lauantai 1. marraskuuta 2008

Lisäliite valitukseen

1/4

Veijo Tuunanen

Talluksentie 23 A 2

82600 Tohmajärvi

Puh. 050 3634340

Vastine

KUOPION HALLINTO – OIKEUS Diaarinumero 01424/08/2299

Puijonkatu 29 A 2. krs. PL 1744

70101 Kuopio

Vastineena Tohmajärven kunnanhallituksen lausuntoon haluan tuoda tietoon seuraavaa:

Tiedotus ja asian valmistelu:

Seutukäräjien käyttäminen kuntalaisille tarkoitettuna tiedotustilaisuutena on tiedotuslumetta. Vain muutama keskikarjalainen on niihin osallistunut. Osanottoluetteloista voi todeta, etteivät luottamushenkilötkään.

Tohmajärven kunnanhallitus ja valtuusto yksinkertaisen enemmistön päättämänä hylkäsi 13.2.2007 jätetyn kansanäänestysaloitteen kerättyine nimilistoineen, jolla olisi selvitetty ja tiedotettu kuntalaisille tulevien terveys- ja vanhuspalvelujen tuottotapa ja yhteistyökumppani.

Toteutuessaan kansanäänestys olisi toiminut hyvänä tiedotustapahtumana kuntalaisille.

Kunnanhallituksen esittämä luettelo tapahtumien ja kokousten päivämääristä ilman esityslistoja, pöytäkirjoja ja luetteloa osallistujista ei kerro tapahtumasta ja tehdyistä päätöksistä mitään.

Hallituksen ja valtuuston vaikutusmahdollisuudet:

Esimerkki 1:

Hallituksen kokous 19.5.2007. § 3: ”Keski-Karjalan kuntien yhteistoimintasopimus sosiaali- ja terveystoimien yhdistämisestä.”

Päätösehdotus puuttuu.

2/4

Esimerkki 2 vajavaisesta käsittelystä:

Kunnanhallituksen kokous 3.12.2007 § 453

Pykälän perusteluosa kappale 4:

”Sote-hankkeen ohjausryhmänä toimiva seutuvaltuusto kokoontuu 17.12. klo 10,30 Tohmajärvellä ja tekee tuossa kokouksessaan esityksen Keski-Karjalan kuntien valtuustoille. Kaikki valtuustot ovat koolla samana päivänä 17.12.2007”

Asian valmistelija kunnanjohtaja.

Päätösehdotus: Kunnanhallitus esittää, että valtuusto hyväksyy seutuvaltuustolta tulevan esityksen.

Osoituksena vajaasta ja kiireellä tapahtuvasta asian valmistelusta ja käsittelystä esimerkki 2 on hyvä.

Kunnanjohtaja ja hallitus esittävät seutuvaltuustolta tulevaa esitystä valtuustolle hyväksyttäväksi, jota ei ole vielä seutuvaltuusto edes tehnyt eikä tietenkään hallituksen jäsenet voi tietää mitä se pitää sisällään.

Seutuvaltuuston ja seutuvaliokunnan toimivalta:

Seutuvaltuuston ja seutuvaliokunnan käyttö tekemään aloitteita ja niistä päätösesityksiä sekä yleisjohtamaan ja lopulta käytännössä myös valvomaan sosiaali- ja terveystoimien ympärillä tapahtuvaa toimintaa nyt käytetyllä tavalla, sivuuttaa kunnalliset päättäjät. Erillistä päätöstä tällaisesta tehtäväannosta ei kunnanvaltuustossa ole tehty.

Seutuvaliokunta, joka muodostuu kunnanjohtajista ja joiden henkilökohtaiseen asemaan muutokset Sotessa eniten koskettavat, on muutoksen vetäjänä arveluttava.

Seutusopimuksessa mainitaan, että seutuvaliokunnalle voidaan antaa erikseen tehtäviä. Nyt kyseessä olevia tehtäviä ei kunnanvaltuusto ole erikseen seutuvaliokunnalle antanut.

Kunnanjohtajan asema:

Valtuuston kokouksissa Tohmajärvellä kunnanjohtaja edustaa korkeinta koulutuksellista ja niin muodoin myös lainopillista tietämystä. Hänen sanansa valtuutetuille kokoustilanteissa lainmukaisuusasioissa on ainoa, johon valtuutettu voi pohjata päätöksensä.

Vaikka valtuuston pöytäkirjaan olisi kirjattu kunnanjohtajan lausuma ”riittävällä” tarkkuudella, sanoi hän selvästi kysyttäessä, että kysymyksessä on ”ota tai jätä” tilanne ja muutosehdotuksia ei saa tehdä. Valtuutettu Teuvo Korpelainen yritti tehdä muutosehdotusta.

3/4

Nyt jälkikäteen on käynyt ilmi, että asian käsittelyssä on tapahtunut muotovirhe, joka on loukannut valtuutetun vapaata päätöksenteko-oikeutta ja vaatii tältäkin osin uutta käsittelyä valtuustossa.

Lisäajan saaminen vuoden 2010 alkuun:

Tohmajärven ja Värtsilän kuntaliitoksen yhteydessä Tohmajärven kunta sai valtiolta korvamerkittyä investointiavustusta n. 1,5 milj. euroa.

Raha osoitettiin käytettäväksi puoliksi vanhainkodin saneeraukseen ja terveyskeskuksen laajennukseen. Rahaa ei ole vielä kohteisiin käytetty ja käyttöaika loppuu vuoden 2009 loppuun.

Sote - sopimuksen toteutuessa vuoden 2009 alusta, ei rahaa ehditä käyttää ko. kohteisiin ja on toden näköistä, että valtiovalta perii rahat takaisin, mikä olisi kuntatalouden kannalta nykytilanteessa kohtalokasta.

Sote – sopimuksen mukaan kiinteistöjen käytöstä päättää liikelaitos, joka siten ohjaa myös rakentamista.

Muotovirheitä:

Sote – sopimuksen allekirjoituksessa on tapahtunut muotovirhe. Sopimuksen allekirjoittajina ovat olleet kunnanjohtaja Olli Riikonen ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Tuomo Eronen, jolla viime mainitulla ei ole ollut valtuutta Tohmajärven kunnan puolesta allekirjoittaa sopimusta.

Tohmajärven kunnan puolesta sopimukset ja vastaavat allekirjoittaa kunnanhallituksen hallintosäännön mukaan kunnanjohtaja ja varmentaa hallintojohtaja, ellei hallitus ole muuta päättänyt. Hallintosäännöstä poikkeavaa allekirjoitusoikeutta hallitus ei ole käsitellyt eikä myöskään päättänyt.

Kunnanhallituksen lausunto tätä valitusta koskien on lähetetty hallinto-oikeudelle ennen hallituksen pöytäkirjan tarkastusta. Samassa kokouksessa päätetyt esteellisyydet, jos niitä kunnanhallituksessa oli, olisi pitänyt koskea asian osasena myös esittelijää, joka oli kirjoittanut myös vastineen hallinto-oikeudelle.

(Liitteet N:o 1 ja N:o 2)

Lopuksi:

Kunnanhallituksen vastineesta hallinto-oikeudelle ei käy mitenkään todistettavasti ilmi, että Sote:n valmistelusta, sen etenemisestä ja loppuvaikutuksesta kuntalaisille ja luottamushenkilöille olisi kuntalain edellyttämällä tavalla riittävästi tiedotettu.

4/4

Hallituksen ja valtuuston kokouspöytäkirjat selvästi osoittavat, että hallituksen ja valtuuston jäsenet ovat toimineet vajavaisin tiedoin, eikä heillä ole ollut mahdollisuutta riittävästi osallistua valmisteluun ja tiedon pohjalta tehtäviin päätöksiin.

Erityisesti kiinnittää huomiota miten Sote-asia on edennyt. Asiaa ovat johtaneet konsultit, kunnanjohtajat, seutuvaltuusto ja erityisesti kunnanjohtajista koostuva seutuvaliokunta.

Kokouksista ja tapaamisista, joilla tosin harvoin on ollut varsinaista päätäntävaltaa, on tehty pöytäkirjan omaisia muistiinpanoja, usein vain muistioita.

Vaaleilla valituilla valtuutetuilla vain ani harvoin, ja heilläkin valikoidusti, on ollut mahdollisuutta saada tietoa asioiden etenemisestä.

Edellä olevista syistä johtuen pidän kunnallisvalitustani edelleen perusteltuna, eikä kunnanhallituksen vastine tuo mitään uutta, joka vaikuttaisi alkuperäiseen valitukseeni.

Pyydän, että asian kauaskantoisuudesta ja vaikuttavuudesta kuntalaisille valituksesta johtuvat kustannukset määrätään kunnalle maksettaviksi, samoin kuin myös allekirjoittaneelle syntyneet kulukorvaukset yhteensä 500 euroa.

Tohmajärvellä 15 p:nä syyskuuta 2008.

Veijo Tuunanen

Ei kommentteja: