perjantai 16. toukokuuta 2008

KIRJE LUKIJOILLE

AVOIN KIRJE KESKI-KARJALAN VALTUUTETUILLE

Keski-Karjala, Kitee, Kesälahti, Rääkkylä ja Tohmajärvi on maantieteellisesti, kulttuurillisesti ja liikenteellisesti kiinteä kokonaisuus.

Keski-Karjalalla on Puitelain kautta mahdollisuus hyvään yhteiseen tulevaisuuteen. Kaikki kunnat ovat hyväksyneet Keski-Karjalan kuntien yhteistoiminta-alueeksi.

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistapa, tilaaja/tuottajaliikelaitos, on noussut uhaksi Puitelain onnistuneelle toteuttamiselle. Tämä on näkynyt valtuustoissa käydyissä keskusteluissa ja äänestyksissä, mutta ennen muuta myös yli 2000:ssa kriittisessä nettimielipidekirjoituksessa. Niissä on kannettu huolta kunnallisdemokratian kaventumisesta ja päätösvallan siirtymisestä enenevässä määrin virkahenkilöille.

Puitelain ainoa tarkoitus ei ole saada kuntalaisille toimivia terveys- ja vanhuspalveluja. Puitelailla pyritään järjestämään myös hallinnollisesti yhtenäisiä ja riittävän suuria kokonaisuuksia talous- ja liike-elämän tarpeisiin ja sitä kautta parantamaan kuntalaisten elämää omalla kotiseudullaan.

Kiistanalaisen Helli/sote palvelurakenne suunnitelman jatkuessa tai toteutuessa ei nähdäksemme Puitelain tavoitteet Keski-Karjalassa voi toteutua parhaalla mahdollisella tavalla.

Nyt, kun aikaa on vielä riittävästi, on hyvä selvittää ulkopuolisen virkahenkilön avustuksella miten terveys- ja vanhuspalvelut Keski-Karjalassa tulisi tehokkaimmin ja taloudellisimmin järjestää niin, että Puitelain antamat muut mahdollisuudet voisivat toteutua seudun parhaaksi. On selvitettävä miten neljän kunnan mahdollinen yhdistyminen ja siitä johtuva yhdistymisavustus vaikuttavat seutukunnan talouteen ja tulevaan toimintaan.

Taustatietoa Puitelain tehokkaaksi toteuttamiseksi on projekteilla kerätty sosiaali- ja terveydenhuollon saralta riittämiin. Enää puuttuu asioiden yhteen liittäminen ja sen vaikutuksen huomioiminen yhteistoiminta-alueeseen ja ihmisiin.

Me allekirjoittaneet vetoamme keski-karjalaisiin kunnanvaltuutettuihin ja virkamiehiin. On aika kutsua yhdessä ministeriöstä selvitysmies ratkaisemaan Puitelain tarjoamia vaihtoehtoja kuntalaisten parhaaksi.

Esa Lahtela Tapio Hämäläinen

Kansanedustaja Terveyskeskuslääkäri

Kunnanvaltuuston jäsen. Kunnanvaltuuston puh.joht.

Kitee Rääkkylä

Lea Kosonen Veijo Tuunanen

Kunnanvaltuuston jäsen Kunnanvaltuuston ja

Kesälahti hallituksen jäsen

Tohmajärvi

Ei kommentteja: