Jos samat mielipiteet olivat keskusteltu esim. valtuustojen kokouksissa oltaisiin sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä toisessa mallissa. Sellaisessa, joka on ollut kansanvaltainen kunnallisen itsehallinnon ja sitä kautta veronmaksajien kontrollissa.
Jos kaupungin valtuuston puheenjohtaja Kankkunen sanoo, että kuntayhtymän mahdollisuus palveluihin estyi sen takia, ettei Tohmajärvi siihen lähtenyt, herää kysymys mistä tai keltä hän on tietonsa saanut ja milloin.
Ilmoitin hänelle saman asian 19.6.2008., Rääkkylässä pidetyssä "palaverissa", jossa oli osanottajia kaikista Keski-Karjalan kunnista, että kuntayhtymämallia ei ole Tohmajärvellä vastustettu eikä kannatettu, kun sitä ei olla mitenkään kunnassa käsitelty. Tämän tiedon voi tarkistaa kokousmateriaalista.
Samat mielipiteet ja oman kantani asioihin toin myös kaupunginjohtaja Kirsi Hämäläiselle tietoon kahdenkeskisessä palaverissä hänen virkahuoneessaan 2.10.2007.
Kiitoksia vaan hyvästä kahvitarjoilusta. Asioihin mielipiteemme vaihto ei ole mihinkään vaikuttanut. Omat mielipiteeni tuon asianosaisten tietoon etukäteen. Siksi katsoin asialliseksi käydä keskustelut suoraan ja etukäteen myös Kirsi Hämäläisen kanssa. Niin ei leimaudu selkään puukottajaksi.
Mielestäni silloin ja edelleen jokin muu vaihtoehto olisi parempi seutukunnalle kuin sote/helli.
Vanha systeemi, jossa asiat tuodaan tietoon päätettyinä vai uudempi, jossa asiat jo valmistelu vaiheessa ovat keskustelussa , näyttävät molemmat olevan käytössä Keski-Karjalassa.
Kiteellä pantataan luottamushenkilöiden ehdokkuuksia. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Muukkonen ei kerro mitä hän ei tiedä. Tähän kun lisää vielä, ettei kaupunginjohtaja Hämäläinen ehdi lukemaan kokousten esityslistoja, niin tuskinpa mitään tiedotettavaa onkaan. Odotellaan päätöksiä. Jos se on Kiteen tapa, niin kyllä se on kelvattava naapurikuntaankin. Aamen.
Kuntalaki 25 § on kova pykälä. Sitäkin on alettu vilauttelemaan mielipidesivuilla. Sen otsake on: "Kunnanjohtajan irtisanominen tai siirtäminen muihin tehtäviin."
Mitä se on katekismustyyliin selitettynä: Neljäsosa valtuutetuista saa asian vireille. Kaksikolmasosa valtuutetuista voi pykälän saada täytäntöönpantavaksi.
Joku voi sanoa, että eihän tuollaista voi tapahtua. No, ei näillä näkyvin. Henkilökohtaisesti olen saanut kahdet loparit. Siihen riitti yhden henkilön mielipide. Irtisanomisaika oli, mutta ei muuta. Piti etsiä uusi duuni, jotta tarjoilu kotona ruokapöydässä voi jatkua.
Kuntaliitoksissa taattu työpaikka viideksi vuodeksi on ainut laatuista Suomessa. Mutta miten pitkään se voi jatkua? Se olisi huomioitava myös tulevaisuuden kuntamuotoja kehitellessä.
perjantai 9. tammikuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Ei kuntaliitosklausuuli säily tämän laman puristuksissa pitkään. Suojatyöpaikkoja ei tarjoilla muillekaan, joten samalle viivalle joutuvat kuntienkin viskaalit ajallaan.
Aikaa kutakin sanoi pässi...
Lähetä kommentti