keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Kunnanjohtajan puhevallasta

Keskustelu käy kuumana kolmen kunnanjohtajan tekemästä valituksesta markkinaoikeudelle ilman, että asiasta olisi ennakkoon käsitelty saati päätetty kunnanhallituksissa.
Kunnanjohtajat ovat puolustelleet menettelyään ja vedonneet puhevaltaansa, jota säätelee kuntalain 24§. Nyt näyttää, etteivät puhevaltaansa taida enää uskoa itsekään. Koskapa asia on tuotu ainakin kahden kunnan hallitusten jälkikäteen päätettäväksi.
Kuntalain 24§ ensimmäinen momentti kuuluu sanatarkasti: "Kunnassa on kunnanjohtaja, joka johtaa kunnanhallituksen alaisena kunnan hallintoa, taloudenhoitoa sekä muuta toimintaa. Valtuusto valitsee kunnanjohtajan toistaiseksi tai määräajaksi."
Saman kuntalain 24§ viimeinen momentti kuuluu sanatarkasti: "Kunnanjohtajalla on oikeus käyttää puhevaltaa kunnanhallituksen puolesta sekä saada kunnan viranomaisilta tietoja ja nähtäväkseen asiakirjoja, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu."
Tuossapa mietittävää kunnanhallitusten jäsenille. Voiko kunnanjohtaja aloittaa yksin omalla allekirjoituksellaan oikeusprosessin toista itsenäisen kunnan tekemää päätöstä vastaan? Mitä kunnan hallintosääntö sanoo kunnan puolesta tehtävien asiakirjojen allekirjoitusoikeudesta? Onko kunta asianosainen yleensä markkinaoikeuteen tekemään valitusta? Milla valtuudella toimivat kunnanjohtajat, jos he allekirjoittavat yhdessä valituksen? Kun kysymys on oikeustoimesta, syntyy siitä kuluja jo valituksen tekovaiheessa. Entä sitten, jos valitus hävitään? Miten kulut silloin jaetaan.
Kestääkö kunnanhallitusten jäsenten kantti siunata kunnanjohtajien menettely? Syntyykö ja kenelle taloudellista vastuuta, jos kuluja tulee ja menettely todetaan esim. toimivallan ylitykseksi?
Onneksi en ole kunnanjohtaja enkä edes kunnanhallituksen jäsen.

Ei kommentteja: