Karjalaisen nettisivuilla käydään keskustelua Hellistä. Kuka päätti, milloin ja missä päätti ja mitä on tulossa? Joku kysyy milloin Helli alkaa tuottaa palveluita j.n.e.
Tavallista ukkoa ja mummoa ja miksikäs ei myös nuorempaa ihmistä kiinnostaa vähät mitä mieltä keskustelijat ovat asioista. He puuttuvat keskusteluun, vasta silloin kun asia koskettaa heitä henkilökohtaisesti.
Henkilökohtaisesti en tässä vaiheessa puutu enää Soten ja Hellin tarpeellisuuteen. Aikanaan yritin virittää keskustelua asiasta, mutta kun se katsottiin tarpeettomaksi ja alettiin epäillä tervejärkisyyttänikin, niin annetaan Hellin näyttää nyt kyntensä.
Nyt on tullut terveyspalvelujen järjestämiseen uusi keskustelun aihe. Se on tuloillaan oleva uusi Terveydenhuoltolaki. Se mahdollistaa muutokset, jos niin halutaan myös aluillaan olevaan Helliin.
Asia ei ole uusi. Lain kehittely on ollut tiedossa koko sen ajan jona Helliä on sullottu pulloon. Ei ole pienintäkään epäilystä, etteikö myös Keski-Karjalan kunnanjohtajat ole olleet tietoisia laintulosta. Yhdelläkään sanalla he eivät ole tuoneet lain tuomia vaihtoehtoja keskusteluun. Niin kuin ei muitakaan vaihtoehtoja.
Sanomalehti Karjalaisessa tänään on juttu tulevasta Terveydenhuoltolaista ja sen mahdollisista vaikutuksista terveyspalveluihin. Kannattaa tutustua juttuun.
Muutamaan kohtaan haluan merkitä pukinsorkkani.
Kyseessä oleva terveyspiirijärjestelmä mahdollistaisi erottaa terveyspalvelut omaksi osa-alueekseen. Terveyspiiriä hallinnoitaisiin yhdestä pisteestä. Kunnissa toimisivat omat terveyskeskuksensa terveyspiirin johdossa.
Kunnat hoitaisivat vanhuksensa ja päiväkotilapsensa omissa kunnissaan erillisinä palveluina erillään terveyspalveluista.
Terveyspiiriajatteluun mielestäni mahtuu paljon asioita, jotka ovat parempia kuin mitä sote nykymuodossaan voi koskaan tarjota. Kaikkien niiden esiintuonti tässä yhteydessä on mahdoton. Eikä se minulle välttämättä kuulukaan. Odotellaan kunnanjohtajien esiintuloa asiassa. Epäilen, että odottajan aika käy taas pitkäksi.
perjantai 21. marraskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti