lauantai 15. toukokuuta 2010

Näin toimii oikeus ja kohtuus Suomessa

Kuopion hallinto-oikeus antoi painavan sanansa kuulua, eikä ottanut alla julkaistuja valituksia tutkittavakseen. Kunnallispolitiikkaan kiinnostuneet voivat lukea valitukset ja liitän oheen valtuuston puheenjohtajan toimia koskeneen valitukseen hallinto-oikeuden päätöksestä sanatarkan otteen:

"Kuntalain 91 § mukaan päätöksestä, joka koskee vain vaölmistelua, ei saa tehdä kunnallisvalitusta. Kunnanvaltuusto on päätöksellään 28.10.2009 § 108 antanut selvityksen kuntalain 28 §:n 1 momentin mukaisen aloitteen allekirjoittajille ja todennut, että aloite oli loppuun käsitelty. Alloite ei ollut siten johtanut mihinkään toimenpiteisiin. Vaikka kuntalaisella on kuntalakiin perustuva oikeus aloitteen tekemiseen kunnan toimintaa koskevissa asioissa, toimielimen kannanotto olla ryhtymättä enempiin toimenpiteisiin on kuitenkin asiasisällöltään rinnastettavissa kuntalain 91 §:ssä tarkoitettuun vain vaömistelua koskevaan päätökseen. Tuollainen päätös ei sisällä sellaista ratkaisua, josta saa tehdä kunnallisvalituksen. Koska kyseisestä päätöksestä ei saa tehdä kunnallisvalitusta, ei hallinto-oikeus voi ottaa kantaa väitettyihin valtuuston kokouksessa tapahtuneisiin menettelyvirheisiin. Näin ollen hallinto-oikeus jättää Väistön ja Tuunasen valituksen tutkimatta."

Mitä tästä opimme. Valtuuston puheenjohtaja saa toimia miten sattuu. Ainakin minun kohdalta. Älkää kuntalaiset napisko ja nimilistoja rustatko. Jos haluatte muutosta, käykää äänestämässä.
Kohta teiltä muuten viedään tuhkatkin pesästä.

1 kommentti:

Reino Löppönen kirjoitti...

Äläpäs Veijo anna väärää tietoa lukijoillesi Tohmajärven kunnan taloudesta.
Tohmajärven talous on saatu käännettyä syöksykierteestä vakaalle pohjalle.
Tilikauden 2009 tulos on n. miljoona euroa plussalla ja sama tahti näyttää jatkuvan myös ensimmäisen osavuosiraportin mukaan. Tammi-huhtikuun tulos on 715,653 €. Valtuusto asetti tavoitteekseen saada kumulatiivinen alijäämä puretuksi 2010 mennessä. Tällä vauhdilla se tapahtuisi jo aiemmin.
Eli olemme talouden suhteen kuntastrategian mukaisella tasapainoisella kehitysuralla.