keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Mitä ne keskustanuoret tahtoo?

Kirjoitin blogissani Tohmajärven keskustanuorten puoluekokousaloitteesta jo 16.10.2009. Siinähän näyttävästi vaadittiin sulkemaan Niiralan rajaylityspaikka.
Asia oli minulle käsittämätön. Jopa niin, etten aikonut asiaan enää palata. Nyt kun julkisuudessa on aloitteesta ryhdytty keskustelemaan, pitänee jokunen sana kirjoittaa lisää. Asiahan on tietodettu myös kansanedustajille. Siltä kannalta katsoen aloite on otettava vakavasti.
Mistä näitä aloitteita tulee ja kuka niitä väsää? Onko Tohmajärvellä tällaista mielipidettä ja kuinka laajaa se on, että suurella vaivalla saatu yhteys Venäjälle pitää sulkea? Aloite on niin ulkopoliittinen kuin vain voi olla. Lapsikin jo ymmärtää, ettei siihen pitäisi lähteä kevein kengin ja huumorilla. Saattaa olla, etteivät kaikki tämmöistä huumoria ymmärrä. Taidan kuulua heihin.
Tohmajärven keskustaa johtaa rajavartiostoa ikänsä palvellut everstiluutnantti Matti Majoinen. Mikä on hänen vastuunsa puolueensa nuorten toiminnasta? Onko kunnallisjärjestö käsitellyt aloitetta ja hyväksynyt sen. Keskustanuorista näyttävin osa on myös kunnanvaltuustossa. Ymmärtääkseni he tukevat, tai ainakin ovat ennen tukeneet Värtsilän kehittämistä niin intran kuin muidenkin palvelujen suhteen juuri rajanylityspaikkaan tukeutuen.
Voiko kunnanvaltuutettu toimia samaan aikaan puolesta ja vastaan. Odotan keskustanuorilta jonkin laista vastausta kaksijakoiseen toimintaansa. Samaa toivoisin myös Pohjois-Karjalaisilta keskustan kansanedustajilta. Asian luulisi olevan tarpeeksi vakava. Kunnanjohtajalta on turha pyytää kannanottoa.

Ei kommentteja: