keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Kysymyksiä on, onko vastauksia...

Pitkään piiloteltu kuntakartta on julkaistu. Nyt voidaan aloittaa säpinät puolesta ja vastaan. Merkille pantavaa on, että kuntaliitoksia vastustavat he, jotka kunnat ovat saattaneet nykytilaan. Siis kuntien johtajat ja vallassa olevat luottamushenkilöt.
Kuntaliitoksia näyttävät kannattavan eniten he, jotka ovat olleet maksumiehinä nykymenossa.
Poikkeuksena kesälahtelaiset ja kiteeläiset. He ovat löytäneet vihdoin toisensa. Miksi vasta nyt? Aikaa olisi ollut naimakaupan tekoon vuosikausia. Paras-hanke tarjosi siihen hyvät mahdollisuudet niin kuin muillekin Keski-Karjalan kunnille.
Tuntuu tavallisen kuntalaisen halventamiselta, kun luottamushenkilöt nyt sanovat olevan kyseessä järkiliiton ja sille hyvän ajankohdan. Uskokoon ken tahtoo. Minä en. Kysymyksessä on paniikkiratkaisu ja sellainen harvoin johtaa hyvään lopputulokseen. Toivotan liitolle kuitenkin hyvää menestystä.
Pohjois-Karjalaan esitetään kolmea kuntaa. Omana mielipiteenäni olen jo aikaisemmin sanonut, että yksi kunta olisi paras, mutta kaksikin käy. Keittäkööt sopan mieleisekseen he, keillä on valta.
*******
Jos kuntaliitosten tavoitteena on taloudellisesti vahva kuntarakenne, työssäkäynti ja asiointialueet, niin mitä näihin tavoitteisiin vastaa Keski-Karjalaan esitetty kunta.
Tiedän Keski-Karjalan vahvuudet. Olen niistä blogeissani kirjoittanut jo vuosia sitten. Silloin yritin herättää ajatusta yhdestä yhteisestä kunnasta.
Liekö ajatukseni ollut epätoivottu, mutta ei se ainakaan saanut siipiä selkäänsä. Silloin haluttiin ratsastaa Hellillä.
Niistä ajoista on Humalajoessa virrannut vettä sen verran, että aika, asiat ja kuntien talous on ajanut liitokselta jalat alta. Ihmissuhteet ovat ajaneet kunnat keskenään tilaan, joka tuskin julkilausumilla tai Helsingin käskyillä on korjattavissa auvoiseksi yhteiselämäksi. Tämmöinen on ihminen luonnoltaan. Joka toista väittää, on elänyt pullossa.
******
Minua lähinnä kiinnostaa Tohmajärven tuleva asema kuntaliitoksessa, jos se Keski-Karjalassa onnistutaan viemään läpi.
Kysyä sopii joutuuko tohmajärveläiset maksumiehen asemaan, jos neljästä kunnasta kolme on "konkurssikypsää".
Tohmajärvi on saanut kunnallisen rakennuskantansa saneerattua hyvään kuntoon. Joutuvatko ne tulevassa liitoksessa käyttämättömiksi. Lienee selvää, että säästöjä ei synny, ellei palveluja keskitetä. Kiteen kanssa naimakauppa vie sosiaali- ja terveyspalvelut Kiteelle. Jos joku muuta väittää, niin mitä järkeä sitten koko kuntaliitoksella. Tuossa alkuun muutama kysymys lukijan ratkaistavaksi. Muihin näkemyksiin palataan tuota tuonnempana.
*******
Annetaan kuntaliitosten olla täälläkin toistaiseksi entisellään. Kohta niihin on pakko palata.
Tulipa kuntaliitoksia tai ei ja kenen kanssa hyvänsä ei kannata hypätä kaivoon. Tulivatpa liitokset pakolla tai vapaaehtoisella pakolla yksittäistä kuntalaista ei päätöksillä ohjata. Suomi on vapaa maa. Täällä voi liikkua vielä vapaasti ja valita asuinpaikkansa, jos niin katsoo hyväksi.
Olisikin hyvä jos Tohmajärvellä järjestettäisiin neuvoa antava ja mahdollisimman kattava kuntalaiskysely siitä mitä suuntaa kuntalaiset pitävät parhaana kuntaliitoksiin pyrittäessä. Olisiko mieleisin Kiteen vai Joensuun suunta.
Vain sitouttamalla näin ja ottamalla kuntalaiset mukaan päätöksentekoon voidaan saavuttaa kuntalaisten kannalta myönteisiä tuloksi.
Kuntaliitoksissa hallinnon sijainti ei ole ensiarvoisen tärkeää. Se saa olla vaikka Huitsinnevadassa. Palvelut ovat kuntalaislle tärkeäpää. Ne pitää olla mahdollisimman lähellä. Ainakin tärkeimmät. Myös asiointisuunta voi joillekin olla määräävä. Jotkut arvostavat määrää, toiset laatua. Pienistä taajamista ei kaikkea voi saada.
Mutta eipä hättäillä. Ja kuunnellaan millä Helsingin herrat perustelevat esitystään.

3 kommenttia:

lahjattomat kirjoitti...

sielläpä se viiden vuoden takainen kuntaselvitysaloite on valmiina tohmajärven hallintoherrain laatikoissa. jokohan nyt kelpaisi, samanlainen pakkanen on nytkin kuin silloin adressin keruuaikaan...tuolloin saatiin selvä viesti: ei minkäänlaisia mahdollisuuksia edes selvittää. no, ajat muuttuu, mutta muuttuuko ihminen, ja mihin suuntaan, kuten ots aikoinaan kysyi laulellen.

Veijo Tuunanen kirjoitti...

Niinpä niin. Näyttää kun nytkin oltaisiin huolissaan vallan menettämisestä enemmän kuin kuntalaisten palveluista. Ja voi sitä älämölöä, joka nousi kuntakartasta. Sehän on vain keskustelun pohja.

Veijo Tuunanen kirjoitti...

Niinpä niin. Näyttää kun nytkin oltaisiin huolissaan vallan menettämisestä enemmän kuin kuntalaisten palveluista. Ja voi sitä älämölöä, joka nousi kuntakartasta. Sehän on vain keskustelun pohja.