perjantai 8. tammikuuta 2010

Hyvää päivää ja kirvesvartta.

Otsikon hokema on ajalta, jolloin mäenlaskusta ei maltettu tulla kotiin ennenkuin oli liian myöhäistä. Housuun oli lirahtanut tai tukevampaakin sieltä saattoi löytyä.
Jos joku ei muista miten "hyvää päivää kirvesvartta" leikittiin, niin kerrotaan se nyt tietämättömille. Kysymyksessä oli kysymysleikki. Kysymykset saattoivat koskettaa mitä hyvänsä, mutta vastaus oli aina:"hyvää päivää kirvesvartta. Ja sekös nauratti.
Hyvää päivää kirvesvartta leikittiin yleensä joulun ja uuden vuoden vapaiden aikaan. Silloin kouluista oli lomaa ja kun telkkaria ei ollut sopi tuvassa leikkiä.
*******
Selailin reissusta tultua lukematta jääneitä lehtiä. Ei ollut helppoa sekään. Matkalta hankittu lunssa sai nokan vuotamaan siihen malliin, että sivut kastuivat ennen kuin ehdin lukea. Parempi että räkä lähtee päästä. Sanovat päässä joillain olevan kustakin. Lunssa todistakoon, ettei ainakaan minulla tällä hetkellä.
Sopii testata, jos ketä kiinnostaa, oman päänsä sisältö. Heilauta voimakkaassti päätäsi edestakaisin ja kuuntele. Jos läikkyy on syytä epäillä päästä löytyvän kusta. Jos ei läiky, on kyseessä vakavampi asia. Pää on kusta täynnä.
******
Vitsi osasto loppui tähän. Siirrytään tarkkailemaan virkamiesten hommia. Niissähän riittää ihmettelemistä.
Joulun seutuun sanovat papit painavan sanansa lehtien sivuilla. Tavallista seurakuntalaista kiinnostavia asioista niissä harvoin käsitellään. Kirjoitukset ovat sitä samaa liturgiaa, jota papit puheissaankin käsittelevät. Ovat paremmin parituhatta vuotta vanhoja tapahtumia.
Luen joka joulu pappien joulutervehdyksen, vaikka tiedän sen sisällön etukäteen. Kyllä joku joulu saattaa pappikin yllättää ja hipaista vaikka vähän tämän päivän asioita. Odotellaan taas ensi jouluun.
******
Uuden vuoden aikaan tulevat kunnanjohtajat mielipiteineen esiin lehtien sivuilla. Niin näyttää käyneen tänäkin vuonna. Yllätyksiä kunnanjohtajien kirjoituksista löytyy vielä vähemmän kuin pappien vastaavista. Pappien kirjoituksiin taidetaan uskoa nykyään enemmän kuin kunnanjohtajien.
Papit eivät kehu omia tekemisiään. Kunnanjohtajilla ei näytä olevan estettä siinä suhteessa. Mennyt vuosi on ollut hyvä ja tuleva näyttää vielä paremmalta. Lähellä pitää, etteivät sano menestystä omaksi ansiokseen.
Rivien välistä voi päätellä paremman huomisen esteenä olevan vain ymmärtämättömät luottamushenkilöt. Jos heistä kunnanjohtajat pääsisivät ja saisivat suoran verotusoikeuden olisi kaikki vielä paremmin.
Kehuessaan omia tekemisiään ja havaintojaan Keski-Karjalan kunnanjohtajat unohtavat väen vähenemisen, työttömyyden kasvun ja kasvavan velkataakan samalla kun ajavat tehokkaasti alas palveluja kunnissaan.
Lopetan kunnanjohtajien uuden vuoden tervehdysten lukemisen. Katselen vain heidän valokuviaan. Sanovat, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Uskokaa vanhaa sanontaa. Se pitää pintansa. Katsokaa kunnnanjohtajien kuvat lehdistä. Olenko väärässä?

Ei kommentteja: