Kun oikeudessa pyritään selvittämään asian kulkua, saavat kaikki asianosaiset sanoa siitä mielipiteensä. Kun eduskunnan oikeusasiamies pyytää selvitystä kunnanhallitukselta kunnanjohtajan menettelystä tehtyyn kanteluun, äänestää Tohmajärven kunnanhallitus, ettei lausuntoon liitetä kaikkien hallituksen jäsenten mielipidettä.
Harvinaista menettelyä, kun ottaa huomioon, että kysymyksessä on jo meneillään oleva eräänlainen oikeusprosessi. Oikeus antaa joskus äänestyspäätöksiä mutta, että lausunnon antaja sivuuttaa äänestyspäätöksellä osan lausunnon antajien mielipiteistä on jo ihmeellistä touhua.
Minulla ei ole käytettävissä kiellettyä demareiden liitettä oikeusasiamiehelle lähetettävään lausuntoon. Olisin sen tähän mielelläni liittänyt nähtäväksi. Vajaan liuskan pituinen tiedän sen olleen.
Toivottavasti demarit laittavat sen omille kotisivuilleen. Nähdään mitä muut hallituksen jäsenet pitävät niin vaarallisena, ettei sitä uskalleta näyttää oikeusasiamiehelle.
* * *
Kuten useimmat tietävätkin, olen yksi kyselyn tekijöistä eduskunnan oikeusasiamiehelle. Kyselykohteet eivät olleet kummoisia. Ei maata eikä miestä kaatavia. Ihmeen suuri älämölö asiasta on nostettu.
Kunnanjohtaja on ehättänyt julkisuuteen radiota myöten. Ilmeisesti ihan oma-aloitteisesti. Odotan miten kunnan virallinen tiedotus on kantelulausunnon markkinoinut lehdistölle.
Minäkin palaan tässä blogissa asiaan, kunhan saan hallituksen hylkäämän demareiden liitteen käsiini.
Syntyykö hallituksen menettelystä uusi kantelu. Sitäkin on syytä pelätä. Tuntuu tosi makeelta, kun en tarvitse olla känäämässä yksinkertaisen enemmistön kanssa. Jyräys mentaliteetti näyttää enemmistön puolelta vain lisääntyvän.
maanantai 2. maaliskuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
no, onneksi kusti polkee vielä muutakin kautta kuin kunnanviraston tarkastuksen läpi...
Lähetä kommentti