Kuntalaisilla tuntuu olevan monenlaista käsitystä asioiden kulusta. Varsinkin valituksesta, jonka demariryhmän puolesta tein Kuopion hallinto-oikeuteen.
Julkaisen alla valituksen sekä lisäselvityksen, jota hallinto-oikeus pyysi. Siitä saa käsityksen mistä oikein oli kysymys.
Valituksessa hallinto-oikeutta pyydettiin saattamaan alkuperäinen valtuustonpäätös voimaan, jonka mukaan sote olisi alkanut vuoden 2010 alusta.
Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen.
Nyt sote-porukka on tullut uusiin ajatuksiin. Mikään ei alakaan ensivuoden alusta. Tietoa ei ole heillä enää itselläänkään milloin toiminta alkaa ja missä.
Semmoisen kiireen selässä tässä istutaan.
Valituksen kahdesta kohtaa olisi pitänyt tehdä kantelu eduskunnan oikeusasiamiehelle. Se oli tiedossa, mutta kun tarkoitus oli vain saada hätiköidysti tehtyyn päätökseen aikataulumuutos, ei oikeusasiamies sellaista olisi voinut ottaa edes käsittelyyn.
Eduskunnan oikeusasiamies seuraa virkamiesten oikeudellista toimintaa ja sinne voi kannella jos ketä huvittaa. Minua ei enää huvita. Eletään nyt yksinkertaisen enemmistön kunnassa ja odotetaan mitä tuleman pitää. Ja sitä tulee. Näin demokratia toimii.
lauantai 1. marraskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti