoonnutaan pohtimaan, voidaanko järven nykytilaa parantaa. Kello 14,00 pitäisi kirjoittajan ominaisuudessa olla paikalla kuuntelemassa mitä piispa Seppo Häkkinen vastailee lehdistön kysymyksiin. Luottamushenkilöominaisuudessa on piispan tapaaminen klo 17,00. Sosiaali- ja terveysasioita Helli-liikelaitoksen tiimoilta tarkastellaan Maiju Lassila-salissa klo 8,30 - 15,30.
Mahdollisuus olisi maailman parantamiseen, mutta enpä jaksa uskoa, että se näillä tapaamisilla juuri miksikään muuttuu.
* * *
Olen kesän ajan seurannut mielenkiinnolla vaalirahakeskustelua. Tai eihän se mitään keskustelua ole ollut. Yhtä mielenkiintoista on ollut valtiojohtoisten liikelaitosten johtajien toiminnan seuraaminen. Vai pitäisikö sanoa, että surullista.
Sen sijaan vihaksi on pistänyt johtavien politiikkojen kiemurtelu muistamattomuustilassa median edessä. Tuntuu tavallisen kansalaisen vähättelyltä ja aliarvioimiselta väittää, ettei muista satojentuhansien eurojen liikkeitä tileillä, joista heidän pitää olla joka hetki tietoisia ja vastuussa. Samaa voi sanoa, ettei muista missä tilaisuuksissa on käynyt, ketä kutsunut vieraikseen ja mitä kenenkin kanssa on puhunut.
Tällainen voi tapahtua vain Suomessa, jossa puolueuskollisuus ylittää kaikki rajat. Myös rehellisyyden rajat.
* * *
Mitä muualla, sitä myös Tohmajärvellä. Kuitenkin hiukan eri muodossa. Täällä uskotaan omaan puolueeseen enemmän kuin omaan itseensä.
On turha etsiä kriittisyyttä asian käsittelyssä, jos "oma" on asian pannut alkuun. Turha silloin on ulkopuolisen kysyä miksi tai minkä tähden. Helpompi on kehua ilman perusteluja ja moittia muita näkökohtia, jos sellaisia joku uskaltaa esittää.
Koettakaa, arvoisat lukijat, olenko väärässä. Koetta sopii käyttää muuallakin Keski-Karjalassa.
* * *
Saisi tuo sadekin lopulla hellittää. Taitaa sateet olla sienen poimijoiden rukouksista kuultuja. Pistän omani ohran kasvun turmaamiseksi. Ehkä niihin yhtyy muutama vielä lomiaan viettävä.

Ei kommentteja: