lauantai 27. marraskuuta 2010

Tähän on tultu



TOHMAJÄRVEN KUNNANVALTUUSTO

Puheenjohtaja Matti Majoinen


Pyydän kunnioittavasti, että minulle myönnettäisiin ero Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenyydestä. Minulta on toistuvasti kokousmenettelyllä evätty mahdollisuus osallistua lautakuntakokousten päätöksiin. Kuntalaki 38§ sen kolmas momentti.


Perustelut:

Lautakunnan kokous 14.4.2009. §35. Liite. Ei julkinen.

Kirjallista vastaesitystäni ei otettu vastaan. Mielipiteeni ei näy pöytäkirjassa.


Lautakunnan kokous 26.10.2010. §160.

Pyysin työjärjestyspuheenvuorossa, että esityslistan laajuuden ja asioiden runsauden takia kirjallisesti ennakkoon tehdyt vastaesitykset perusteluineen liitettäisiin pöytäkirjaan sihteerin työn helpottamiseksi. Esittelijä kielsi menettelyn.


Lautakunnan kokous 26.10.2010. §162.

Pöytäkirjan kellon ajan osalta pöytäkirja ei ole kokouskulun mukainen. Kellon aika puuttuu. En ole myöskään esittänyt tekstiin lisättäväksi sanoja ”asiakastarpeen mukaan”.


Lautakunnan kokous 26.10.2010. §163.

Kirjallisen vastaesityskiellon johdosta, en saanut Yhteistoimintasopimukseen esitettyä muutosehdotuksia (7 kpl). Sihteeri ilmoitti, ettei hän ehdi kirjata vastaesityksiä. Tehtävän sanoi olevan mahdoton.

Samat muutosehdotukset kelpasivat kunnanhallituksen ja valtuuston kokouksiin. Valtuustossa 7:stä muutosehdotuksesta jokaisesta jopa äänestettiin.


Lautakunnan kokous 16.11.2010.

Kokouksen alussa puheenjohtaja Kari Pennanen ilmoitti ottavansa käyttöön kokousmenettelyn, jossa vastaesitykset kirjataan pöytäkirjaan, mutta ei niiden perusteluja.

Samalla hän ilmoitti, että tulevissa kokouksissa ei enää kokousmateriaaliin tule mukaan kaikkia päätösehdotukseen kuuluvia liitteitä. Menettely poikkeaa muusta Tohmajärven kunnan käytössä olevasta kokousmenettelystä ja vaikeuttaa merkittävästi tai jopa estää luottamushenkilön vastuullisen toiminnan luottamustehtävässään.


Tohmajärvellä 22 p:nä marraskuuta 2010.


Veijo Tuunanen.

1 kommentti:

mammamia kirjoitti...

Sanotaan hyvästi valtuustolle Mestarin sanoin Hetkien vaelluksesta:

"Auringonkukat,auringolle
alati kuuliaiset,
valtuustosta (elämästä) poistukaamme
tyyninä, katumatta
edes sitä
että olimme aikamme osallistuneet (eläneet)."

Kun omat asiat ovat kunnossa, voisi hoitaa yhteisiä asioita. Se on kuitenkin mahdotonta sisäänlämpiävissä piireissä. Kitku kirvelee silmiä ja joutuu hengittämään myrkyllisiä palokaasuja. Suomi-brändy korvataan hanavedellä, jos ei avata putkia kuin Nokialla.

"Aika kuluu,
ei kerro meille mitään.
Vanhenemme.
Taitakaamme melkein
vahingoniloisina
tuntea lähtevämme."

Voiko olla samassa veneessä,
kun mikään ei riitä,
kun mikään ei kelpaa?