keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Nyt niitä viisaita tarvittaisiin.

Valtakunnan ykkös politiikko ja kansan suosikki Alexander Stubb on sanonut ulkoministeriön toimittajatilaisuudessa EU:sta: "Ilmassa on kyläpolitiikkaa, populismia ja nationalismia."
Hyvä, että ulkoministeri on huomannut sen. Nuo ominaisuudet kun kuuluvat ikävä kyllä ihmisen perusominaisuuksiin kaikissa kulttuureissa. Eli ensin meille kaikki ja sitten minulle. Keinoja kaihtamatta.
*****
Tulee mieleen Kreikan vaikeudet. Mitä vaikeuksia ne ovat sellaiset, jotka itse tietäen on hankittu. Vieläpä niin, että sen ovat naapuritkin havainneet.
Tapahtuman voi nimetä miksi lystää. Samaa voi sanoa apuun ennättäjistä. Ei heillä mitään todellista apua ole tarkoituskaan tarjota. Omia etuja sieltä ollaan hakemassa. Sen pitäisi nähdä myös Stubb ja Katainen. Ja kyllä he näkevätkin. Rohkeus vain puuttuu sanoa julkisesti asia niin kuin se on.
Nationalismia, populismia ja oman edun tavoittelua on Eurooppa täynnä. Miksi ei myös Keski-Karjala. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä.
******
Nyt näyttää velan kanssa elämisestä tulevan tosi eteen. Sanokoot "valtaa pitävät" mitä hyvänsä. Kaikki eivät näytä tätäkään tunnustavan. Onko syy numerosokeus vai puhdas asioiden ymmärtämättömyys. Mäne teidä.
Kymmenien miljoonien velkataakka pitäisi herättää kuntataloudesta vastaavat. Mutta ei. He selittävät velat saataviksi niin vikkelään, että alkavat itsekin uskoa selitystään.
Pari vuotta sitten valtion tarjoamalle 10,5 miljoonan euron yhdistymistuelle sanoi eräs kunnanjohtaja, että se on niin pieni raha kuntataloudessa, ettei sille kannata antaa mitään merkitystä.
Nyt sekin raha voisi jotain auttaa. Sitä vain ei enää ole tarjolla.
*****
Valtaa pitävillä näyttää olevan tarve huutaa vähemmistöä tekojensa takuumieheksi. Nimenomaan sellaisten tekojen, joihin vähemmistöt eivät ole saaneet puuttua sormellaankaan. Viimeksi tämä näkyi eduskunnassa, jossa hyvin hyvin vihainen Jyrki Katainen syytti vähemmistöä vastuun pakoilusta. Ei semmoista vastuuta voi paeta, jos asiaan ei ole saanut vaikuttaa hipailullakaan. Ja niin 1,6 milj. euroa lähti kohti Kreikkaa ilman opposition tukea.
Keski-Karjalassa vallitsee samanlainen tilanne. Kunnissa on keskustalainen hegemonia. He johtavat ja päättävät mitä kunnissa tapahtuu. Tämän vallan keskusta on saanut vaaleissa kuntalaisilta. Ja sillä siisti.
Kun on valtaa halunnut ja saanut, nyt pitäisi sitä käyttää. Vähemmistöillä ei ole sanan sijaa keskustalaiseen vallankäyttöön.
Kuitenkin näyttää siltä, että vähemmistössä on syy kaikkeen siihen huonoon, mitä Keski-Karjalassa huonoksi kehtaa sanoa. Yhteenkään enempää huonoon tai hyvään päätökseen esim. Tohmajärvellä ei ole kysytty vähemmistön mielipidettä. Enemmistö ei ole tarvinnut kysyä. Se vain syyttää vastuun pakoilusta. Minkä vastuun, voi kysyä.
*****
Nyt näyttää, ettei mikään poliittinen puolue selviä Keski-Karjalan vaikeuksista yksin. Tarvitaan kaikkia. Onko siihen vieläkään valmiuksia? Uskallan epäillä, ettei näillä valtuutetuilla, eikä kunnanjohtajilla. He ovat hirtoksissa aikaisempiin erehtymättömiin mielipiteisiinsä.
Olisi hyvä, jos lopetettaisiin puhuminen yhteistyöstä. Sellainen yhteistyö, jota nykyisin Keski-Karjalassa harjoitetan ei ole yhteistyötä. Olsiko se Stubb:in mainitsemaa kyläpolitiikkaa vai populismia.

Ei kommentteja: