On surkuhupaisaa lukea lehdistä mitä milloinkin Helli tiedottaa toiminnastaan. Hupaisaa on se, että Hellillä menee hyvin. Mitä nyt johdon palkoista vähän keskustellaan. Surkeaa on se, ettei kuntalaiset saa niitä palveluita, joista on sovittu ja joista maksetaan.
Lääkäreitä ei saada virkoihin ja nyt näyttää tökkivän jo keikkalääkäreidenkin kohdalta. Kiitos viimeisimmän kilpailutuksen. Kesälahdelta on jonain päivänä puuttunut vastaanotolta lääkäri ja Rääkkylässä ei lääkäriä ole riittänyt koko vastaanottojaksi. Tohmajärven vastaanotto on jonain päivänä hoidettu Oulusta käsin.
Uusi lääkäripalveluja tuottava Kolonaria on ehtinyt toimia vasta pariviikkoa. Nyt jo Hellissä pohditaan kokonaisen terveyskeskuksen palvelujen ulkoistamista. Tätä vartenko piti perustaa hallintokuluiltaan kallis ja johtajia vilisevä himmeli? Olisi moinen homma osattu hoitaa kunnassakin. Ei paras-laki Helliä edellytä. Se vaatii vain, että yhteistoimintaan tarvitaan 20000 asukasta.
Näyttää siltä, että Tohmajärven terveyskeskuksen palvelut ovat seuraavaksi mullistuksen kohteena. Edellytyksellä, etteivät valtuutetut puutu asiaan. Ulkopuolisten ja omienkin virkamiesten toiminta palvelujen järjestelemisessä on saatava luottamushenkilöiden kontrolliin. Ovatko valtuutetut hyväksymässä Tohmajärvellä kunnanjohtajan näkemyksen siitä, ettei terveyskeskuksessä vuodeosastoa tarvita. Tai sitä mielipidettä, jota hän puheissaan vilautti jo nelisen vuotta sitten. Tohmajärven terveyskeskus voitaisiin yksityistää.
maanantai 18. tammikuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti