Verenpaineet sain ensi lukeman jälkeen laskemaan. Vaan on se sellaista tuo kunnanhallituksen esityslistan lukeminen, että uusintakin saa sirkkelin terän näkymään otsalohkossa.
Kysymyksessä on kunnanhallituksen pykälä, jossa esitetään lisämäärärahaa vuoden 2008 budjettiin käytettäväksi perusturvalautakunnalle atk-laitteiden ostoon.
Määräraha 60000 euroa sopii huonosti talouden tasapainottamisohjelmaan. Mistä lie luurannut tähän asti, kun kunnanjohtaja on asiaa käsitellyt omassa seutuvaliokunnassaan jo 5.6.2008 lähtien.
Määrärahan tarpeellisuutta tai tarpeettomuutta ei ole käsitelty kunnan perusturvalautakunnassa. Mitä se on kunnanjohtajan kovasti ylläpitämä puhe tilaaja/tuottajamallin toteutumisesta Tohmajärvellä? En asiatuntija lautakunnan kuuleminen?
Kunnan oman atk-henkilöstön lausunto laitteiston tarpeellisuudesta ja määrästä myös puuttuu.
Koko määräraha-asia on tullut ulkopuolelta Tohmajärven luottamushenkilöiden.
* * *
Oman ongelmansa muodostaa se, että hankittava atk-laitteisto luovutetaan 1.1.2009 Helli-liikelaitoksen käyttöön korvauksetta. Kerkeäisikö vehkeitä, edes purkaa laatikoista?
Onko kyseinen hankinta yhteistoimintasopimuksen mukainen, haluan ottaa siitä selvää.
Missään tapauksessa en henkilökohtaisesti tule hyväksymään moista kunnan lypsylehmäksi asettamista. Mielestäni tässä on ensimmäinen askel siihen suuntaan, jota soten epäilyksen alaiseksi esittäjät ovat ennakoineet.
Tulen tekemään päätösehdotukselle vastaesityksen. Esitän, ettei lisämäärärahaa myönnetä vuoden 2008 budjettiin.
Vastaesitykseni perusteluineen julkaisen ensi maanantaina blogissani heti hallituksen kokouksen päättymisen jälkeen.
Huh, huh! Pitää lähteä pillereille.
lauantai 6. joulukuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
On erittäin hyvä, että tällaisia asioita seurataan ja merkitään muistiin. Kyseessä lienee vain jäävuoren huippu.
Ilmeisesti sosiaali- ja terveystoimintojen hyvin pelanneet atk-systeemit joudutaan kokonaan uusimaan Helliin siirtymisen takia. Kuten nähdään, se vie rahaa, eikä kalusto ole suinkaan ainoa asia tässäkään. Mitä menoja on henkilökunnan koulutuksesta, joka vie aikaa varsinaiselta työltä jne.
Aika pohjaton suo tässä saattaa olla edessä veronmaksajilla.
Lähetä kommentti