Helukan helukka, kun on kylmä. Parhaimmillaan -26 C:tä. Ei pakkanen ole pilkkimistä estänyt. Saaliin tulon kylläkin. Ei ahven halua nousta kylmään maailmaan.
Kylmä ja kolkko maailma on. Ainakin ihminen ihmiselle. Ibrahim Shkupollin tekoa ei voi pitää terveen ihmisen tekona. Toisaalta ihmisen raakuutta toista kohtaan ei sairaukseksi ole määritelty. Miten olisi kun opetetaan tappamaan. Sotaisesta maasta Shkupolikin oli lähtöisin. Sillä raakaa tekoa ei voi selittää.
*******
Lehdistä olen lukenut, että teon taustalla ovat parisuhdeongelmat. Kaunisteltu syy sekin. Kyse lienee sairaaloisesta mustasukkaisuudesta. Toisen omistamisesta ja alistamisesta omien tavoitteiden saavuttamiseksi. Ihmisen alkeellisimpia tuntemuksia. Suoraan keihäsajalta ja aarniometsästä. Puistattaa. Olisi vanhemmille ja opettajille töitä.
********
Oikeusministeri Tuija Brax odottelee kokemuksia sähköisestä nilkkapannasta. Turhaa touhua. Aikoinaan kokeiltiin vankien nilkkaan rautapalloa. Ei sekään toiminut.
Jos sähköstä apua etsitään, pitäisi tuolit sähköistää. Sivistynyt maailma ei sitäkään hyväksy.
*******
Toimittajia tapetaan, pilapiirtäjiä yritetään tappaa. Vanhukset ja sairaat jätetään heitteille, jos Hellin lääkärihommat ovat sitä, mitä nyt kerrotaan. Ei Hellin virkahenkiköt ole vastuussa heitteille jätöstä. Vastuussa ovat kunnanvaltuutetut.
Hyvää Uutta Vuotta.
lauantai 2. tammikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti