Olipa taas hallituksen kokous. Onneksi ne näyttävät vähenevän meikäläisen kohdalta. Ongelmia ryhtyvät ratkomaan tai tyytyvät seuraamaan katseella uudet luottamushenkilöt.
Se on vauhti-veikko päätösehdotuksia tekemään tämä Tohmajärven kunnanjohtaja Olli Riikonen. Hallituksen kokouksen asiakohdassa 4, otsikolla "Helli-liikelaitoksen atk-hankinnat" Riikonen esitti kunnan hankittavaksi Hellille 60000 euron edestä uusia tietokoneita.
Seutuvaliokunnassa 5.6.2008 oli päädytty atk-laitteet hankittavaksi. Sanon vain jotta silleen.
Loput yritän sanoa alla olevalla vastaesityksellä, joka äänestäen 5-2 kaatui rojahtaen. Samalla päätöksellä asia etenee tulevan valtuuston hyväksyttäväksi.
Lukijan kannattaa panna merkille, että Olli Riikonen omalla nimikirjoituksellaan on hyväksynyt 12.8.2008 Keski-Karjalan kuntien sosiaali- ja terveystoimen yhteistoimintasopimuksen, jonka kohdassa 6 määritellään kaluston, laitteiden ja kojeiden luovutuksesta. Muistutin kokouksessa kohdan viimeisestä lauseesta, mutta ei se virittänyt ketään edes vastaamaan asiasta.
Äänestettiin ja sehän on tärkeintä, kun asioita hoidetaan.
On mielenkiintoista nähdä, miten asia on kunnasta uutisoitu mediaan.
maanantai 8. joulukuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti