En tiedä mitä tuonpuoleisella ajatellaan. Itse en ole pyytänyt helpotusta elämänmenooni. Nyt kuitenkin tuntuu, että kohtalon käsi on ottanut meikäläisen huostaansa. Positiivisessa mielessä.
Olin eilen illalla demarien yhteistapaamisessa. Koossa oli vaaleissa menestyneet ja sitten me joilla kävi hyvin. Me, jotka emme tulleet valituiksi.
Tapaamisessa onniteltiin toinen toistamme hyvin tehdystä vaalityöstä. Työtä luottamushenkilöinä jatkavat läpimenneet ja rannalle jääneet pääsevät vähemmällä.
Joku harmitteli, että keskustan yksinkertaista enemmistöä ei pystytty vaaleissa nujertamaan. Uskalsin olla eri mieltä.
Keskusta Olli Riikosen johdolla on keittänyt sellaisen sotesopan, että saavat myös sen syöttää kuntalaisille. Nyt kysytään sitä vastuun kantoa, jota pari vuotta ovat toitottaneet torvesta jos toisesta.
On mukava odotella, mistä ne 4,5 miljoonaa euroa vuositasolla säästyvät, jota markkinoitiin kirkkain otsin soten alkuun saattamiseksi.
Yhtä hyvä olisi tietää milloin palvelut alkavat uudessa muodossa kuntalaisille. Kiire oli kova, kun ensi vuoden alkuun tähdättiin. Nyt tähtäimessä ei taida olla enää mitään alku ajankohtaa.
Uusia korkeita virkamiehiä on tulossa Tohmajärven kunnan palvelukseen soten tiimoilla. Pätevyysvaatimuksista ei ole tietoakaan, ei hakuajoista, ei ainakaan kunnan hallintosäännön edellyttämässä muodossa. Hallintosääntö edellyttää mm. sosiaalijohtajan, joksi uusi tirehtööri vallankäytön suhteen kuulunee, valitsee valtuusto. Nyt ko. virkamies pitäisi nimittää seutuvaliokunnan sopimalla tavalla kunnanhallituksessa. Kunhan ei olisi vielä kovin läheinen, jollekin esityksessä mukana olevalle.
Näyttää myös siltä, että nimitettäväksi tulevat korkeat virkamiehet tulevat maksamaan veronsa asuinpaikkakunnalleen, joka ei ole Tohmajärvi.
Nyt sanon kiitokset yläkertaan. Ei ihminen itse nähnyt eteensä katsoa. Piti ohjaus tulla ulkopuolelta. Kiitos, nyt helpottaa ja vuoden alusta vielä enemmän.
torstai 20. marraskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti