Olen tätä kirjoittaessa kaukana Tohmjärveltä. Välimatka jotenkin kirkastaa ajatuksia. Matkalla jo näin, että elämää on muuallakin. Ongelmiakin. Ehkä suurempia kuin Keski-Karjalassa. Onko ne jo ratkaistu. Vai ei. Se ei ohi ajavaa juuri kiinnosta.
Lukaisin äsken nopeasti Karjalaisen netin ja omat neloset. Molemmissa käsiteltiin Helliä. Ei niin hellästi.
Keski-Karjalaisessa luonteen laadussa on oleellista, että tärkeintä on minä itse. Kaikkea mitataan oman itsensä kautta. Se on mittapuu, joka pätee.
Ominaista myös on, ettei omia ajatuksia kerrota kenellekään. Voi olla niinkin, ettei niitä olekaan. Tällaisessa tapauksessa luulisi hiljaisuuden tulevan esiin. Mutta niin ei suinkaan tapahdu. Vain paremminkin päin vastoin. Ryhdytään puolustamaan toisten ajatuksia, jos sellaiseen löytyy tilaisuus.
Juuri nyt eletään sellaista aikaa. Keskustelun kohteena on Helli. Helli ei ole keskikarjalainen keksintö. Se ei ole syntynyt yhdenkään keskikarjalaisen päässä. Ei Kirsi Hämäläisen, ei Olli Riikosen, ei edes Airi Turusen aivoituksissa.
Helli on puhdasta tuontitavaraa. Helli on syntynyt Esko Ahon suosiollisella tuella konsulttitoimiston tuottamana ja tuomana kokeiltavaksi köyhään Karjalaamme.
Käytäntö on osoittanut sen sopimattomuuden palvelujen tuottamiseen. Tavallinen järki sen on osoittanut. Miksi sitten ongelmia yritetään ratkoa yhä uudelleen ja uudelleen konsulttien välityksellä. Heistä pitävät edelleen jotkut kiinni itku silmässä. Miksi? Miksi he puolustavat mahdotonta. Sellaista, joka ei käyttäjälle sovi. Eikö puolustajien olisi aika käyttää omaa järkeä. Heillä sellainen kyllä on. Myös virkamiehillä kuin luottamushenkilöilläkin.
Yritän nyt hetkeksi unohtaa Hellin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti