Kiitos, kiitos, kiitos ja yksi kiitos itselle

Ensimmäinen kiitos menee lukijoille yleensä. Toinen kiitos menee kaiken muotoisten palautteiden antajille. Kolmas kiitos menee tällä palstalla kommentteja kirjoittaneille ja neljäs kiitos menee itselle.
Olen pohtinut pitäisikö minun vastata kommentteihin. Se olisi mielekästä, mutta olen pelännyt, että voisi tulla helposti juupas/eipäs kiistely. Varsinkin tuon sotesodan aikana, joka näyttää jatkuvan.
Jokaiselle kirjoittajalle palautteen saaminen on tärkeää. Varsinkin mielipiteiden kirjoittajalle, joksi lasken itseni. Palaute kielteinen tai positiivinen innostaa kirjoittajaa eniten.
Niin kuin blogini jokapäiväisestä kirjoitustiheydestä voi päätellä, on innostusta puoleltani riittänyt. Palautteet ovat tulleet ihmisiä tavattaessa, mutta eniten ehkä puhelimella. Lukijoista muutenhan en tietäisikään kuin lukumäärän.
Blogikommentit voi jättää nimellä tai anonyyminä. Allekirjoittanut ei niitä sensuroi. En osaisikaan. Joskus kommenteissa lukee, että se on poistettu. Kuka poistanee, en ainakaan minä. Epäilen, että itse kommentin kirjoittaja.
Vielä sitten kiitos.
* * *
Meikäläisellä on kirjoittajanakin monta rautaa tulessa. Niin monta, että muutamat taitavat kylmetäkin. Joku sanoisi, että pitäisihän tuo tietää. Ahneella on paskainen loppu.
Olen pohtinut bloginikin muotoa, kirjoitustiheyttä ja sisältöä. Pitempää vai lyhempää tekstiä. Monia asioita samaan juttuun vai yksi aihe pitempänä.
Olisiko ryhdyttävä keskustelemaan enemmän kommentin heittäjien kanssa.? Haluaisivatko lukijat kommentilla avata aiheen kirjoitukselle?
Esimerkiksi kysymällä malliin: Mitä mieltä olet seurakuntatyöstä tavalliselle seurakuntalaiselle? Tai: Kenelle kuuluu kulttuuritapahtumien järjestäminen?
Tai: Joko olet lakannut hakkaamasta vaimoasi?
Heh. heh! Viimeinen aihe oli vitsi, vitsi.
Odottelen aiheita.