Kaksitoista vuotta olin kunnanvaltuutettuna ja nyt vasta otin selvää mitä sana kumulatiivinen tarkoittaa. Kumulatiivinen = kasaantuva.
Pysyvä ihmissuhde sanoi heti, että sinä sitä tuot eteiseen kumulatiivistä sontaa kengissäsi joka päivä.
Tohmajärven kunnalla sanotaan olevan sanojasta riippuen n. kumulatiivista velkaa rapiat 3 milj. euroa. Summa ei ole tärkeä. Riittää kun sanotaan, että velka on kumulatiivista.
Nyt valtuutetut ryhtyvät hankkimaan kumulatiivisiä säästöjä. Mitenkäkö? Vaikkapa siten, että jos aseman koulu lakkautetaan 2010 syntyy sinä vuonna säästöä 70000 euroa ja seuraavana vuonna 150000 euroa ja edelleen seuraavana vuonna 150000 euroa. Eli yhteensä 370000 euroa.
Näin se kumulaatio toimii. Jos lakkaat tässä kuussa syömästä, säästät 500 euroa. Ensikuussa säästö on jo 1000 euroa, seuraavana 1500 euroa ja lvv. päälle.
Säästäjä tosin kuoli jo ensimmäisenä säästökuukautena, kun Hellistä ei löytynyt lääkettä tämmöiseen tautiin. Kauppiaskin vähän kärsii, kun hyvä vastakirja-asiakas poistui kassajonosta.
Valtuutettujen tulee olla tarkkana kumulatiivisten kanssa. Olivatpa ne velkoina tai säästöinä. Useimmiten ne ovat vain kylmiä numeroita, joita pyöritetään tarkoitushakuisesti. Ei aina järkevän toiminnan kannalta ajateltuna vaan siksi, että halutaan kumartaa numeroita.
Meikäläinen tuli kuin tulikin valituksi yhdeksi uuden sosiaali- ja terveyslautakunnan jäseneksi.
Siksipä olenkin yrittänyt ottaa selvää jo ennakkoon lautakunnan asemasta, tehtävistä ja vastuustakin, joka viime mainittukin pitäisi kuulua luottamustehtävän hoitoo.
Nyt on käymässä niin, että pallo ainakin minulta on toistaiseksi hukassa. Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö on olemassa. Itse asiassa niitä on minullakin useita eri kappaleita. Ei kuitenkaan kahta samanlaista.
On kursittua, on värillä vahvistettua ja pallukoilla terävöitettyä. Nykytilanne selviää kunhan lautakunta joskus kokoutuu. Siinä tilanteessa toivottavasti kaikilla lautakunnan jäsenillä on samanlaiset johtosäännöt käytettävissään.
Olen Sote/Helli järjestelmää arvostellut tälläkin palstalla reippaasti. Joku voisi luulla, että olen jotenkin sotajalalla ja tulisin olemaan jotenkin häirikkö Hellin toiminnalle.
Asia ei ole kuitenkaan niin. Luottamushenkilön toimintaan kuuluu toimia kuntalaisten edusmiehenä, heidän palvelujensa turvaamisessa. Näin tulen toimimaan lautakunnassakin. Hellin toiminnan alkuun saattamisessa näyttää olevan hankaluutta muutenkin. Ei sille ehdoin tahdoin pitä hankkia vastuksia lisää.
Arvostelu luottamushenkilötoimintaani kohtaan johtunee siitä, että yritän toimia avoimesti. Kirjoitan lehtiin ja pidän tätä blogia. Kaikki eivät tällaisesta toiminnasta pitä.
Tällaista toimintatapaa aion jatkaa. Tiedän julkisuussäännöstöt ja salassapitovelvoitteet. Niitä pyrin noudattamaan mahdollisimman tarkkaan. Mutta suurin osa luottamushenkilötoiminnasta on julkista. Niistä tulen kirjoittamaan edelleen. Kirjoituksissa tulee näkymään myös oma mielipiteeni. Sen olen velkaa niille lukijoille, jotka kirjoituksiani jaksavat seurata.
tiistai 27. tammikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
jo se aikoinaan kopsutellut heppakin toimi kumulatiivisesti, ja kuoli.
hienoa, että tuunanen on sotEjalalla!! kyllä siellä lautakunnassa tarvitaan ainakin yksi silmä- ja korvapari, yhdistyneenä ajatteluelimeen.
olen laskenut useampanakin vuonna koulujen lakkautuksista tulevaa säästöä, enkä saa aikaan kuin kulunlisiä:
koulukuljetukset triplaantuvat, erityisopetuksen määrä lisääntyy, yms.
mutta onneksi uusi valtuustomme päättää tästä asiasta. olisi aika häpeällistä kävellä oman kylän polkua kun lapsia siirretään paikasta toiseen kuin terveystoimen asiakkaita ja työntekijöitä kuunaan.
keski-karjalassa on tulevaisuudessa kaksi menestysammattia: taksikuski ja yksityilääkäri. molemmilla riittää töitä niin paljon kuin jaksaa tehdä.
Lähetä kommentti