keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Ylimielisyyttä sopimuksia kohtaan.

Nyt ei enää esittelijätkään kunnioita omia esityksiään. Tämä nähtiin viimeisimmässä sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa. Onko oma tarkoituksenmukaisuus ajanut tilaajajohtaja Päivi Hakulisen ajatukset ohittamaan tehdyt sopimukset?
Lautakunnan 12 jäsenisestä kokoonpanosta oli paikalla 10 jäsentä ja heistäkin neljä oli varajäseniä. Heidän mukaantulonsa on tapahtunut ilmeisen lyhyellä varoitusajalla. He tuskin olivat ehtineet paneutua kokouksessa päätettäviin asioihin. Tämän päättelin heidän vähistä tai olemattomista puheenvuoroistaan.
Auttoiko varajäseniä, puheenjohtaja Kari Pennasen johdattelu tai kunnanjohtaja Olli Riikosen ja kunnanvaltuuston puheenjohtaja Matti Majoisen puheenvuorot, pääsemään asioiden ytimeen? Siitä en ole varma.
Merkille pantavaa oli, että kokouksesta tällä kertaa puuttui Kiteen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jukka Kankkunen. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla mitä hän olisi sanonut, kun lautakunta sivuutti kylmästi hänen johtamansa valtuuston päätöksen. Kaupunginjohtaja Kirsi Hämäläistä ei kokouksissa ole näkynyt ennenkään.
*******
Mennään lyhyesti muutamaan kokoustapahtumaan:
Asiakohta 57. Peruspalveluohjelman 2010 - 2013 hyväksyminen.
Päätösehdotus: Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta päättää, että peruspalveluohjelma vuodelle 2009 on voimassa siihen saakka, kunnes uusi peruspalveluohjelma vuosille 2010 - 2013 on hyväksytty.
Puheenvuoroja päätösehdotuksesta käytetty. Näin ollen se tuli hyväksytyksi yksimielisesti.

Sittemmin siirryttiin lisälistan käsittelyyn. Se jaettiin kokouksen alussa. Lista oli lähetetty myös sähköpostissa, mutta sähköpostin avaus- ja varajäsensyistä siihen tutustuminen oli jäänyt monelta mahdottomaksi suorittaa.

Lisälistan asiakohta 64. Perusterveydenhuollon lääkäripäivystyksen kilpailuttaminen Helli-liikelaitoksessa - yöpäivystys.
( kohta käsitti 6 listapalsta)
Päätösehdotuksessa oli kuusi erikohtaa, joista ensimmäisen epämääräistä tekstiosaa saatiin päätösehtotuksen tekijä lopulta korjaamaan. Useamman puheenvuoron voimamalla.
Yöpäivystyksen siirto Kiteen terveyskeskuksesta Joensuuhun vaati äänestyksen, jossa siirtoa vastustivat Kosonen Kesälahdelta, Torni Kiteeltä ja Tuunanen Tohmajärveltä.
Perusteluiksi he toivat esiin mm. juuri päätetyn ja voimassa olevan Peruspalveluohjelman, jossa sanotaan: (Sanatarkasti) Kohta 3. "Ympärivuorokautinen päivystysvastaanotto on saatavissa Kiteen terveyskeskuksessa."
Lisäksi siirron vastustukseen mainittiin, ettei päätösehdotuksen valmisteluun oltu käytetty lääketieteellistä osaamista (lääkäreitä ei oltu kuultu). Ja se, että lautakunta päätöksellään ohitti oman päätöksensä ja Kiteen kaupunginvaltuuston vasta tehdyn päätöksen.
Omana huomioni on, että ne 7 lautakunnan jäsentä, jotka päättivät vastoin muutamaa pykälää aikaisemmin tehtyä päätöstään äänestää yöpäivystyksen siirron puolesta, perustelisivat äänestyskäyttäytymisensä myös Kiteen valtuutetuille ja meille, jotka yritämme toimia valtuuksiemme ja tehtyjen sopimusten pohjalta.
******
Kokouksen ilmoitusasioissa tilausjohtaja Päivi Hakulinen luki kokonaisuudessaan kirjelmän, jonka olivat lautakunnalle lähettäneet eräät terveyspalvelujen tiimoilla moimivat yhdistykset. Esityslistassa oli kirjelmä lyhennettynä.
Kirjelmässä kiinnitettiin huomiota epäkohtiin joita he näkivät sote/helli toiminnassa. Kokouksessa toivottiin, että lyhennyksiä kolmannen sektorin kannanottoihin ei tulisi tehdä, vaan ne tuotaisiin sellaisenaan liitteenä lautakunnan tietoon.
Nyt se tapahtui vasta, kun lautakunnan jäsen sitä kysyi.
*****
Kokonaisuudessaan, arvoisat keski-karjalaiset kiinnittäkää huomiota miten teidän asioitanne hoidetaan ja mitä niistä tiedotetaan.
Kysyin kokouksessa Keski-Karjalan huonoksi sanotusta lääkäritilanteesta Päivi Hakuliselta. Hän sanoi, että nyt on 4 virkalääkäriä ja loppukesästä jo 10.
Totesin, että sittenhän asiat tältä osin ovat hyvässä jamassa. Nyt pitäisi lääkärit saada vain enää vastaanottopaikoilleen.
Voitte kääntyä tietenkin lääkäritilanteesta myös minun puoleeni. Minä en asioihin kuitenkaan voi paljoa vaikuttaa. Jos ongelmia on vastaanotossa edelleen, kehoitan niistä raportoimaan suoraan Aira Turuselle tai Päivi Hakuliselle. Älkää pahaa mieltänne purkako vastaanottohenkilökuntaan. He eivät ole ongelmiin syyllisiä, eivätkä voi tilanteelle mitään.

Ei kommentteja: